Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

3.5.2017

Vappulomaa ja kotijuttuja


Hei ihanat! En ole kadonnut minnekään vaikka blogihiljaisuutta on jo tovi kestänyt. Vapun aikaan mulla oli vapaata neljä päivää, ja lomailin myös blogin ulkopuolella. Tehtiin parin ystävän kanssa reissu eteläiseen naapuriin, ja reissu venähti lopulta yhtä yötä suunniteltua pidemmäksi. Viisimetriset aallot estivät paluun kotiin lauantaina. Ensimmäinen ajatus mulla oli, että haluan kotiin ja heti, mutta loppureissustakin tuli oikein kiva. Perjantaina syötiin Chedissä ja lauantaina illalla Must Puudelissa. Molempiin paikkoihin vahva suositus! Tallinnaan pitää tehdä reissu vielä kesällä uudestaan ja yöpyä tässä ihanassa hotellissa.


Sitten sunnuntaille meillä oli pöytävaraus Hennan kanssa Reloven brunssille. Vähän jännitti ehdinkö sinne Tallinnasta. Ehdin kuin ehdinkin. Kotona oli aikaa alle tunti suihkuun ja vaatteiden vaihtoon ja taas mentiin. Brunssin jälkeen houkutteli oma koti skumpalle. Ulkona kun tuli räntää ja vettä viistoon. 

Dieetin kanssa on mennyt ihan hyvin. Viikonloppuna siihen toki tuli vähän jotain ylimääräistä, mutta pääosin syöminen oli siistiä. Vaaka näytti alle kilon ylimääräistä perjantain lähtötilanteeseen.. Nyt sitten mennään tiukasti taas ruokavalion mukaan. Liikkuminen viimeisen viikon aikana on jäänyt kokonaan. Tunnollisena ihmisenä sain kevätflunssan kun pieni loma alkoi, joten oon koittanut ottaa sitten töiden ulkopuolella mahdollisimman rauhallisesti, jotta en ole rasittanut itseä.. 

Toisaalta se itsensä rasittamisen välttäminen on jotenkin vieras käsite mulle. Ja kotona oli taas niin ihanaa reissun jälkeen, että taas teki mieli laittaa täällä kaikkea. Ja putsata parveke kesäkuntoon kun aurinko alkoi paistaa. Konttasin ja kuurasinkin sitten partsin ja laitoin sen kesäkuntoon. 


Makkariin vaihdoin ja silitin uudet Ikean lakanat, jotka joku viikko sitten hankin sieltä alesta. Ja muutenkin on tullut vaihdettua taas tavaroiden paikkoja. Nougatissa kävin tänään hakemassa vähän kesäuutta partsille. Kotijuttuja on ollut ihana puuhastella, kun ei voi treenatakaan nyt. Tiistaina kuvittelin olevani kunnossa ja menin aamulenkille, mutta olisi pitänyt vielä levätä. Tuli huono olo koko päiväksi. Loppuviikon otan rauhallisesti minkä voin. Töitä on ollut nyt tosi paljon ja lapsen kuskausta myös. Eilen illalla fudispelit loppui vasta yhdeksältä ja myöhään on oltu joka ilta harrastuksista kotona. Tänään olen ajellut asiakkailla ja lasta kuskaten reilun sadan kilometrin verran.. 

Maljakko on Relovesta. Sängynpääty Trademax, lakanat Ikea ja Cobello, lamppu Aada, maljakko H&M home, kukat Maison Helsinki, matto Hulluilta päiviltä.. Se KonMari juttu on edelleen kirjoittamatta, mutta tulee vielä jossain vaiheessa. Pointti kuitenkin kotiprojektissa on ollut se, että olen myynyt valtavasti turhaa pois ja säästänyt kaikki ne rahat. Niillä sitten olen hankkinut sellaisia juttuja, mitä olen pitkään halunnut, tai vaikka lyhyemmänkin aikaa ;) Sisustushommelit ovat siis oikeastaan maksaneet nolla euroa. Tosin vuoden rumba tää on ollut, kun olen myynyt turhaa pois ja sitä mukaa laittanut kotia vähitellen. Kyllä se on kannattanut. 

Dieetin syömisten kanssa olen ollut tosi tyytyväinen. Nälkä ei näillä tule, eikä pidäkään. Mehuja menee joka aamu, niiden lisäksi myös aamupala ja neljä muuta ateriaa päivän aikana. Nyt ei myöskään ole tiedossa mitään herkuttelujuttuja sitten seuraavaan neljään viikkoon. Lapselle haettiin pizza ja kysyi haluanko syödä loput. Sanoin, että tässä nyt on tällainen herkkulakko meneillään ja pizzaakaan en nyt voi syödä. "En kerro kenellekään", hän sanoi. En ottanut silti :D Nyt vielä kun tää ärsyttävä flunssa hellittäisi, että pääsisi taas liikkumaan. 

2 kommenttia:

  1. Ryppytulppaanit :D :D Ja parvekekin sai kauniin uuden ilmeen :) Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  2. Ei kukaan enää papukaijatulppaaneista puhu edes :) Kiitos! Nyt kyllä kelpaa aloittaa kesän vietto :)

    VastaaPoista