Sports Lady®

Sports Lady®

26.8.2016

Perjantain zen, action ja tankkaus


Perjantai. Huh miten poikki oon ollut tänään tästä viikosta. Rutiinia on tänä syksynä muuttanut uusi rytmi. Lapsen kasin aamut ja mun asiakastapaamiset, joita olen ottanut jo 7:ksi aamulla. Nyt kun lapsi on jo isompi ja osaa itsekin lähteä kouluun. Eka ja tokaluokan ajan ollaan nautittu ysin ja kympin aamuista. Nyt pitää taas olla varovainen, että saa tarpeeksi unta. Tällä viikolla oon vetänyt aika rankkoja ohjauksia ja treenejä. Lisäksi oon tehnyt mun anttipoika.com -nettisivuja. 

Ja kuten aikaisemmin oon kirjoittanut, en ole vuoteen tehnyt omia treenejä super aikaisin aamulla. Käytin vuoden siihen, että nukun tarpeeksi. Palauduin. Viimeisen vuoden aikana olen panostanut myös kehonhuoltoon super paljon. Olen tehnyt sitä JOKA PÄIVÄ. Siitä on ollut suuri ilo ja hyöty. Kroppa on todella palautunut ja tuntuu hyvältä nykyään. Palautumiseen on auttanut myös hiilareiden lisääminen. Sen myötä kun olen saanut tarpeeksi ruokaa, on kaikki napostelu jäänyt pois. Painokin on pudonnut viitisen kiloa kun vertaan vuoden takaiseen. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja se, että keho ei vain palautunut, nostivat mun painoa kymmenen kiloa jokunen vuosi sitten. Niitä oon vähitellen sulatellut sen jälkeen, kun sain ensin nukkumisen ja levon balanssiin. Eihän ne kilot edes lähde minnekään, jos kroppa on tiltissä. Toukokuussa taisin alkaa taas liikkua aamuisin. Sen jälkeen, kun olin ensin vuoden nukkunut. Nykyään herään kahdeksan tunnin yöunien jälkeen ilman kelloa. 


päivällä venyteltiin lapsen kanssa tunti
venyttelyt oli jees, mutta rullan kanssa sai taas irvistellä

No tänään on ollut päivä, jolloin olen myös syönyt enemmän ja levännyt. En pidä mitään varsinaisia tankkaus- tai herkkupäiviä, mutta kerran viikossa voi näillä liikuntamäärillä ja muuten terveellisellä ruokavaliolla, sallia itselleen ihan mitä vaan. Tänään se on sitten ollut leipää ja voita, kanakebappia ja jätskiä. Aah <3 Viime viikolla tankkailin enemmän keskiviikkona kuulatunnin jälkeen ja perjantaina laivalla. Mutta näissä mun tankkailuissa ei idea ole se, että syön kaikkea sontaa koko päivän sen takia että saan syödä. Syön niinä päivinä mitä tekee mieli, tilaisuuden mukaan. Viime viikolla söin vain enemmän terveellistä ruokaa. Tänään oltiin Parmesanissa pizzalla lapsen fudispelien jälkeen ja siellä toi kanakebab vaan on hyvä vaihtoehto. Muuten mun ei edes tee mieli jätskiä tai karkkia tai mitään mitä mussuttaa turhaan. Eikä sellainen turha mättäminen tankkauksen vuoksi ole kauhean tervettä. Syödä sen takia, että saa syödä. Tällä hetkellä koen, että oma syöminen on balanssissa. En joudu luopumaan mistään. 


ennen fudista ulkoiltiin tunti

katseltiin maisemia Hietsussa ennen fudista (ja kas jokin selfie on otettu ilman snapin filtteriä)

nähtiin kauniita kukkia

kokeiltiin snapin filttereitä jotka auttaa väsyneeseenkin naamaan

ja väsynyt äiti istui katsomassa kun poika laittaa parastaan
Iltapäivällä oli Hietsussa pelit. Mistä tää mun pieni mies repii kaiken tsempin ja energian. Toivon, että se on ollut tarttuvaa. Alkulämmittelyissä loukkasi polvensa, ja hyvin lähellä oli kotiinlähtö ja peleistä poisjäänti. Kuitenkin meni pelaamaan (pienen itsensä kasaamisen ja keskustelun jälkeen) ja pelasi upean pelin. Mäkin heräsin taas eloon, kun hän pääsi kentälle. Rakastan katsoa poikien pelejä. Hän teki joukkueen ainoan maalin. Sai pelissä nappiksesta takaraivoon ja tuloksena iso kuhmu. Toisella puoliajalla tuli pallo lujaa naamaan.. Ja silti aina kentälle takaisin. Niin ylpeä mun rakkaasta <3


juhlistettiin pelejä Kumpulan Parmesanissa, mun ruoka

jälkkäriä kotona
On ollut hyvä viikko. Uusia asiakkaita, hyviä treenejä, mahtavia nykyisiä asiakkaita, nettisivut edistyy, lapsen kanssa vietettyjä ihania hetkiä ja arkea ja elämä hymyilee muutenkin. 






4 kommenttia:

  1. Paljonko painat nykyisin?

    VastaaPoista
  2. Ihanan elämäniloisia kuvia! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Johtuu varmasti kivasta päivästä hyvässä seurassa. Lapsen kanssa on kyllä niin mukava aina touhuta!

      Poista