Sports Lady®

Sports Lady®

23.3.2018

Perjantain ruokia

Ihanaa, perjantai! Ne ovat yleensä vapaapäiviä, tosin tänään oli yksi ohjaus aamulla, korvaava treeni asiakkaan peruuntuneelle treenille. Kotona tein sitten ohjauksen jälkeen aamupäivän välipalan, mehun. Mehuun tuli tänään varsiselleriä, kurkku, lime, sitruuna, inkivääriä ja lehtikaalia. Ja joukkoon vehnänoraskuutio. Ajattelin kyllästää teidät tänään näillä ihanilla vihreillä kasviksilla, niitä pursuaa taas kaapit ja pöydät ja on muutamaksi päiväksi taas ihania raaka-aineita. 






Kun mehu oli valmistunut ja hörpitty, aloin valmistelemaan lounasta ja päivällistä. Vihannessorvi on yksi must väline keittiössä. Sillä kierittelin kesäkurpitsasta "pastaa", jonka paistoin miedolla lämmöllä oliiviöljyssä ja valkosipulissa tomaattien kanssa. Parsat keitin erikseen. Ja kun nämä sitten yhdistin bulgurin ja lohen kanssa, tuli siitä oikein maittava lounas. 









Detox -ruokavaliota on takana viikon verran. Olo on tosi hyvä eikä nälkääkään ole tarvinnut todellakaan nähdä. Naposteltua ei tule kun syö kunnolla ja painokin on tipahtanut kilon verran viikon aikana. Ja vaikka sitä syö terveellisesti muutenkin, pienillä muutoksilla saa kyllä ihmeitä aikaan. Niin kroppaan kuin mieleenkin. 

Ja hei kuten varmaan tiedätte, facebook on muuttanut algoritimiään. Näin ollen yritysten orgaaniset, eli ei maksetut julkaisut eivät tule näkymään uutisvirrassasi kuten ennen. Jos haluat saada facebookissa ajantasaisia treenivinkkejä ja muita vinkkejä hyvinvointiin jatkossakin, kannatta Sports Ladyn (Personal Trainer Hanna Antti-Poika -sivu) käydä laittamassa "See first" listallesi. Facebookiin tulen jatkossa tekemään myös live lähetyksiä, joten sivu kannattaa tallentaa jos haluat treenata kanssani! Tässä vielä ohje kuinka saat facen sivun tallennettua listallesi:

1) mene Personal Trainer Hanna Antti-Poika -sivulle yksityiskäyttäjänä
2) klikkaa header -kuvan alta "following" tai "seurataan" painiketta
3) valitse listalta "see first" tai "katso ensin" default/oletustilan sijaan

Mikäli listasi on jo täynnä, muista käydä sivuilla katsomassa mitä siellä tapahtuu. Näin saat jatkossakin treenivinkkejä ja inspiraatiota omaan hyvään oloon!


2 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä tuo sinun ruoka-annoksesi. Ihanaa viikonloppua sinulle Hanna <3

    VastaaPoista