Sports Lady®

Sports Lady®

26.12.2015

Juicy Saturday


Hankin itselleni mehukoneen. Vihersmootheja on mennyt pitkään päivittäin, mutta mehuja aloin myös kaivata. Monesti vihersmoothie ja mehu mielletään samaksi asiaksi, mutta niissä on huomattava ero. Kumpikaan ei sulje pois toista, molemmat tekevät terveydelle hyvää. Smoothiessa mukana ovat kuidut, mehu taas imeytyy suolistoon käynnistämättä ruuansulatustoimintoja. Suolisto saa lepoa ja elimistö rakennusaineita puhdistumiseen, uusiutumiseen ja parantumiseen. Kun sanotaan, että suolisto on toiset aivot, saattaa vihermehujen ansiosta suolistolle tuleva tauko olla kuin meditatiivinen hermolepo aivoille :)

Joulun jälkeen moni ehkä miettii kuinka katkaista sokeri- tai mussutuskierteen.. Mehut ovat siihen oivallinen apu. Reissun jälkeen myös huomasin, miten keho huutaa kaikkea vihreää. Smootheja ja mehuja on mennyt paljon. Kroppa kertoo mitä se tarvitsee. Ehdin jouluaattona ruokakauppaan vielä kun tultiin lennolta, ja kärry oli täynnä kasviksia. Pinaattia, sitruunaa, korianteria, porkkanaa, kurkkua, inkivääriä... Niitä riitti aattona kaupassa vielä, moni muu asia tuntui loppuneen.




Yleisin lemppari mulla on mehuissa kurkku/selleri/inkivääri mehu. 


Kurkku-selleri mehu

1 kurkku
3 sellerinvartta
iso pala inkivääriä


kurkku-selleri mehu

Porkkana-inkiväärimehu

7 porkkanaa kuorittuna
1 mandariini tai 1/2 appelsiini
pala inkivääriä






Miksi mehustaa?
  • vastustuskyky kasvaa
  • vihermehut antavat keholle mahdollisuuden puhdistautua ja parantua
  • auttavat pääsemään eroon sokeri- tai vilja-addiktioista
  • et tarvitse ylimääräisiä vitamiineja
  • mehu on aina erilaista ja herkullista, ilman lisättyä sokeria ja säilöntäaineita
  • vihermehut ovat luonnollinen lisä tasapainoiseen ruokavalioon
  • vihermehut auttavat suolisto-ongelmiin
  • saat energiaa ja virkeyttä
  • vihermehu on nopein tapa saada suuria määriä ravinteita kehoon
Vihermehu ja smoothie on aina hyvä juoda heti, vastapuristettuna. Silloin mehu pursuaa ravinteita. Jokainen tunti, jonka mehu seisoo, alentaa ravinteiden määrää. Jos mehua pitää säilöä kauemmin tai ottaa mukaan, käytä lasista tai alumiinista säilytyspulloa. Täytä pullo aivan pintaan asti, jotta happea ei pääse pulloon. Säilytä kylmässä ja valolta suojattuna. 

Mehuista jäävät kuidut voi hyötykäyttää tekemällä niistä vaikka kasvispihvejä, sämpylöitä tai niitä voi lisätä hieman smoothieisiin, keittoihin, patoihin, laatikoihin.. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti