Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

29.3.2017

Aamun hygge ja kiviä suussa


Oon onnistunut luomaan itselleni jotenkin hyvän unirytmin. Herään virkeänä aamulla (usein jopa ennen kelloa) ja aikaa varaan aina sen verran, että ehdin ennen töihin lähtöä tekemään mehun ja aamupalan. Tänään heräsin puoli tuntia ennen kelloa. Joten oli todella hygge aamu. Ehdin jopa lakata varpaankynnet. 


Mulle tää kesäaika sopii oikein hyvin ja olen pirteämpikin kun kelloja on siirretty. Eilen sain äkillisen kevätsiivouspuuskan kun tulin kotiin töistä. Aamupäivä oli töitä ja ilta myös, mutta välissä oli vapaata. Onnistuin saamaan mun vakkaripöydän meidän kirppikseltä heti, ja aloin samantien hinnoitella tavaroita. Varastoon olin säästänyt vielä joitain vaatteita, joiden arvelin menevän helpommin kaupaksi keväämmällä. Siinä samassa rytäkässä lähti kovalla kädellä taas astioita ja tavaraa parvekkeelta. Sitä tavaraa voi ihmiselle kertyä. Moni ihmettelee miten mulla riittää myytävää, mutta kyllä sitä riittää. Ja sitä riittäisi suurimassa osassa kotitalouksia. Nurkat ovat vain niin täynnä tavaraa, että sitä ei edes itse tajua. Ja sellaista turhaa tavaraa mitä et käytä. Mistä et malta luopua. Aluksi. Mitä enemmän luovut, sen helpommaksi se tulee. Ja sitä ihanampaa kotona on. Sitten sillä turhilla tavaroilla saamallasi hinnalla, ostat vaikka yhden tosi toivotun jutun kotiin. Tällä hetkellä makuuhuoneen sisustusprojekti on kesken, sen takia varmaan viivytän KonMari toivepostausta tännekin. Voiko kodin sisutaminen olla koskaan valmista? Ilmeisesti ei.. 


No mitäs muuta töiden ja kirppistelyn lisäksi..? Löysin sunnuntaina kiven mun aamupalaruuasta. Kivi oli piiloutunut mulperin sisälle. Täytyy sanoa ettei ollut ensimmäinen kerta. Edellisessä pussissa oli vielä isompi kivi. Sellaista ei ole koskaan käynyt, ja ajattelin kiven olevan huonoa tuuria. Mutta nyt se kävi jo toistamiseen. Tein asiallisen reklamaation yritykselle. Sieltä pahoiteltiin tapahtunutta ja kysyttiin mitä hampailleni kävi. Onneksi ei mitään, sillä en puraissut voimalla tähän mulperiin. Jos olisi niin käynyt, olisi hammas helposti haljennut ja siihen ei yksi hammaslääkärissä käynti riittäisi. Sellaisen kuulemma yritys olisi korvannut (yhden käynnin), jos hampaalle olisi jotain sattunut. Heillä kuulemma tehtaalla on laitteet, joilla marjat skannataan. Ja laite ei aina tunnista kiviä. Sitä kuitenkin ihmettelen, että olen vuosia syönyt mulpereita eikä muiden valmistajien marjoissa ole kiviä ollut kertaakaan. 

Urtekramin mulperit ovat Prismassa 25 eur/kg hinnaltaan, kun esim. CocoVin ovat 43 eur/kg. Huima ero hinnassa, siksi siirryin jokin aika sitten ostamaan noita Urtekramin mulpereita. Nyt heivasin ne roskikseen, ja ostin CocoVin kun en ilmankaan pysty olemaan. Varovasesti niitäkin on tullut kyllä maisteltua aamupalan joukossa. Hieman meni usko nyt tähän tuotteeseen. Ikävä tällaista kirjoittaa, kun ei tapana ole negatiivisia asioita täällä jauhaa. Mutta tämä on mun mielestä sen verran tärkeä juttu kuitenkin kertoa. Noissa Urtekramin mulpereissa nimittäin hiekka narskuu hampaiden välissä tuon tuosta ja pari isoa kiveäkin tullut vastaan. Jotenkin tuo kilohinta ja laatu tuntuvat vaan korreloivan. 

Tarinalla oli kuitenkin tällä kertaa onnellinen loppu sillä hampaat säästyivät halkeamiselta. Mulla on alahampaat joskus vaurioituneet nuorempana kun puraisin sämpylää (jossa oli jokin kiven tapainen). Kahdesta alahampaasta porattiin puolet pois ja niihin tungettiin amalgaamia. Rautaa olikin suussa niin paljon, että piippasin turvatarkastuksessakin aina. Kymmenisen vuotta sitten teetätin yksityisellä mittavan hammasremontin ja voin kertoa, että sillä rahalla olisi tehnyt muutaman lomareissun tai keksinyt ties mitä. Piippaus loppui turvatarkastuksissa remontin jälkeen, kun kaikki amalgaamit oli vaihdettu kultapaikoiksi. Hampaat ovat tärkeä asia ja niiden pitää olla kunnossa. Tuo sijoitus itseen ei ole koskaan kaduttanut. Hampaiden tulehdukset leviävät helposti muualle kehoon. Käyn säännöllisesti tarkistuttamassa hampaat, että ovat kunnossa. Edellisen kerran kävin juuri pari viikkoa sitten. 


Tänään ollut hyvä työpäivä ihanien asiakkaiden kanssa. Tämän päivän ohjaukset ovat olleet kaikki mun asiakkaiden kotona. Huomenna sitten yrityksen tuntia, saliohjausta ja illan jumppaa. Päivää katkaisi tänään mukavasti pyöräilylenkki Hennan kanssa, ja sen jälkeen meillä kahvittelua ja välipalaa. Niin ja eilen illalla kävin Kuusijärvellä Katjan kanssa. Olipas sekin varsinainen avantoreissu, sillä saunalta oli lämmin vesi loppu. Toisaalta ei se vesi suihkussa enää kylmältä tuntunut järven jälkeen. Tapahtumarikas viikon alku ollut täällä :) 

2 kommenttia:

  1. Moi, mulla taas on niin että joka kevät kellonsiirron jälkeen unirytmi menee täysin sekaisin ja unet katoaa pitkäksi aikaa. Talviaika siis sopii minulle =D varmaan on tehty jotain tutkimusta kuinka moni on kesäaika ja kuinka moni talviaika ihmisiä�� Itse tykkään Puhdistamon mulbereista..täytyy tehdä makutesti...kuten kaakaonibsien kanssa. Tuloksen voittaja oli puhdistamo, cocovin niksit maistu pesuaineella. No foodiellakin on ihan kohtuu niksejä, muutamia homeen makuisia on paketissa ollut. Testejä/vertailua kannattaa tehdä. T.Sanna

    VastaaPoista
  2. Joo jännä miten eri lailla kellojen siiirto vaikuttaa. Ehdottomasti kannattaa vertailla ja testata aina eri merkkejä. Oon ostanut foodinin ja voimaruoan mulpereita cocovin lisäksi. Ja oon tainnut kyllä puhdistamon maistaa myös. Niitä kaikkia itse asiassa ostin ennen urtekramia. Nyt sattui prismassa olemaan vaan urtekramia ja cocovia. Noi jälkimmäiset oli ihan ok, niilläkin tosin laatu vaihtelee paljon, erän mukaan. Ylipäätään en käytä paljon superfoodeja koska niistä ei koskaan tiedä. Millaisessa maaperässä kasvavat jne. Kookosöljy ja noi pahan onnen marjat on nyt olleet ainoita mitä käytän :)

    VastaaPoista