Sports Lady®

Sports Lady®

3.6.2016

Friday sports

Keskuspuistossa torstaina asiakkaan kanssa treenaamassa
Jee, perjantai! Työviikko alkaa olla päätöksessä. Toisalta jee jee on kyllä mulla jokainen päivä, ainakin pyrin elämään niin. Ettei tarvitse aina elää odottaen perjantaita. Tietty viikonloppu tarkoittaa sitä, että saa olla lapsen kanssa enemmän. Se on hyvä. Ja on potentiaalinen mahdollisuus nukkua, vaikka eihän sitä nyt saa pitkään nukuttua vaikka ois mahdollisuus :) Virtaa tuntuu riittävän, vaikka oon valvonut suht myöhään (puoli 12:een heh, mulle myöhään siis) parina iltana. Luin KonMari -kirjan ja kodin järjestelmällinen siivous on alkanut. Siivoaminen on siitä jännä juttu, että sitä ei malta lopettaa. Mä oon aina tykännyt järjestää, ja nyt siihen saa jotenkin ihan uuden ulottuvuuden. Joten nukkumaanmeno vähän venahtaa.

torstain auringonlasku keittiön ikkunasta
Eilen ehdin järkkäämään myös jo iltapäivällä, kun jouduin siirtämään illan tuntia ukkosen takia ja samasta syystä jätettiin myös fudistreenit väliin. Mä en yksinkertaisesti halua lähteä leikkimään sillä, että iskeekö vai ei. Pieni todennäköisyyshän se on, mutta kuulan kanssa se on kyllä menoa. Ja nyt kun on sattunut Euroopassa ja Suomessakin kaikenlaista vahinkoa ihmisille kesken golfkierroksen tai lasten fudisottelun... Jotenka me nautittiin kerrankin kotona. Ei tarvinnut lähteä minnekään! Ja oli mahtavan kiva ilta kotona. Järkkäsin kotia, lapsella oli kaveri kylässä ja kuvasin poikia kun tekivät videoita. Kyllä tuntui ilta pitkälle, kun ei tarvinnut lähteä minnekään. 

Tänään mä sitten heräsin viideltä. Olisin saanut nukkua pidempään, mutta kun ei.. Lähdin sitten aamulenkille. 8 kilsan lenkki ja siinä vaiheessa ei vielä ollut kovin kuumakaan. Juuri hyvä keli.

perjantaiaamun usvaa pellolla


Lounastamassa mä kävin tänään Silvopleessä. Pitkästä aikaa. Silmät veti taas enemmän kuin vatsa, mutta hyvää oli. 


Iltapäivällä kävin tekemässä tunnin pyörälenkin vielä. Pyöräilin Haltialan tilalle ja takaisintullessa koukkasin Tuomarinkylän kartanon kautta.  Molemmissa on tosi kivat terassit ja varmaan jos olisi ollut seuraa, olisi ollut kiva jäädä istuskelemaan ja viettämään perjantai-iltapäivää. Nyt kuitenkin ajelin reippaasti kotiin. Mä oon kyllä tosi fiiliksissä pyöräilystä nyt ja onpa jotain kivaa treeniä kun on hyvät kelit ja olkapää sökönä. Maanantaina mulla on toisen lääkärin konsultaatio, ja sitten päätetään mitä sen kanssa tehdään. Yritän olla stressaamatta ja nauttia viikonlopusta. Jäähän mulle kaksi jalkaa kuitenkin millä liikkua jos se leikataan..






Haltialan terde




Viikonloppuna on luvassa kaikkea kivaa. Huomenna on koulun päättäjäiset ja kevätjuhla. Päivällä on veljen suloisen tyttären nimiäiset ja lahjakin löytyi vauvalle kovan metsästämisen jälkeen. Ja meidät tuntien tietty sporttailua. Ulkoilua, fudista ja sunnuntaina taas kuulaa.

3 kommenttia:

  1. Se Konmari kirja on koukuttava, mulla lähti tää siivous/kirppis järjestely siitä ja hyvä niin :) Paljon saanut tavaraa eteenpäin ja turhia pois tieltä. Kivaa viikonloppua, mä nautin kanssa vapaasta sellaisesta, ihanaa <3 Kohta jos laittaisi grillin kuumaksi ja kanat paistumaan :) Älä huoli siitä kädestä, kyllä se kuntoon tulee ja kaikki menee varmasti hyvin. Ja hyvä ope olit ilman sitä kuulaakin ;D Nähdään!
    Henna

    VastaaPoista
  2. Se on kyllä hyvä kirja. Mäkin aina järkkään säännöllisesti, mutta huomaan edelleen löytäväni vuosia vanhoja vaatteita joita en vain raaski laittaa pois.. Nyt ne on saaneet lähteä kun niitä en kerran käytä. Monta ikean kassillista tuli omaa vaatetta kaapista.. Nyt lähtee kovalla kädellä. Ihanaa vapaa viikonloppua myös sinne. Ja kyllä mä luottavaisin mielin olen käden kanssa. Ihan hyvillä fiiliksillä. Kaikella on tarkoituksensa. Kiitos :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Haltiala ja Tuomarinkylä on kyllä kauniita paikkoja, saa kivoja kuvia!

    VastaaPoista