Sports Lady®

Sports Lady®

18.9.2017

Maanantai ja uutta reseptiä testissä



Hyvää viikon alkua teille! Mun duunit starttasi uuteen viikkoon taas eilen Kumpulasta kuulatunnilta. Olisi pitänyt jaksaa venytellä taas eilen illalla tunnin jälkeen illalla, mutta se vain jotenkin jäi. Sen tunsi sitten kropassaan aamulla. Silloin kun rankan treenin jälkeen muistaa sen venyttelyn vielä parin tunnin päästä, tulee ihan erilainen olo kehoon aamuksi. Sanoin juuri illan venyttelytuntilaisillekin, että kotona pitäisi muistaa myös venytellä. Kolmesta neljään kertaan viikossa harjoitus kehittää, on se sitten mikä vain laji kyseessä. Sitä venyy paremmin, kun tekee sitäkin useammin. Sen vuoksi itse huollan useamman tunnin viikossa kroppaa. Ja olokin on ollut aivan erilainen viime vuosina kun tämän olen tajunnut aloittaa. 

Tämäkin päivä käynnistyi vihermehulla ja tänään aamulla mehussa oli kesäkurpitsaa ja kiiwiä. Ja nuo vakiot sitruuna, lime ja inkivääri. Se vaan tekee joka aamu niin pirteän startin päivään. Raikas, itsepuristettu mehu. Mehun lisäksi sitten paistettuja kananmunia, kaurapuuroa ja kahvia kauramaidolla iso kuppi..


PT-ohjauksia oli aamupäivästä ja sitten tulinkin kotiin kaupan kautta ja aloin laittaa ruokaa, jopa kokeilin pitkästä aikaa jotain uutta! Ystävä oli tehnyt thaimaalaisia kanapullia, ja ne kuulosti kehujen jälkeen niin hyviltä että oli pakko kokeilla täälläkin. Thaimaalaisen maut kun ovat sellaisia lapsen suuhunkin sopivia, joten ajattelin että uppoaa hänelle varmasti hyvin. Ja hyvinhän ne onnistuivat. Maistuivat myös mummille joka oli meillä syömässä tänään. Eipä ole hetkeen tullut kokeiltua uutta reseptiä, ja sitäkin hommaa voisi taas vähän elvyttää. Sitä kun niin helposti pyörittää arjessa niitä samoja ruokia viikosta toiseen. Mites teillä? Tuleeko testattua uusia juttuja usein?




Tuossa valmiit pullat menossa ensin paistinpannulle ja sitten uuniin. Paistoin tosiaan ne ensin pannulla, jotta tuli hyvä väri. Sitten uuniin noin 5-10 minuutiksi pariin sataan asteeseen. Lopullisesta tuloksesta ei tullut kuvaa napattua, kun hässäkkää riitti ruuanlaitossa ja pöydän kattamisessa. Kanapullat tarjoilin riisin ja sweet chili -kastikkeen kanssa. Ja fetasalaatin ja patongin. 

Täällä ruokavalio on muuttunut koko ajan kasvispainotteisemmaksi. Kalaa tulee syötyä kyllä pari kertaa viikossa, mutta broileria ei juuri lainkaan. Nämä kanapullat tosin oli poikkeus pitkästä aikaa. Punaista lihaa en olekaan syönyt pariinkymmeneen vuoteen. Ja maitotuotteet olen jättänyt myös vallan pois. Mutta gluteenia todellakin syön nykyään ja leipääkin joka päivä. Se oli jotenkin vuosia pannassa, kiellettyä. Kilpirauhasen vuoksi koitin sitä rajoittaa. Mutta nyt kun kroppa ja kilppari toimmii, niin ei ole mitään syytä jättää sitä pois. No toisaalta ihon tasaisuudessa kyllä huomaan leivän syönnin, muuten en missään. Iho on silloin paljon kuulaampi, kun leipää ei syö. Se on ainoa seikka miksi jättäisin leivän pois, mutta en jätä. Gluteenittomuus muoti-ilmiönä alkoi ehkä ärsyttää. Jos on syy olla syömättä sitä niin tottakai.. Mutta muuten. Kaikessa on joo varmasti jotain, mutta keho ja mieli voi tosi hyvin kun sille ei tarvitse koko ajan olla asettamassa jotain rajoja ja kieltoja. 

Kivaa alkavaa viikkoa ja pitää tällä viikolla testata jotain toistakin uutta reseptiä varmaan. Kivaa vaihtelua itsellekin! Muistakaa rento ote syömisiin ja liikkumiseen. Ei suoriteta syömistä ja urheilua. 

Xo
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti