Sports Lady®

Sports Lady®

9.1.2015

Painonpudotusta ja motivaatiosta


Kuvat on loppiaiselta kun ulkoiltiin päivällä ja oli ihana kuunnella joen rannalla kun jäät ritisivät auringon lämmittäessä. On ollut mahtava fiilis aloittaa työt täydellä tohinalla. Maanantaina oli jo vähän töitä, mutta keskiviikkona mentiin taas täydellä rytinällä eteenpäin. Oli hyvä loma. Nyt on levännyt olo. Paljon vapaata ja paljon kotona olemista. Ystäviä ja sukulaisia. Loppuvuosi oli aika vaikea. Henkisesti polven takia. Tästä kuitenkin selvittiin ja tuleva vuosi on hyvä aloittaa puhtaalta pöydältä, levänneenä. Onneksi mulla on maailman ihanimmat ystävät! Polvikin on parempaan päin ja sillä uskaltaa vähäsen jo jotain tehdä! Tein varovasti viime viikonloppuna jalkoja ensimmäisen kerran ja tuntui hyvältäTai siis ei todella tuntunut parin päivän päästä hyvältäkun lihakset sattui niin paljon ettei tuolilta meinannut päästä ylösSe on tosin vain hyvää kipua ja palauttelin hyvinvointipussissa pahimpana kipupäivänä ja se auttoi! Muuten mun viikko on mennyt aika pitkälle töissä ja opiskeluissa ja arjen haasteissa.  Oon tehnyt aamulenkkejä satoi tai paistoiTai aivan sama miten paljon pakkasta on ollut niin lenkille olen lähtenyt!  Tänään oli tosin aamulenkistä välipäiväViikon aikana painosta on lähtenyt vähäsenmutta senttejä yhteensä 12! Eniten tietysti navan kohdaltamutta jaloistakin on kadonnut sentti molemmistaSuosittelen lämpimästi käyttämään myös mittanauhaa vaa'an lisäksiEilisen ja tämän päivän oon ollut Kisakalliossa opettajien hiillostettavana ja lisää oppimassaVuosi on mennyt opiskellessa kuin hujauksessa ja vielä on jäljellä loppunäytöt kuukauden kuluttuaMyönnänettä tänään Lohjalta kotiin ajaessa teki mieli pysähtyä ABC'n Punnitse ja Säästä -kaupassa (on muuten ihanan iso ja siisti ja palvelu on aina hyvää!) ja palkita itseäni herkuinAjoin kuitenkin ohitse ja totesinettä eiköhän ne herkut ole tässä nyt loppuvuodesta taas herkuteltuTerveellisesti pysyin ruodussa ja kotona jaksoin tehdä vielä kotitreenin pitkän päivän jälkeen


Nyt kun moni taas aloittaa painonpudotuksen vuoden alusta, ajattelin koota muutaman vinkin millä saada motivaatiota. Koska kokonaisuus on suurempi kuin pelkkä syöminen, on tärkeä saada myös henkinen puoli mukaan motivaation kannalta. Syömisten rooli on kuitenkin tärkein, ruokavalion merkitys on 90% ja loput tulee liikunnasta. Tottakai kroppa näyttää aina paremmalle kun se on treenattu, mutta pelkästään syömälläkin laihtuu.

Motivaatiossa apuna toimii oma Personal Trainer tai ryhmän tuki. Esimerkiksi pienryhmävalmennus on oiva vaihtoehto, jos haluat saada omalle tekemiselle tukea ja ohjeet treenaamiseen. Jos taas homma on niin sanotusti hallussa, tiedät miten sinun pitäisi syödä ja liikkua, mutta et kuitenkaan omin avuin pysy itsekurissa, kannattaa sopia vaikka ystävän kanssa yhteisestä aloituksesta. Ottakaa yhdessä mitat ja tukekaa toisianne! Yksin olet tosi yksin asioiden kanssa. Painonpudottajan ruokavalion pitäisi myös olla sellainen, että ei tarvitse nähdä nälkää. Ja ruokavalion myös pitäisi olla sellainen mitä voit noudattaa lopun elämäsi. Fakta se kyllä on, että terveelliseen ruokavalioon ei kuulu herkut, mutta niitäkin voi kohtuudella nauttia kun tavoitepaino on saavutettu. Ja dieetin aikana myös, toki vähän harvemmin. En kannata itse niinkään mitään määräaikoja. On hyvä asennoitua painonpudotukseen elämän mittaisena projektina. Jos vedät pienessä ajassa itsesi liian tiukille ja kiellät itseltäsi kaiken, se ei tule kestämään ikuisesti. Pahimmassa tapauksessa tulee syötyä menetetyt kilot kaksinkertaisesti takaisin. Jos päivässä on 5 ateriaa ja viikossa 35, ei haittaa jos pari menee vähän "ohi ohjeen". Kunhan et vedä hommaa ihan överiksi: syö levyä suklaata ja kulauta pulloa viiniä. Toisaalta en ole senkään kannalla, että pienillä muutoksilla lähdetään liikenteeseen. Jos tarkoituksena on pudottaa painoa ja vaihdat vaikkapa yhden aterian smoothieksi ja paino ei putoa, ei se motivoi pidemmän päälle. Sen vuoksi suosittelen aina ruokavaliota, siitä jää painonpudottajalle hyvät eväät loppuelämäksi, vaikka välillä repsahtaisikin. Nutraus ja ateriankorvikkeet eivät ole koskaan hyvä vaihtoehto terveelliselle ruokavaliolla!

Kuntoremontti Startti alkaa ensi viikolla! Se on pienryhmävalmennus ja siinä on vielä kaksi paikkaa jäljellä. Valmennus kestää 10 viikkoa ja täältä voit lukea siitä lisää. Otan myös yhden treenattavan taas lisää. Molemmista valmennuksista voit tiedustella lisää hanna@sportslady.fi.

Ensi viikolla alkavat myös kahvakuulatunnit Kumpulassa sunnuntaisin sekä Method Putkisto ja Method Putkisto Pilates ryhmät! 


Loistavaa viikonloppua kaikille! Stay Strong!

7 kommenttia:

  1. Moi Hanna!

    Olen aloittanut nyt pudottelemaan kiloja ja ollut ilman maitotuotteita parisen kuukautta ja vatsa kiittää! Mitä mieltä olet,onko laihduttajalle chiavanukas( 2 dl mantelimaitoa 2 rkl chia) järkevä välipala,kun ei aina jaksa smoothieta lipittää. Tai oliskiko sinulla vinkkejä järkeviin maidottomiin välipaloihin?

    VastaaPoista
  2. Se on hyvä välipala varmasti! Itse asiassa mä laitan aina kaurahiutaleita ja chia siemeniä ja mantelimaitoa (ja maustan joko vaniljaprotskulla tai luonnon vaniljalla sekä suolalla)! Mulpereita vielä päälle! Pitää suunnitella ehkä ihan oma postaus maidottomista välipaloista! Tsemppiä painonpudotukseen ja on varmasti apua siihen kun oot jättänyt maitotuotteet pois!

    VastaaPoista
  3. Se on hyvä välipala varmasti! Itse asiassa mä laitan aina kaurahiutaleita ja chia siemeniä ja mantelimaitoa (ja maustan joko vaniljaprotskulla tai luonnon vaniljalla sekä suolalla)! Mulpereita vielä päälle! Pitää suunnitella ehkä ihan oma postaus maidottomista välipaloista! Tsemppiä painonpudotukseen ja on varmasti apua siihen kun oot jättänyt maitotuotteet pois!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hanna ! Tämä blogi ja sinä olet inspiraation lähteistä.On mukava,että tuot myös esille inhimillisyyttä ts.herkkuhimojasi ja repsahduksia ruokavaliossa ja silti olet upeassa kunnossa.Tämän fitnessbuumin myötä suurin osa blogeista on yhtä selfietä ja belfietä ja laihdutus "on niin helppoa".:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja ihana kuulla. Mä henk koht vieroksun sitä selfie belfie meininkiä ja sitä perus blogi meininkiä missä kaikki on niin ihanaa ja helppoa. Kun ei se oikeasti ole. Jos laihdutus olisi helppoa, ei ylipainoa olisi. Kiitos kommentistasi ja tulee aina niin hyvä mieli kuulla, että täältä saa inspiraatiota ja että luette :) Kiitos :)

      Poista
  5. Moikka Hanna! Täällä toinen maidottomuutta kokeileva... ;) Itselläni syynä astma, jonka takia ja syksyn sairasteltuani päätin kokeilla onko maidon pois jättämisellä vaikutusta astman oireiluun... Olo on melkoisen mainio, hengittäminen on helppoa!!! Ihana tunne, kun ei ole jatkuvaa limaisuutta! Olisin hakunnut kysyä myös, käytätkö täysin maidottomia proteiinin lähteitä? Olen siis itse sen verran lipsunut maidottomuudesta, että käytän heraproteiinia, mutta luulen, että jatkan sen käyttöä. Jotenkin esim. riisiproteiinin käyttö tuntuu vieraalta... Liikun paljon ja treenaan kovaa pari kertaa viikossa, tuo hera on helppo proteiinin lähde.

    VastaaPoista
  6. Moikka Merja! Mahtavaa ja kiva kuulla! Mä käytän kyllä heraproteiinia. On mulla erilaisia kasvispohjaisiakin protskuja kaapissa, mutta maun ja toimivuuden puolesta kyllä hera vetää pisteet kotiin. Päivittäin en tosin käytä, mutta pari kertaa viikossa. Jos joudun ottamaan smoothie eväitä vaikka kiireisenä päivänä töihin. Muuten pyrin syömään ihan oikeaa ruokaa vain :)

    VastaaPoista