Sports Lady®

Sports Lady®

28.12.2015

Painonpudotusasiaa ja päivän treenivinkki


Hellou! Täällä alkoi työt taas vähitellen. Mulla on kyllä niin mahtavan ihania asiakkaita. Oli kiva palata töihin. Tunnit alkaa vasta loppiaisen jälkeen. Siihen asti on paukkuja itsellä treenata :) Otin ilon irti tänäänkin ja kävin vetämässä oman treenin. Tunnin verran toiminnallista treeniä pallon, bosun ja TRX:n ja kuulien kanssa. Tää kahvakuulien ja TRX:n kanssa tehtävä polvien koukistus on aika haasteellinen liike. Ensimmäisen kerran kokeilin sitä muutama päivä sitten, tänään oli toinen kerta. Loppuun vähän crossaria. Toiminnallinen treeni kuluttaakin ihan eri tavalla kuin tavallinen salitreeni.  

Kesto 1:25
Keskisyke 134
Maksimisyke 167
Kovatehoinen ja maksimiharjoitus
Kulutus 591 kcal
Rasvanpoltto 29%



polven koukistus TRX:ssä kahvakuulien kanssa

Lapsi totesi näistä kuvista, että kannattaa vähän katsoa noita ilmeitä kuvissa mitä blogiin laittaa. Mutta tältä mä näytän kun keskityn ja puserran :D Videolla lisää hassuja ilmeitä. Koittakaa, on todella tehokasta. 



Huomiset "treenit" tapahtuu Super Parkissa, lasten kanssa riehuen. Ihanaa kun on vielä lomaa koulusta ja työtkin vielä melko verkkaisella tahdilla. Syömisten kanssa pitäisi palata kunnolla ruotuun. Aavistuksen lipsuu vielä, mutta lopullinen ryhdistäytyminen tulee tammikuussa. Niin kuin kaikilla muillakin. Silloin olisi tarkoitus pudottaa kolmisen kiloa, jotka on päässeet "salakavalasti" kertymään viimeisen vuoden aikana. Melkoisen huolettomasti syön, enkä juurikaan laske mitä suuhuni laitan. Olen niin sanotusti nauttinut elämästä viimeisen vuoden. Tottakai katson, että ruoka on ravitsevaa ja terveellistä, mutta määrät ehkä ovat olleet vähän isompia. Ne pienenevät sitten tammikuussa. Ja kun tietää mitä tekee, se ei ole hankalaa.


aamun porkkana-inkivääri shotti, mukavasti lämmittää myös kylmällä
Teen edelleen ravintovalmennuksia, ruokavalioita. Niitä ei ole vain tullut blogissa hehkutettua vähään aikaan. Jos harkitset painonpudotusta terveellisesti ja oikeaa ruokaa syöden, lue eteenpäin. Suunnittelen henkilökohtaisesti ruokavalion joka sopii juuri sinun arkeesi. Ruokavalio perustuu oikeaan, puhtaaseen ruokaan, ei lisäravinteisiin. Ravintovalmennus toteutetaan sähköpostitse ja puhelimitse. Lisätietoja saat sähköpostilla hanna@sportslady.fi. Ruokavalion ja kk:n valmennuksen hinta on 100 eur ja kun ostat sen tämän vuoden puolella, saat 10 % alennuksen. 

Täältä voit lukea vanhan postaukseni siitä miten päästä kuntoon. Myös oikein suunniteltu ruokavalio on oiva apu painonpudotukseen. Lue myös kuinka parannat aineenvaihduntaasi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti