Sports Lady®

Sports Lady®

30.10.2015

Ski Expo suosikit ja arvontaa taas


Terkkuja Ski Exposta. Muutama sana ensin talven ulkoilutrendeistä. Talvea korostaa ensinnäkin sana "traditio". Puetaan perinteisiä materiaaleja päälle. Villaa, farkkua, denimiä.. Fiilis on kuin lapsena pulkkamäessä, mutta nykyään materiaalit toimivat paremmin käytössä. Trendinä laskettelu- ja ulkoilukamoissa on tänä talvena myös se, että lainataan rinteiden sporttilook muodista. Eli samoissa kuteissa kehtaat mennä niin rinteeseen kuin kauppaankin (Suomessa tosin kehtaa mennä ihan normilaskettelukamoissakin, mutta joskus toivoisin näyttäväni trendikkäämmälle kun ajan Talmasta Prismaan.. Tai jos asuisin keskustassa niin Stockalle..). Tällaista muotia ei vain valitettavasti löytynyt messuilta. Kiersin ja kiersin, mutta kunnon Fashionista -osasto puuttui.. Suomen meininki on muutenkin niin "ketjutettua", että tavara suunnitellaan massalle ja yksilöllisyys puuttuu. Eikä täällä kai käy kaupaksi liian pramea tavarkaan. Mutta kun kierrät osastoja ja poimit helmen sieltä ja toisen täältä.. Silloin päivä on onnistunut. 

Kolmas trendi korostaa voimaa. Voimakkaita väripintoja yhdisteltynä toisiinsa. Tässä tärkeää on myös aluspukeutumisen värit ja teknisyys. Tämä edustaa juuri sitä klassista sporttisuutta. Sellaiseen mutkin kai voi lukea nykyisillä vermeillä. Tykkään värikkäistä vaatteista. Toisaalta joku look on myös perinteisen mustaa/valkoista. 

Juoksussa ja murtomaahiihdossa taas tänä talvena on näkyvillä heijaprinttejä, hienoja ja graafisia elementtejä, jotka toimivat heijastimena. Vaatteissa vaihtelee matta ja kiiltävä. Muutama favourite osasto ja -vaate. 




Kiertelin ja katselin vaatteita. Löytyi kivoja ja mahtavan teknisiä. Upeita vaatteita. Hyvä tarjonta ja hyvät alet. Messuilta oikeasti teet löytöjä. Varaudu shoppailemaan, jos oikeasti tarvitset jotain. 

No sitten mä kävelin kohti Digiexpoa ja näin tän kameran. Oon sitä miettinyt jo pidempään ja hyvän tarjouksen saatuani en voinut jättää tätä messukeskuksen ainutta valkoista Olympusta tänne. Se lähti mukaan.  Ei ollut heräteostos. Pojat oli ihania ja laittoi kameran mulle toimintavalmiiksi. He myös opettivat käyttämään sitä ja sain kaupanpäälle muistikortin ja specialihanan hihnan. 


Sykemittareita halusin myös katsastaa. Erityisesti Garminin, sillä mua ärsyttää jatkuva patterienvaihtoralli. Viimeisin mittari on Garmin ja niistä mä tykkään. Tää valkoinen on aivan superihana. Ja jos joutuisin päättämään otanko ruskean nahkahihnan vai tän valkoisen, en osaisi päättää. 




Sitten mun suosikkiosastolle, Superyellown pipoja katsastamaan. Ja teille on myös järkätty mahtava arvonta. Saat valita minkä tahansa pipon Superyellowlta! Osallistuaksesi arvontaan jätä kommentti tähän postaukseen (minkä pipon haluat), käy seuraamassa Superyellow'ta ja Sportsladya Instassa.





Superyellown osaston melkein takana on Super Natural. Tykkään myös niiden vaatteista NIIN paljon. Supernaturalilla on myös tosi hauska Selfiekoppi, jossa saat ihan perinteisen valokuvan myös tulostettuna muistoksi kotiin. 



Muita kivoja juttuja.. Lämmitetyt monot.. Ottaisin. Tykkäisin viettää after skiitä nää jalassa.. Uudet suksetkin menisi. Messuilla on mahdollista myös tsekata karvapohjasuksia. Niissä ajatus menee niin, että ylämäkeä on helppo tampata ylös vaativammassakin kelissä ja alas pääsee kevyemmin suojasta ja lumesta huolimatta. 




Päivän viimeinen uusi tuttavuus. Nää lasit. Mun uusissa laseissa on kahdet eri linssit. Suunniteltu tasan pohjoiset olosuhteet huomioon ottaen. Ulkonäkö hieno. Linssit on polarisoidut, ja niitä sisältyy kahdet kappaleet. Niin talvipimeäkeleille kuin kevään hangillekin. En voinut olla ostamatta. Liian hyvä tarjous tai liian charmikas myyntimeininki :) Hyvä mieli tuli joka tapauksessa. 


Sitten on hyvä ottaa vielä esille se, että meillä jokaisella on jokin pieni hiihtokeskus lähikeskuksena. Meillä on Talma. Sinne ajaa melkein vartissa. Vaikka meillä ei ois tässä kotona lunta, Talmassa on. Siellä pääsee irti arjesta. Pari tuntia laskettelua tekee ihmeitä.  Se käy treenistä ja se myös nollaa arjen. Me käydään Talmassa temppurinteessä usein. Käydään myös Messilässä. Ja Tahko on oma suosikki. Sinne pääsee omalla autolla ajaen. Ei 1000 km ajamista tai lentoa. Saat pakata auton juuri niin täyteen kuin haluat ja ajaa aamulla Tahkolle, koko päivän voit viettää rinteessä. Lentokoneeseen menee rajattu määrä tavaraa. Tahkolla on sitäpaitsi hauska meininki, ihania ihmisiä ja hyvät rinteetkin. Niin mulle kuin lapsellekin. Siellä voi käydä niin perheen kanssa kuin yksinkin bilettämässä ja laskemassa. Arvatkaa miten odotan talvea ja ekaa laskettelua. Viime talvena en päässyt polven takia rinteeseen. Nyt otetaan se takaisin! Pääseekö jo rinteeseen pliis..

11 kommenttia:

  1. Väriä pukeutumiseen, joten valitsisin vihreän Malla Wool Beanie.

    VastaaPoista
  2. Sen valkoisen, mikä sullakin on. Yksinkertainen on kauneinta!

    VastaaPoista
  3. Valitsisin SUPERYELLOW BOBBLE BEANIE eli tuo jääkarhupipo tummanruskeana :)

    VastaaPoista
  4. Malla wool beanie valkoisena olis mun valinta :) Aika vaikea valinta koska tuol on niin ihania pipoja paljon..
    terkuin, HennaK

    VastaaPoista
  5. Valkoinen jääkarhupipo��, -t.k.

    VastaaPoista
  6. Folks decide on many simple and easy tips to eliminate the extra fat Some Straightforward Suggestions in which to stay Proper Bodyweight Diet is considered as the major facet when your contemplating slimming down GC FIT 360 within a basic approach Expose many basic alterations in your diet and discover your difference Having healthy food that have higher.

    http://www.supplementssellers.com/gc-fit-360-garcinia-cambogia/

    VastaaPoista
  7. Oooo, musta jääkarhupipo!

    VastaaPoista
  8. Musta jääkarhupipo on kyllä upea.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  9. Minun valinta olisi musta Icy Peaked Beanie with Boble.

    luomansuu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  10. Valkoinen niin kuin sinulla😊

    VastaaPoista
  11. Onnetar arpoi numeron 7, joka osuu Essin kohdalle. Laitatko minulle meilillä hanna@sportslady.fi sun yhteystiedot (meili ja postiosoite), niin musta jääkarhupipo lähtee sulle! Onnea :)

    Ja kiitos kaikille osallistujille. Moni tykkäsi jääkarhupipoista, ne on munkin suosikkeja.

    VastaaPoista