Sports Lady®

Sports Lady®

23.2.2015

Your hardest times often lead to the greatest moments of your life - Keep the faith!


Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt paljon muutoksia oman harjoittelun suhteen ja ajattelin jakaa vähän ajatuksia teidän kanssa. Viime viikolla kävin Seijalla hierottavana (kiitos oli taas niin mahtavaa) ja hän ihmetteli kuinka lihakseni ovat muuttuneet aivan erilaisiksi (ne ovat pidemmät/pehmeät/elastisemmat) kun verrataan vuoden takaiseen tilanteeseen. Kropassa tuntuu myös paremmalle ja se toimii paremmin! Ryhti on parantunut ja pituuttakin on tullut lisää pari senttiä! Jotenkin tuntuuettä olen oppinut tämän vuoden aikana myös rauhoittumaan ja kuuntelemaan itseäni enemmän! Tai ei tunnu - olen oppinut sen! Mitä kehoni tarvitsee ja mitä se haluaa? Tai miltä ylipäätään tuntuu ja koska pitää hidastaa vauhtia. Miltä tuntuu kun ei koko ajan ole niin "multitasking"?

Loppuvuonna ajattelin jotenkin viime vuoden olleen vähän "turha"Ajattelinettei silloin oikeastaan tapahtunut mitään ihmeellistämutta nyt jälkikäteen ajateltuna on tapahtunut vaikka mitä. Ajattelin ensinettä olen vain tehnyt töitä ja töitä ja töitä ja suorittanut arkea. Toki olen nauttinut työn tekemisestä ja lapsen kanssa olemisestamutta ajattelin että kaikki on ollut ihan sitä samaa koko vuoden? No ei nyt ihan siis kuitenkaan näin! Tein kyllä ihan liikaa töitä ja yritin tehdä kaikkea yhtäaikaa viime vuonna! Olenkin muuttunut tosi paljon vuoden aikanaNiin henkisesti kuin fyysisestikin. Kesä oli merkittävä etappi kun sain pysähtyä ja piti pysähtyä! Nyt yleinen hyvinvointi on aivan eri luokkaa kuin vuosi sittenOlen oppinut myös enemmän olemaan läsnä ja elämään hetkessä. Nauttimaan pienistä asioista joita tapahtuu juuri nyt. Arvostamaan asioita ja olemaan tosi kiitollinen kaikesta vielä enemmän! Kuulostaa tosi kliseiseltämutta niin se vain on! Olen saavuttanut jonkinlaisen rauhan!

No sitten takaisin ruokaan ja liikkumiseen
Olen mielestäni aina liikkunut monipuolisesti ja syönyt terveellisesti. Mitä kuitenkin on muuttunut vuoden aikana? Harjoitteluun on tullut pysyväksi osaksi Method Putkisto -syvävenyttely ja syvähengitys, MP Pilates sekä oman kehon painolla tehtävä treeni. Tämä viimeisin ehkä oli se tie ymmärtämään enemmän MP ja MP Pilatesta! Kahvakuula ja ulkoilu on kulkenut rinnalla koko ajan. Ruokailun suhteen olen muuttanut hommaa niin, että olen siirtynyt täysin luonnonmukaiseen ravintoon. Teen ruuan itse alusta loppuun asti puhtaista raaka-aineista. Vältän lisäaineita, sokeria, väriaineita, keinotekoisia makeutusaineita, viljoja sekä maitotuotteita. Vuosi sitten söin myös lähes tähän tyyliinmutta viljatuotteet ja maitotuotteet ovat vähentyneet roimasti ja kaikki "myrkylliset jutut" ovat nyt minimissä! Ravinnolla on todella suuri merkitys omaan hyvinvointiin terveydellisestä näkökulmastamutta myös esteettisestä näkökulmasta ja sitten myös siihen miltä lihakset tuntuvat ja miten erilaiseksi keho voi muuttua. Suosittelen karsimaan kaapista kaikki sokerittomat mehukeitot ja muut "terveysvalmisteet" kuten pudding- ja palarijauheet ja muut keinotekoiset mömmöt. Aineenvaihduntakin tehostuu!

Aktiivinen venyttely kiihdyttää myös aineenvaihduntaa ja kuona-aineiden poistuminen kehosta vilkastuu. Harjoittelun avulla ulkonäkö ja hyvinvointi paranevat vähitellen. Tulokset vaativat tosin vaativat aina aikaa ja aktiivista, kahdesta kolmeen kertaa viikossa toistuvaa harjoittelua. Harjoittelu ei valitettavasti poista selluliittia yhdessä yössä, mutta se on erinomainen alku. Syvävenyttelyä ja Method Putkistoa ei aina osata nähdä niin kokonaisvaltaisesti, kokonaisuutena. Lajeista on paljon enemmän hyötyä kuin "pelkkä notkeus ja lihasten piteneminen", niin kuin yleensä ajatellaan. Ja kun pallea ja hengitys toimivat oikein ja lantionpohja on aktiivinen
ja se vielä yhdistyy pallean liikkeisiin on litteä vatsa takuuvarma juttu!

Suomalaiset harrastavat ja liikkuvat tällä hetkellä enemmän kun koskaan, mutta silti olemme lihavampia kuin ikinä. Monet meistä ovat jäseninä eri kuntosaliketjuissa ja sauvakävelijöitä sekä lenkkeilijöitä vilisee kaikkialla. Myös kehonhallinta- ja huoltolajit, kuten Method Putkisto, jooga ja pilates ovat huippusuosittuja. Miksi sitten olemme niin rapakunnossa, jos kuitenkin yritämme pitää huolta terveydestämme ja hyvinvoinnista sekä harrastaa liikuntaa? Ongelman ydin on arki- ja hyötyliikunnan puute ja se on yksi syy ylipainon syntyyn. Jos koko päivä istutaan töissä ja autolla ajetaan ruokakauppaan sekä harrastuksiin, on itse kävelyn ja normaaliin liikkumisen, aktiivisuuden osuus aika minimissä. Ja jos syödään reippaasti liikaa ja liian epäsäännöllisesti ei hulluinkaan spinning -tunti tai hiihtolenkki pudota ylimääräistä painoa! Ja ei tarvitse kuin avata telkkari tai jokin sporttilehti ja mainoksia suorastaan pursuaa "terveellisistä" valmisteista
Oikeaa ruokaa kehiin kiitos!

Kivaa viikkoa kaikille ja lupaan taas palata blogin kanssa arkirytmiin ja postata useammin päivityksiä kuin viime viikkoina! Method Putkisto -loppurutistukset on nyt rutistettu ja elämä alkaa vähitellen palata normaaliin! Ja niin se vain on että jonkin loppu on aina toisen uuden alku! Eikä se ihan normaaliin ehkä palaa? Normaalia paremmaksi?



Be Well,
Hanna

6 kommenttia:

  1. Musta ihmisille tyrkytetään ihan turhaan näitä kevyt-/"terveys"tuotteita. Ihan oikea ruoka on parempaa vaikka siinä olisikin pari grammaa enemmän rasvaa. Vaikuttaa siltä ettei ihmiset enää edes osaa (ja viitsi) tehdä oikeaa ruokaa. Ja jotenkin hölmöä, joka tuutista kerrotaan, että suomalaiset lihovat ja ovat ylipainoisia, no, onko ihme kun eräänkin kaupan nelisivuisessa mainoksessa mainostettiin halvalla karkkia, limua, eineksiä, sipsejä...
    Hyvä ja mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus! Ja sisälsi paljon asiaa. Odotan kovasti kuvia Instaan "uudesta kropasta" / harjoittelun muokkaamasta kropasta, joita luoasit laittaa kun mp kurssi suoritettu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips!

      Kuvia on kyllä tulossa kun ehdin niitä ottamaan. Piti ottaa vikoina kurssipäivinä, mutta ei me siinä tohinassa ehditty. En ole unohtanut ja laitan niitä kun ehdin :)

      Poista
  3. Moi Laura,

    Joo se on niin "helppoa" ottaa jokin valmis ja "terveellinen" tuote ja unohtaa oikea ruoka.. Uskon kuitenkin että suunta kaikessa menee enemmän sinne luonnollisen puolelle ;) Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Loistava postaus! Niin asiaa! -Imppa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Imppa! Kiitos <3 Loistavaa viikkoa sinne :)

      Poista