Sports Lady®

Sports Lady®

8.10.2015

Marbella here I come



Kentällä ollaan. Lento on myöhässä ja mikä hyvä syy istua viinibaariin lasilliselle. On ollut niin ihana jäädä lomalle kun te kaikki ootte olleet niin ihania. Oon saanut aivan mahtavia lomatoivotuksia. Kiitos niistä. On tosi hyvä mieli :) Laukkuun on pakattu oikeastaan vain sporttailuvaatteita ja kirjoja. Tosi paljon kirjoja. Aion maata, lukea, rentoutua, käydä kävelyllä, uida ja ehkä treenata jossain vaiheessa. Mutta ensimmäiset päivät yritän malttaa sen suhteen ja keskittyä palautumiseen. Parille päivälle on luvattu sadettakin, mutta sehän ei haittaa. Loma on lomaa. 


Ennen lomalle lähtöä sain myös tämän korun. Arvatkaa mistä se on tehty? Mun hampaan kultapaikasta :D Ennen edellistä lomaa jouduin juurihoitoon, ja hieno kultapaikka porattiin keskeltä rikki ja hoitojen jälkeen siihen jouduttiin laittamaan uusi. Olen panostanut hammashoitoon tosi paljon, hampaiden pitää olla kunnossa. Ja välillä on ärsyttänyt miten paljon siihen olen taloudellisesti uhrannut. Nyt on kuitenkin jokin muisto myös suun ulkopuolella. Ex-anoppini ihana veli, Seppo, taitava kultaseppä, loihti hammasromusta tällaisen upeuden. Olen aina halunnut kahvakuulan kaulaani koristamaan, mutta eihän sellaisia missään myydä. Tällaisen suunnittelin ja Seppo toteutti. Kiitos :) En oo mistään korusta ollut koskaan näin fiiliksissä. 

Hyvillä fiiliksillä loman viettoon, vaikka lento vähän onkin myöhässä. Päivityksiä tulossa taas lisää Marbellasta. 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa ja söpö koru, juuri sinulle tehty!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Terkkuja täältä. Ihana lämmintä on, mutta huomenna taitaa sataa..

    VastaaPoista