Sports Lady®

Sports Lady®

10.12.2015

Viikon tunnelmia ja arvonnan voittajat



Viikko aikaa lomaan. Tällä viikolla on viimeiset tunnit ennen tammikuuta. Huomenna pari tuntia ja sunnuntaina vika tunti. Asiakkaita on vielä tiistaihin asti. Viikkoon on mahtunut aika paljon järjestelyjä lomaa varten ja joulua varten. Tiistaihin mennessä pitäisi saada loppuvuoden työt pakettiin, jouluvalmistelut ja matkavalmistelut tehtyä. Lento lähtee keskiviikkona aamulla. Kuvioita sotki myös lapsen sairastuminen. Hain hänet kesken päivän koulusta ja oksennustautiahan se oli korkean kuumeen kera. Siinä oli pakko pysähtyä ja jäädä kotiin. Jäi hommat hoitamatta ja töitä piti vähän järjestellä. Toisaalta tuli hoidettua monia kotijuttuja, laitettua joulukortit ja viettyä aikaa yhdessä. Pysähtyä. 


Alkuviikosta oli sellaista haipakkaa, että aamupalat on tullut nautittua enemmän ja vähemmän nestemäisenä. Jos ollenkaan. Lennosta on lähdetty ja aamut on alkaneet aikaisin. Kävelylle oon päässyt tänään ja tiistaina. Muuten ei oo omia treenejä ja harrastuksia ehtinyt tekemään. Lomalla odotan eniten ehkä päivittäisiä kävelylenkkejä, uimista ja lukemista. Ja tietysti yhteistä aikaa lapsen kanssa. Sitä on tosin nytkin ollut kipeilyn vuoksi, ja on ollut siitä mukavaa että on ehditty suunnittelemaan ja valmistelemaan tulevaa reissua kun on ollut pakko pysähtyä. 



Ja hei sitten se arvonta, joka piti suorittaa jo sunnuntaina. Nyt on voittaja selvinnyt ja hänelle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Onni(tar) suosi numeroa 38 joka osui Sonjan kohdalle. Pinkki Biancaneven toppi lähtee siis sinulle! Onnea vielä :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti