Sports Lady®

Sports Lady®

4.12.2014

Syysmasennuksen lievittäjät vol 3 - Hiilarit



Viikko on mennyt töiden lisäksi pitkälti tällaisissa merkeissä. Oon tehnyt joka päivä 30 min kotitreenin, käynyt kävelyllä, uimassa ja sauvakävelyä on tullut myös pitkästä aikaa. Eilen kävin Paloheinän mäissä illalla sauvomassa. Tänään tein kotona myös jalkatreeniä niin, että se ei haitannut polvea. Ja polvi tuntuu hyvältä.

Aikaisemmin syksyn aikana oon kirjoittanut eri tavoista välttää ja lievittää kaamosmasennustaVoit lievittää sitä vaikka näin herkullisesti tai sitten näillä tuotteillaOon myös kirjoitellut erilaisista kasvo- ja vartaloöljyistä ja hemmotteluhoidoistaja muista tuotteista millä omaa hyvää mieltä voi vähän boostata tässä pimeydessäKaikenlainen hemmottelu (pienikin sellainen) on ihanaaja erityisesti pitäisi muistaa nukkua tarpeeksiJos teet fyysistä työtäkannattaa rentoutua rasittamalla aivoja ja taas toisinpäin. Ylipäätään tehdä jotain ihan muuta kuin työksesi teet! Mua rentouttaa parhaiten lukeminen ja oleminenja vaikka kahville meneminen jossain muissa kuin treenivaatteissajotka mulla aina on päällä! Mulla toimii hyvin kaikki nämä edellä mainitutmutta lisäksi haluan nostaa yhden tärkeän asian esilleMeillä monella kun on varsinainen hiilarikammopäätin kirjoittaa teille hiilareistajoka on helppo ja yksinkertainen konsti poistaa väsymystä ja saada tehoja treeniin! Ja pahimmassa tapauksessa välttää vaikka kilpirauhasen vajaatoiminta!!

Itse oon lisännyt hiilareita aika paljon mun ruokavalioon. Ja se sitten vihdoin auttoi tähän kaamosväsymykseen, eikä tee mieli mussuttaa mitään herkkuja. Voin kertoaettä suklaata ja karkkia on mennyt tänä syksynä aika paljon! Sen sijaan, että vetää ison karkkipussin, voisi nekin hiilarit ottaa hyvistä lähteistä parina päivänä. Yhden Remix-pussin sijaan voit syödä vaikka omenoita monta kiloa samalla energiamäärällä! Kesällä meni kepeästi kevyemmillä eväillä, mutta töiden alettua syksyllä aktiivisuus lisääntyi huimasti. Ja kesällä olin toki dieetilläkin! Nyt olen koko ajan liikkeessä ja ohjaamassa tai jalkojeni päällä. Vain autossa tulee istuttua. Mä olen kyllä syönyt mielestäni reippaasti, mutta en sitten kuitenkaan tarpeeksi tähän työmäärään suhteutettuna. Edelleen jonkun asteinen hiilarikammo mullakinkun joka tuutista vuosi toisensa perään toitotetaan vähähiilarista ruokavaliota!

Oon syksyn aikana pariin kertaa kirjoitellut kaamosmasennuksesta ja asioista mitkä siihen voivat auttaa! Tässä tulee yksi työkalu teille lisää! Aika moni meistä syö hiilarit vain treenin jälkeisellä aterialla. Väsymyksen syy voi olla myös se, että syö liian vähän. Ruokaa ylipäätään tai hiilareita. Kun hiilarimäärä putoaa liian alas, tulee energiaakin vähemmän. Ja sitten taas vähähiilarisella ruokavaliolla ei tule nälkä niin helposti. Vähähiilarinen ruokavalio on painoa pudotettaessa hyvä käynnistämään rasvanpolton, mutta koko loppuelämää ajatellen ei se kuitenkaan sovi kaikille. Vireystaso varmasti on dieetillä hyvä ja jaksaa loistavasti! Mutta olen sitä mieltäettä hiilareita pelätään aivan turhaan kun pitäisi syödä normaalisti. Moni kokee huonoa omatuntoa vaikka siitä, että syö puuroa iltapalaksi tai leivän ruuan kanssa. Ja moni meistä ajattelee, että mahdollisimman vähän ruokaa ja mahdollisimman vähän hiilareita on oikea tapa syödä (ja laihtua). Hiilarien tarve toki riippuu siitä paljonko liikut ja miten niitä siedät. Paljon liikkuva tai stressaantunut ihminen tarvitsee hiilareita, silloin vähähiilihydraattinen ruokavalio ei ole oikea valinta. Erityisesti stressin alla erittäin vähähiilarinen ruokavalio ei ole välttämättä hyvä juttu. Stressi yhdistettynä hyvin matalaan hiilarinsaantiin – ja usein myös liian vähäiseen energiansaantiin – lisää adrenaliinin ja kortisolin eritystä ja heikentää kilpirauhashormonien toimintaa. 

Joka tapauksessa jos olet jo pitkään syönyt hiilarit (puhun siis pastasta, riisistä, perunasta jne.) pelkästään treenin jälkeen tai satunnaisesti, saattaa se olla syy, miksi väsyttää, mieli on maassa ja treeni ei kulje. Eli pelkät kasvikset eivät riitä, jos haluat pitää vireystason korkealla ja aineenvaihdunnan käynnissä. Tärkkelyspitoiset hiilarit pitävät myös serotoniinin tuotannon käynnissä. Tottakai jos sinulla on istumatyö, niin vireystason puolesta taas hyödyt sillä kun syöt vähähiilarisen aamupalan ja lounaan. Mutta jos urheilet töiden jälkeen, syö ehdottomasti hiilareita päivällisellä. Ne pitää suhteuttaa aina omaan liikkumiseen ja arkiaktiivisuuteen!


Mukavaa torstaita teille <3

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Herätti taas ajattelemaan omaa ruokavaliota :)

    - Riikka

    VastaaPoista
  2. kiitos todella hyvästä kirjoituksesta! minäkin pureskelen enemmän hiilareita kylminä kaamoskausina ;)

    VastaaPoista