Sports Lady®

Sports Lady®

10.7.2017

Saluti da Roma



Terkkuja Roomasta. Blogi on elänyt pientä hiljaiseloa viime viikon. Oltiin lapsen kanssa reissussa ja siellä en halunnut blogia päivittää. Keskityin yhdessäoloon, lepäämiseen ja syömiseen sekä nähtävyyksiin tottakai. Tämä oli mun neljäs kerta Roomassa ja pakkohan tänne on palata vielä uudestaan tämän jälkeenkin! 

Käveltiin aika paljon ympäri kaupunkia paikkoja katsomassa ja käytettiin myös metroa. Yhtenä päivänä pidettiin ihan taukoa nähtävyyksistä ja chillattiin puistossa. Villa Borghese itsessään kyllä on nähtävyys, mutta nyt otettiin rentoilun kannalta. Istuttiin penkillä varjossa, luettiin, piirrettiin, oltiin leikkipuistossa ja vuokrattiin segwayt, joilla oli hyvä huristaa puistoa pitkin katsomassa maisemia. 




Askeleita kertyi kyllä joka päivä kiitettävästi ja olen tosi ylpeä mun 10-vuotiaasta joka jaksoi koko reissun ihan älyttömän hyvin. Toki mentiin lapsen ehdoilla. Pysähdeltiin jätskille, juotiin litrakaupalla vettä, kuljettiin aina varjossa kun mahdollista ja mentiin fiilispohjalta. Lämmintä oli 36-38. 





Nukuttiin niin pitkään kuin mahdollista, öisin unta tuli vähintään kymmenen tuntia. Lepoa tarvittiin kun kuumuudessa oltiin päivällä. Levättiin huoneessa myös iltapäivällä aina ennen illalliselle menoa. Ja istuskeltiin aina varjossa kun vähänkin siltä tuntui.




Yhtenä päivänä olin varannut etukäteen meille opastetun kierroksen Colosseumille ja Foro Romanumille. Päivä oli vuoden kuumin. Koitettiin pysytellä taas varjossa niin paljon kuin mahdollista ja juoda paljon vettä. Oli todella hyvä kierros. 



Vatikaanissa käytiin myös. Siellä ei menty sisälle. Olin aikaisemmin käynyt siellä ja lapsi ei jaksanut (ymmärrettävää edellispäivän kierroksen jälkeen), joten ihasteltiin rakennuksia ulkoapäin ja jatkettiin matkaa eteenpäin..





Ja tottakai Fontana di Trevi ja Pantheon ja Piazza Navona ja monet ihanat nähtävyydet.. Vettä kului litrakaupalla. Itse join jo ensimmäisestä päivästä lähtien myös vesientäyttöpisteiden vettä. Lapselle annoin vain pullovettä. 






Matkalaukkuun KonMarituksen myötä ei eksynyt yhtään ylimääräistä vaatetta ja jouduin jopa ostamaan yhden mekon kun vaatteet loppui kesken. Muuten ei sitten shoppailtu. Tai lapsi shoppaili kyllä, mutta itse en. Osat ovat vaihtuneet :) Myöskään pelkoa laukun ylipainosta ei ollut. Ei lähellekään.. 


Ja sitten ruoka.. Syötiin joka päivä kunnon aamiainen hotellilla. Sitten lounas ja myöhemmin illallinen. Sekä lounaalla että dinnerillä söin kunnon ateriat pastaa, ristottoa, pizzaa.. Yhtenä päivänä "tein sen virheen", että otin vain salaatin lounaalla. Ja olin kyllä tosi väsynyt ja nälkäinen illallista ennen.. Virheestä viisastuneena unohdin salaatit loppulomaksi :) Jätskiä syötiin myös joka päivä. 









Ruoka italiassa on kyllä niin hyvää, että ihan melkein itkettämään alkoi ekana päivänä kun sitä sai suuhunsa :D Lomalla pitää nauttia, kotona voi sitten katsoa mitä syö. Sitäpaitsi me käveltiin niin paljon, että kuumuudessa tarvitsee kunnon ruokaa. 


Hyvillä fiiliksillä lähdettiin sitten kotia kohti kivan loman jälkeen. Reissulle voisi antaa arvosanaksi kympin. Seura oli parasta, hotelli kiva, ihmiset aina niin ystävällisiä, ruoka aina niin hyvää.. Miinuksena oli lapsen sairastuminen. Viimeisenä aamuna alkoi yskä, lentokoneessa tuli kuume. Ja kuumetta oli reippaasti yli 39. Nyt peukut pystyyn, että säästyn taudilta. Tietysti epätodennäköistä, mutta toivoa ehkä on.. Samassa sängyssä nukuttiin ja koneessakin hän nukkui mun kainalossa.. Ja äiti nyt aina hoivaa kipeää lastaan.. Mutta jospa tää ei tarttuisi..? Lomaa olisi vielä jäljellä, joten olisi ihana toki siitä nauttia terveenä. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti