Sports Lady®

Sports Lady®

31.5.2017

Kahden minuutin kotitreeni


Saatiin kuin saatiinkin vähän aurinkoa tähän päivään. Tänään loppui työt jo aiemmin ja ilta on piiiitkästä aikaa poikkeuksellisesti vapaa. Tai ei niin vapaa, että voisi kotiin jäädä köllöttämään. Fudistreeneihin tästä on vielä lähdettävä.



Sateenropinan ja harmauden keskellä ajattelin vähän hyggeillä ja sytytin jo kynttilätkin. Kesäflunssa yllätti viikonloppuna ja nyt on pitänyt löysätä tahtia.. Tunnollinen työntekijä olen aina ollut ja heti kun vapaata on vähänkin, tulen kipeäksi. Yrittäjän hommassa se on hyvä juttu, sairaslomaa kun ei meillä tunneta. Eli vapailla kannattaakin juuri sairastaa. 


Löysin tämän kirjan tänään ruokakaupassa käydessäni, ja jotenkin se vain tarttui mukaan. Mua on kyllä naurattanut tuo koko hygge juttu, ja kirjaakin lukiessa vähän naurattaa kyllä. Mutta on siinä pointtinsa. Miksi keskittyä valittamaan pitkästä ja pimeästä talvesta (joka Tanskassa on yhtä pitkä ja pimeä melkein kuin meilläkin), kun voi ottaa ilon irti muilla tavoin. Kesäkin antaa odottaa vähän itseään, joten niinä päivinä kun sataa, voi sitten hyggeillä. Niinä päivinä kun paistaa niin otetaan ilo irti! On varsinainen hyvän mielen kirja kyllä. Ja alkoi se aurinkokin heti pilkottaa kun kynttilät oli sytytetty :) Ja mä olen aina ollut sitä mieltä että ilmoista viis jos kesä on ja valoisaa, lomasta puhumattakaan. Sitä odotellessa!



Mulla on nyt ollut aikaa tällaiseen hyggeilyyn, kun päivittäisestä ohjelmasta on liikunta jäänyt pois kesäflunssan takia. Jos sitä tässä tapauksessa voi enää hyggeilyksi kutsua.. Sairastaminen kai on ärsyttävää, mutta tavallaan nautin siitä pakollisesta olemisesta. Sitä kun en muuten osaa oikein tehdä. Tahti kai kiihtyi taas töiden ja liikkumisen kanssa liian kovaksi ja universumi päätti pysäyttää. Rakastan liikkumista ja on ihana pyöräillä ja uida kun kesä tulee. Treenejä ja hyötypyöräilyä ja uintia onkin tullut viime aikoina paljon, mutta olen vastaavasti kyllä muistanut nukkua ja palautellakin, mielestäni. Mutta en sitten tarpeeksi kai. Silloin suuremmat voimat pistävät stopin ja on levättävä kun tulee kipeäksi. Lauantaina kävin Kumpulassa uimassa, pyöräilin tietysti sinne. Sieltä pyöräilin Käpylän Kyläjuhlilla käymään ja kotiin. Mutta oli kyllä älyttömän kylmä.. 10 astetta.. Oli takki ja villapaita ja huivikin, mutta ei se riittänyt. Kylmetyin. Siitä asti kurkku on ollut käheä ja kipeä ja öisin tuntuu kuin tukehtuisi. Aamulla sitten vähitellen olo helpottaa. Nukkunut olen niin paljon kuin olen voinut, tunnit olen vetänyt kuitenkin. Ohjauksia on onneksi ollut vähän vähemmän, osa asiakkaistakin on olleet kipeinä ja osa lomailleet..



Ja argh, olen ollut kokonaista kohta neljä päivää flunssassa. Tuntuu ikuisuudelta. Mieli tekisi niin paljon tehdä kaikkia ihania treenejä, mennä kävelylle, pyöräillä ja mennä Kumpulaan. Mutta ei tässä nyt auta kun olla hetki aloillaan. Koko loppuviikko ainakin. Nauttia muista jutuista. Esimerkiksi siitä, että olen (ensimmäistä kertaa elämässäni!!) saanut tuon orkidean kukkimaan uudelleen. Tai siitä, että parvekkeella on ihana istua lukemassa kuin aurinko paistaa. Tai jos sataa, voi linnoittautua olohuoneen sohvalle, kääriytyä vilttiin ja sytyttää kynttilät. Ja Netflixistä alkoi House of Cardsin 5 tuotantokausikin sopivasti. Ja aina sitä voi kotona katsella ympärilleen ja miettiä mitä seuraavaksi keksisi sisustaa. 

Mutta te kun olette terveinä, niin tässä tulee taas yksi loistava kotitreeni. Siihen tarvitset vain  reilut kaksi ja puoli minuuttia! Tämän voit tehdä joko omana treeninään tai yhdistää sen muun treenin yhteyteen. Samalla systeemillä voit tehdä myös muita liikkeitä. Esimerkiksi hyvä yhdistelmä on etuheilautus ja kyykky kahvakuulan kanssa. Sen voit tehdä tähän perään ja saat viiden minuutin treenin :)

Supernopea käsitreeni

20 sek punnerrus (laita polvet maahan kun hyydyt jalat suorana)
20 sek kyykky ja pystypunnerrus käsipainoilla tai kahvakuulilla
8 kierrosta

Toista kaikki putkeen ilman taukoja. Punnertaa voit a) jalat suorana b) polvet maassa c) konttausasennossa. Pystypunnerruksen ja kyykyn voit tehdä a) kahdella kahvakuulalla b) yhdellä kuulalla c) käsipainoilla

Ja muista lämmittelyt ennen treeniä!




Aurinkoa kaikkien keskiviikkoiltaan <3

Xo
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti