Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

13.12.2015

My training routine



Tällä viikolla on tunnit alkaneet vähentyä ja jäädä joulutauolle. Mikä tarkoittaa sitä, että mulla on ollut aikaa ja energiaa mennä salille. Jee! Uuden mittarin saatuani on ollut hyvä seurata, miten raskaista kuitenkin tunnit ovat (jotka ohjaan), vaikka kuvittelen etten juurikaan tee mitään. 

Niin mahtavan aamutreenin kuitenkin tein eilen! Olisi saanut nukkua, mutta tietysti heräsin aikaisin ja päätin mennä salille. Kestoa tälle treenille tuli 1h 40min. Ehkä kuvaaminen vähän venytti treeniä.. Epätavallisen pitkä treeni se kuitenkin oli. En tiedä mikä idea on alkaa ottaa kuvia ja videota siinä vaiheessa kun on treeniä reilut tunti takana ja olo melkoisen tutiseva ja naamakaan ei parhaimmalta näytä. Mä en vain yksinkertaisesti jaksa meikata tai laittautua jos teen blogia. Yleensä nämä jutut ei ole edes suunniteltuja, niin kuin ei tämäkään. Musta on ihanaa kun toisissa blogeissa on niin vimpan päälle kuvat ja kauniit treenaajat. On järkkärillä otetut kuvat ja tukka hyvin. Salilla kuitenkin eilen oli sen verran hiljaista ja siinä jutustelin yhden herran kanssa niin uskaltauduin pyytämään häntä ottamaan pari kuvaa. Osa on otettu itselaukaisemella :)

Eilinen treeni meni tuttuun tapaan. Rullailin jalat ensin foamrollerilla läpi, kevyesti venyttelin ja yläkropan lämmittelin kepin ja pienten levypainojen kanssa seisoen polvillani pallon päällä. Sitten itse treeniin. Treenasin liikepareittain. Yksi liikepari oli esimerkiksi punnerrus niin, että jalat on pallon päällä ja kädet bosun päällä (joka on käännetty pallo-osa kohti lattiaa..). Sen perään tein ristikkäistaljassa rintaa pallon päällä seisten. Olkapäitä tein taas pystypunnertaen kuulalla (kuva yllä). Siihen yhdistin perään vipunostot sivulle käsipainoilla, edelleen jatkaen pallon päällä. Tuli tehtyä myös selkää, hauista, ojentajaa.. Kaikki ne eri liikeparein pallon päällä. Ojentajaa tein niin, että rapukävelin salin lattiaa pitkin ja sen perään tein taljassa yhden käden ojentajapunnerrusta. Jalkoja en eilen tehnyt niin paljon, sillä ne sai kyytiä torstaina ja perjantaina. Keskivartaloa tein erilaisin lankuin ja onhan se koko ajan töissä näissä kaikissa liikkeissä :D


Tää on se mun tyyli treenata salilla. Tuntuu mielikuvituksettomalle ja turhalle kääntää hauista ilman, että muu kroppa osallistuu liikkeeseen. Mä vaihtelen treenejä tosi paljon ja tällä hetkellä olen innostunut tästä treenistä. Jokainen treeni on erilainen. Teen sitä mikä hyvälle tuntuu tai mitä keho kaipaa, ja jätän ne pois mitä se ei sillä hetkellä kaipaa. Sitä paitsi tämä on hauskaa, ja hiki tulee vähän kuin huomaamatta pallon kanssa leikkiessä. Mä oikeasti pitkästyn tavallisessa salitreenissä. Pitkästyin myös puolimaratonia juostessa. Extreme run taas oli mun juttu. Pitää olla tekemistä ja haasteita. Yleensä kun tavallista salitreeniä on kestänyt 45 minuuttia niin en pysty ja jaksa enää keskittyä (tosin se on jäänyt taakse jo pari vuotta sitten). Viime keväänä ja alkukesästä taas olin innoissani oman kehon painolla tehtävistä treeneistä, joissa nostatin aika paljon sykettä erilaisin hypyin itse liikkeiden lisäksi. Sitä aikaisemmin oli taas oman kehon painolla vähän rankempi treenaaminen, vähillä toistoilla ja vaativammilla liikkeillä. Sitä taas edelsi jonkinlainen salikausi ja sitä taas TRX-harjoittelusta innostuminen ja sitä taas kahvakuula. 

Mutta näiden pallotreenien aloittamisen jälkeen myös Pilates lähti etenemään ja tajusin miten kehon syviä lihaksia voi ja pitää käyttää. Ilman niitä ei pallon päällä pysy, hetkeäkään. Saatikka puolentoista tunnin treeniä.. Yleensä mun treenit kestää 30-60 min, mutta jotenkin eilen lähti ihan lapasesta. Ja silloin jos fiilistä on, niin se silloin voi tehdä vähän pidemmän treenin :D Ja syvien lihasten kanssa on jännä juttu. Et tunne kun ne väsähtää, mutta yhtäkkiä et vaan enää pysy pallon päällä. Pinnallisten lihasten kivun tuntee, ja silloin jos niitä käyttää vaikka lankuissa, alkaa tärinä ja tutina. Mutta kun aktivoit kehon sisältä, tärinä lakkaa. Syvien lihasten kanssa et tärise, jossain vaiheessa vain putoat tai hyydyt ;) Niin kuin mä hyydyin SM-lankutusskabassa 10 minsan jälkeen. Ja kun syviä lihaksia on tarpeeksi jyystetty kehon sisältä, todella voit tuntea kokonaisvaltaisen kivun kehon sisällä. Ensimmäisillä kerroilla sen shokkiherätyksen.. Ja tuon 10 minsan lankutusskaban jälkeen sattui myös ;) Tekisi mieli ottaa uusiksi. Ehkä alan treenata ensi kesän skabaa varten :D No lopuksi tein vielä coren piiputuksen TRX:llä. Heiluria edestakaisin, ja polvien koukistusta rintaa kohden. Siitä vielä video alla. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti