Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

21.3.2017

Happy Tuesday



Hyvää viikonalkua kaikille! Täällä on taas touhua riittänyt ja somen ulkopuolinen elämä on pitänyt huolen siitä, että tänne ei taas ole juuri ehtinyt kirjoitella. Rentouttavan viikonlopun jälkeen arki pärähti käyntiin taas sunnuntaina. On ollut töitä ja sitä normi arkea, lapsen kuskaamista harrastuksiin. Eilen tulin kolmannen kerran tädiksi, kun sisko sai suloisen tytön. Ja tänään pääsin katsomaan vauvaa ohjausten lomassa. Tänään ollaan oltu myös iltapäivä uimahallilla, lapsen uimahyppykisoissa. Siinä odotellessa ehdin puolen tunnin pikatreeninkin tekemään. Sitten huomasin mun isän toisella puolella katsomoa, ja keskeytin treenin ja aloitin penkkiurheilun. Kisoista ajoin suoraan Pilates tuntia pitämään. Aamulla treenin virkaa toimitti sängynpäädyn (jes se tuli vihdoin!) kantaminen kuudenteen kerrokseen kun ei mahtunut hissiin. Mutta tuossa se nyt tönöttää :) Kiitos DHL:n kultaiselle kuskille joka auttoi sen kantamaan ylös, vaikka ei olisi ollut pakko.


Mehuihin olen lisännyt viime päivinä enemmän lehtikaalia, kurkumaa, selleriä.. Aika väksyn makuisia sekoituksia on tullut tehtyä. Etenkin lehtikaalista tulee varsin niittyisen makuinen mehu.

tiistain mehu

Lehtikaalia sujahti myös tämän aamun mehuun. Lehtikaalissa on runsaasti A-, K- ja C-vitamiinia sekä E-vitamiinia, joka vaikuttaa esimerkiksi hiusten ja kynsien hyvinvointiin. A-vitamiini on hyväksi näölle ja iholle, K-vitamiini taas on välttämätöntä luiden terveydelle. C-vitamiinissa on monia terveyshyötyjä. Vitamiinien lisäksi lehtikaalissa on myös enemmän rautaa kuin naudanlihassa ja enemmän kalsiumia kuin maidossa. Mehusta tuli heti "niittyisen" makuinen ja aloin kaivata tuoretta vehnänorasta jota mehustaa. Vehnänorasmehua ei olekaan hetkeen tullut nautittua. Sen käyttö kannattaa aloittaa todella pienistä annoksista, puhutaan ruokalusikallisista. Mehu on niin puhdistavaa, että liikaa nautittuna se todella tyhjentää koko vatsan. Pitääkin taas hommata vehnänorasta. Mutta tässä tiistaiaamun juoma!

Aamun mehussa:


1/2 kurkku

2 sellerin vartta
1 lime
1 sitruuna
reilusti inkivääriä
2 lehtikaalin lehteä (revi ruoto pois)
1 omena


maanantain mehu

Eilisessä mehussa puolestaan oli:

1/2 kurkku

2 sellerin vartta
1 lime
1 sitruuna
1 pötkylä kurkumaa
paljon inkivääriä
1 omena

Säilytän aineksia mehuja varten aina jääkaapissa, silloin tulee viileämmän makuiset juomat!




Lenkkarit pesin viikonloppuna ja kuvassa odottivat pesun jälkeen vielä nauhoitusta. Taas on melkein kuin uudet nämä kuusi paria kenkiä. Putsasin ensin kivet kengän pohjista (ja sain lavuaarin tukkoon, joka kätevänä emäntänä piti sitten itse avata ja poistaa sieltä kivet) ja sitten laitoin kengät pesukoneeseen. Nauhat laitoin pesupussiin erikseen. Varmuuden vuoksi pesin värilliset ja mustat erikseen :) En tiedä miten näistä väri irtoaa, mutta kerran olen saanut valkoisista kengistä koneellisen verran vaaleanpunaisia kenkiä, kun yhden kengän pohjallisissa oli punaista.. 




Ulkoiluakin on tullut. Sunnuntaina kävelin kymmenen kilsan lenkin ja eilen innoissani jopa korkkasin myös pyöräilykauden! Tuli sitten kuitenkin lisää lunta maahan, joten saa pyöräily vielä odottaa. Uimaan haluaisin myös tällä viikolla, ja avantoon ja tanssimaan. Saattaa jäädä haaveeksi nuo kaikki, mutta jotain varmaan kuitenkin! Liikunta kannattaa pitää monipuolisena ja huolehtia niin lihaskunnosta, liikkuvuudesta kuin siitä aerobisestakin treenistä. Ja lepo se vasta tärkeää onkin. 



Ihania juttuja mahtunut paljon tähänkin viikkoon. Ja onnellisin olen kuitenkin suloisista lapsista, joiden kanssa vietetty aika on sitä todellista laatuaikaa. Ja ihana oli saada siskon odotettu tyttö vielä maailmaan, minulla on kunnia olla vielä tämän pienen tytön kummitäti. 

Hyvää viikon alkua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti