Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

4.10.2015

Retkellä ja viikonlopun ajatuksia




Viikonloppu on vietetty. Rauhallisin merkein. Gaala oli hieno, mutta sellainen elämä on epätodellista. Perheen ja ystävien seura on kuitenkin se missä parhaiten viihdyn ja vietän iltaa. Pakattiin eväskoriin lapsen kanssa makkarat, metsästettiin vaan ensin mulle soijanakkeja pitkin kaupunkia. Ostettiin sinappia ja ketsuppia. Meillä ei niitä muuten käytetä koskaan ja makkaraakaan en muista ostaneeni vuosiin. Keitin kahvit termariin ja valittiin huolella kaupan komeimmat korvapuustit. Mä oon nyt innostunut käymään Kuusijärvellä uimassa ja siellä on noita nuotiopaikkoja muutama järvellä. Tutut on kyselleet olenko muuttanut Vantaalle. Ei, en ole. Meiltä ajaa sinne tosi nopeasti Lahdenväylää pitkin. Tulentekoa varten omat puut pitää ottaa mukaan jos ei halua ottaa riskiä siihen, että saako oman makkaransa jonkun muun hiillokselle. Käveltiin järven toiseen päähän ja laitettiin tulet ja leiri pystyyn. Upea lokakuinen ilta. Paistettiin makkaraa ja syötiin korvapuusteja. Birgitta lähti meidän mukaan. Retken jälkeen mentiin saunaan ja uimaan. 11 asteinen vesi oli ihanaa. Kolmas kerta tällä viikolla. Uimaan mennessä oli jo pimeää.









Oli hieno päivä ja blogiinkin tuli kivoja kuvia. Täältä saa varmaan aika ruusuisen kuvan mun elämästä. En kirjoita täällä jos vituttaa tai kun hommat ei vaan suju, paikat sattuu, yrityksen kanssa on huolia, miten tulla toimeen, miten lapsi pärjää koulussa tai miten saan järjestettyä yksin kaikki harrastuksiin kuskaukset ja hoidot jos iltaisin on tunteja. Tai mitä teen kun auto kolaroidaan ja olen viikon ilman autoa. Mistä saan rahat hammasremonttiin? Joudunko olemaan töistä pois jos sairastan? Mistä sitten saan rahaa? Niin.. Paljon on ollut huolta ja sitten blogissa on vain ne kivat asiat. Täällä on vain raapaisu elämää. Jokin yksittäinen juttu, joskus vähän syvällisempiä ajatuksia. Mutta täällä ei lue sitä miten ällöttävälle jonain aamuna oma naama peilistä näyttää kun on paha mieli. Tai miten läskille olo tuntuu kun on menkat ja pitäisi lähteä Blog Awards gaalaan. Tai miten mietityttää maailman tilanne ja huolestuttaa miten sitä itse pärjää. Eikä täällä lue sitä miten harmittaa kun kukaan ei kysy miten voit. Ne ajattelevat että kyllä tuo pärjää. Sillä on asiat niin hyvin. Lukevat blogista, että taas on ollut niin ihanaa, että. Se pärjää aina. Läheiset onneksi kysyy, jotka tietävät että elämä on muutakin kuin mitä blogi kertoo. 

Oon varmaankin blogissa sivunnut rivien välistä viime aikojen huolia ja murheita. Niitä on ollut aika paljon. Nämä on onneksi pieniä murheita mitä viime vuosina on ollut ja pieniä siihen mitä monilla muilla on. Helmikuussa mulla alkoi yläselän kivut, jotka sitten saatiin rauhoittumaan onneksi. Elokuussa, kesän jälkeen ne taas alkoivat. Syyskuussa kipu yltyi jo niin pahaksi, että se on ollut jatkuvaa. Yötä päivää. Rangassa, lavan alla, kyljessä.. Päätäkin on särkenyt. Viikko toisensa perään. Joinakin öinä olen ajatellut, että mahdanko aamulla enää herätä. Kipu vaihtaa paikkaa ja välillä on niin kova että taju meinaa lähteä. Kipuja on tutkittu niin sisätautien kuin fysiatrian erikoislääkäreillä. Olen käynyt hierojalla, OMT-fysioterapiassa. On otettu ultraa, röntgeniä ja magneettia. On tarjottu erilaisia lääkkeitä, mutta olen todennut ainoan lääkkeen olevan kylmä järvivesi ja sauna. Järvi on ollut pelastaja viime viikkoina. Ainoa paikka missä mua ei satu ollenkaan. Ja työt olen hoitanut. Normityössä olisin varmaan ollut saikulla… Järveen olen jäänyt koukkuun. Muutenkin rakastan luonnon rauhaa ja hiljaisuutta. Sen erilaisuutta vuorokauden ajasta riippuen...

No tällä viikolla olin kaularangan magneettikuvauksissa. Se ei todellakaan ollut kiva kokemus. Ajatelkaa, kun magneettikuvauksessa sinut työnnetään ahtaaseen putkeen.. Kaularankaa kuvatessa kasvojen päälle asetetaan vielä kehikko, kuin haarniska. Joka on kasvoissa kiinni. Muutaman kerran sitä yritettiin laittaa, mutta ahdistus kasvoi aivan liikaa ja oli pakko pyytää ottamaan se pois. Rauhoittaviakin tarjottiin. Kieltäydyin niistä. Ne ajatteli varmaan, että tuo nainen ei putkeen mene. Mutta ei oikeastaan ollut muita vaihtoehtoja, kuin suostua laittamaan kehikko pään päälle ja antaa heidän työntää minut putkeen puoleksi tunniksi. Koko kuvauksen ajan laskin kymmeneen. Kuin meditoidessa. Silloin saa pään tyhjennettyä, eikä ajatukset ala hiipiä mieleen ja ahtaanpaikankammo ottaa valtaa. Kuvaus saatiin suoritettua. Rintaranka kuvattiin muutama viikko sitten.

Perjantaina oli sitten Blog Awards gaala ja sain tietää myös kuvien tulokset. Kuten arvaatte, en ollut kovin juhlatuulella ennen sitä ja gaalaan valmistautuminen jäi kokonaan. Ei ollut uutta pukua, meikkiä tai kampausta, ajattelin pari päivää sitten. Toivoin, että haltijakummit saapuisivat ja laittaisivat mut gaalakuntoon. Stylisti Rachel Zoe ilmaantuisi jostain ja loihtisi mut upeaksi. Jos sitten sinne gaalaan jaksaisin edes lähteä. Riippuisi siitä mitä lääkäri perjantaina sanoo ja mitä selkä on taas mieltä. No hyvät haltijattaret olivat kyllä asemissa. Annika (SOFiNAH SHOP) laittoi meikin (super suuri kiitos!!). Ja Birgitta laittoi tukan samalla kun vein lapsen koulukuvaa varten parturiin. Ja jostain ihmeen syystä olin edelliselle päivälle varannut myös kasvohoidon Helsinki Day Spasta.  En ollut valinnut päivää siksi, että menen gaalaan. Mutta hyvä kun se oli siinä. Piti käyttää johonkin vanhaksi meneviä Finskin pisteitä. Kasvohoito oli ihana ja rentouttava. Kannattaa muuten käyttää vanhaksi menevät finskin pisteet vaikka Helsinki Day Spa'n lahjakorttiin..

Mutta onneksi lääkäriltä tuli hyviä uutisia. Kaularangassa on rappeumaa ja pientä pullistumaa. Uutiset olivat mun mielestä hyviä, odotettiin paljon pahempaa oireiden perusteella. Lääkärikin sanoi niin. Sen kanssa jää henkiin, mutta kivun ja asian kanssa joutuu elämään aina. On tietyt asiat mitkä sitä lisäävät. Tietyt liikkeet, vehnä, sokeri, alkoholi… Ravinnon merkityksen olen todennut ja testannut itse. Ravinnolla on iso merkitys siihen paljonko kolottaa. Siitä lääkärit ei ymmärrä. Mutta tavallaan nyt yli puolen vuoden piina on ohi. Kaikki on tutkittu. Mitään pahaa ei löytynyt, mutta syy löytyi. Nyt tiedän mikä siihen auttaa ja mikä sitä pahentaa. Osaan elää asian kanssa. Keski-ikä ja sen aiheuttama kuluminen :D Ei kuitenkaan tarvitse vaihtaa alaa, ei tarvitse palkata ketään vetämään tunteja tai ei tarvitse olla enää huolissaan terveydestään. Rankka viikko, mutta ihana viikonloppu. Ja miten kiitollinen olen rakkaista, läheisistä ihmisistä, jotka ovat olleet mun tukena. Kiitos kun ootte olemassa <3 Ja niin onnellinen mun ihanasta, rakkaasta lapsesta joka on mulle maailman rakkain ja tärkein ihminen. Pieni tyyppi, jonka kanssa yhdessä tehdään juttuja ja oli niin hienoa saada hänestä myös uimakaveri kylmään veteen. Hyvää viikkoa kaikille ja hyvällä tsempillä uuteen viikkoon :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti