Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

24.1.2016

Hemotteluviikonloppu, jääkö dieetillä jostain paitsi?


lähdössä teatteriin
 Täällä on ollut vauhdikas viikonloppu. Mulle varsinainen hyvinvointi- ja hemmotteluviikonloppu. Perjantaina kävin shoppailemassa bloggaajatilaisuuden jälkeen. Pitkästä aikaa. Ostin nuo housut Vilasta, puseron Mangosta ja huivi on Malene Birgerin, ostettu meidän reissun aikaan kentältä. Kivaa oli saada vähän jotain uutta. Ja aina on ihana laittaa jotain muuta päälle kuin toppahousut tai sporttivaatteet. Niissä mä olen pääosin koko tammikuun kulkenut. Ostin mä neuleenkin. Edellinen pitkä neule oli hankittu ennen lapsen syntymää, joten oli aika päivittää sekin. Neule (Second Female) on Kampista By The Way -liikkeestä. Illalla me käytiin Birgitan kanssa Ryhmiksessä katsomassa Mielipuolen päiväkirja. Oli mielettömän hyvä. Ja mielettömän ihanaa oli nähdä rakasta ystävää. Ystävät on kyllä elämän suola. Missä mä olisin ilman mun rakkaita ystäviä..? 



Lauantaina mä sitten pirteänä heräsin ysiltä ja intoa puhkuen, kun katsoin lämpömittaria. Pakkasta ei ollut kuin -5 ja oli pakko hypätä suoraan ulkovaatteisiin sängystä ja lähteä ulos lenkille. En ookkaan pitkään aikaan lenkkeillyt tyhjään vatsaan, heti herättyäni. Mutta ihanaa oli kävellä lumisessa luonnossa, eikä ollut kylmä. Naama ei jäätynyt. Kamera ei jäätynyt. Pystyi ottamaan kuviakin :D





Sitten kotiin aamupalalle. Kauhean isoa aamupalaa en syönyt, oltiin sovittu brunssi Sandroon Marian kanssa. Tein mun vakkarimehun. Siihen tulee yksi kurkku, 2 sellerin vartta, 1 sitruuna ja iso pala inkivääriä. Limeä oisin myös laittanut yhden jos olisi ollut. Mutta ilmankin toimi tosi hyvin. Mehun lisäksi huitaisin meikatessa ison kupin kahvia kauramaidolla, jossa sitä kollageenia joukossa. Niin kuin joka aamu. Nää mehut on niin ihania ja oon varmaan tartuttanut mun mehuhulluuden kaikkiin ystäviinkin, kun postaan faceen näitä aamumehuja. Hyvä niin :D Kuka ei ole vielä hankkinut mehukonetta?




Marian kanssa sitten nähtiin Sandrossa, Kalliossa. Maria on mun ex-kollega pörssistä ja tulee nähtyä niin harvoin, kun työt on vieneet niin eri suuntaan. Oli ihanaa nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Lisää ystäviä, ihanaa <3 Vaikka oon niin sanotusti dieetillä, söin aika paljon. Uups. Sandrossa ei voi hillitä itseään. Skumppaa en kyllä juonut, maistoin. Tuon alkuruuan lisäksi söin ison palan niiden omatekemää sahramileipää, nam nam... Ja sitten oli tuo pääruoka, minkä pidin melkoisen hillittynä ja jätin osan syömättä (että jäi tilaa jälkkärille). Jälkkäripöydässä herkkuja valitessa tiedostin, että juu, on valkoista sokeria ja vehnää.. Eikä tee hyvää, mutta otin vähän silti. Kolme pientä palaa, joista jokaisesta vielä jäi kyllä.




Maha pystyssä sitten lähdin Sandrosta ja päätin kävellä kotiin kun oli niin hieno ilma. Puolentoista tunnin kävely siitä tuli ja matkalla pysähdyin Arabian kauppakeskukseen, pakko oli käydä hakemassa vettä. Ja kun ostamisen makuun olin viikonloppuna päässyt, kävin Henkkamaukasta ostamassa tän paidan iltaa varten. Ei ollut kallis. 14,90 eur. Tuli samalla kuvattua mun nutturaa, jonka tein oikeasti kahdessa minuutissa ennen kuin kiireessä lähdin brunssille. Mun mielestä siitä tuli aika hieno, ottaen huomioon että se on tehty parissa minuutissa. Birgitta oli postannut tän linkin sen faceen, ja piti koittaa. Tästä olisi tullut vielä parempi kun olisi ollut aikaa laittaa kunnolla. Kuivashampoota ensin hiuksiin. Sitten osa hiuksista kiinni. Tupeerata ois pitänyt enemmän, jos ois ehtinyt. Mutta en halunnut myöhästyä brunssilta. Tän kuvan ottamisen aikaan mulla oli ollut jo monta kertaa pipokin päässä. Not bad. Pipo vain parantaa nutturaa siis.



Kotimatka taittui lopulta tosi nopeasti. Mä tykkään kävellä tosi paljon ja oli taas ihana päästä liikkumaan. Ei sitä autoa nyt taas kaipaa, mutta kun maanantai koittaa ja pitää taas kuskata lapsi fudikseen ja mennä pitämään tunteja, roudata kahvakuulaa ja palloja.. Sitten mä tiedän sitä taas kaipaavani.. Mutta nyt.. Lapseton viikonloppu. Ei kuskaamista, ei töitä. Lenkkeilyn jälkeen lisää kavereita ja sosialisointia, sain Katjan kylään meille :)


Lauantaina vielä illalla kävin leffassa Outin kanssa. Onnistuin välttämään Tennispalatsin herkkuhoukutukset. Kauheeta en oo käynyt Tennarissa pitkään aikaan, ja siitä on muuttunut täysi herkkukauppa. On tullut käytyä Kinopalatsissa tai Jumbossa. Olin ennakoinut tilanteen, ja mulla oli kassissa protskupatukka ja oma vesipullo. Ja "pierukarkkeja", Werhers Original sokerittomia karkkeja. Niitä ei montaa uskalla syödä, lempinimikin jo kertoo mitä tapahtuu jos syö liikaa :D Leffan jälkeen pyörähdettiin baarissa ja olin vesilinjalla. Katselin kun muut joi. Erinomaista alkoholivalistusta mennä karaokeravintolaan, missä jengi on melkoisen päissään yleensä :D Ei tehnyt edes mieli. 



  
Sunnuntaina mä sitten heräsin pirteänä 10 tunnin yöunien jälkeen. Uhmasin lumipyryä ja lähdin Mäkelänrinteeseen salille. Salin jälkeen treffasin siellä Birgitan. Uitiin, saunottiin, käytiin kylmäaltaassa useamman kerran, vesijuostiin, höyrysaunottiin ja syötiin salaatit. 


sunnuntaina salilla ennen vesijuoksua

Salaatista mä jätin vain kastikkeen sekä noin juustot syömättä. Painonhallinta ja painonpudotus on jatkuvaa pienten valintojen tekemistä. JOS en pudottaisi painoa, olisin syönyt ehkä lauantaina leffassa popparit ja vähän karkkia, Sandrossa paljon enemmän ja juonut skumpan, uimahallissa olisin syönyt salaatista kaiken ja voidellut tuolla yrittivoilla molemmat leivät ja syönyt nekin.. Perjantaina teatterissa olisin ehkä ottanut skumpan ja jotain hyvää.. Olisin tullut Sandrosta bussilla kotiin.. Ja sekä perjantaina että lauantaina myöhään kotiin tullessani olisin varmasti tehnyt jotain iltapalaa, vaikka ei ollut nälkä.. No, tällaisista melko pienistä jutuista kertyy lopulta vuolas puro jos vähän oikaisee kaikessa eikä tee niin kuin pitää. Usein meillä on tapana aliarvioida syömämme ruoan määrä ja yliarvioida liikunnan määrä. Silloin yhtälö ei vain toimi ja paino ei putoa. No katsellaan mitä se vaaka huomenna sitten aamulla näyttää. Mittauspäivä kahden viikon jälkeen.

Joka tapauksessa.. Elämää ei tarvitse jättää elämättä ja menoja menemättä, jos olet dieetillä. Sitä se arjen painonhallintakin on. Joudut jatkuvasti tekemään valintoja, jos haluat säilyttää saavutetun painon. Ei dieetinkään jälkeen voi heittää taas ranttaliksi. Tämän ihanan, tapahtumarikkaan, ystävientäyteisen viikonlopun jälkeen on ihana aloittaa taas viikon työt ja palata arkeen äitinä ja treenivaatteisiin pukeutuvana koutsina. Nyt illaksi vielä Kumpulaan pitämään kuulatunti. Kiitos kaikki rakkaat ystävät kivoista hetkistä ja ihanaa kun mulla on teidät <3 

4 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia olet tehnyt..Katoin jo instassa tota valkoista paitaa että onpa kiva:) Ja tuo neule on aivan ihana, tarvisin kans uuden lämpimän neuleen.Sulla ollut kiva ja vauhdikas viikonloppu <3 Tonne Sandroon on pian kyl päästävä herkuttelemaan, ehkä sit muutaman kilon pudotuksen jälkeen :D Tai oikeestaan millon vaan jos syö tosiaan järkevästi.. Karkkia ei ole edes tehnyt mieli eikä muitakaan herkkuja, hedelmiä olen kyl mehuina juonut, itse mehustettuina..nam! Mukavaa uutta viikkoa :) terkuin Henna

    VastaaPoista
  2. Juu, kiitos. Ihanaa hankkia jotain uutta. Ja niin kivaa vaihtelua pitää jotain muita kuteita kun sporttivaatteita ;) Kerrankos sitä vähän ostelee :D Sitä se kai pitäisi loppuelämän olla, järkevästi syömistä aina. Toi reissu meni ihan hyvin lopulta ja kakut ja pääruoka tuli kuitattua osittain kävelyllä kotiin. Vaikkakin yleensä en oo sitä mieltä että ensin syödään ja sitten mietitään miten ne kulutetaan.. Mehut on kyllä niin parhaita. Kyllä se makeanhimo hellittää parissa viikossa ja sitten ei tee edes mieli. Kivaa viikkoa Henna sinne myös! Let's stay strong!

    VastaaPoista
  3. Mikä sinun lähtötilanteesi painon suhteen oli ja mikä on tavoitteesi?

    VastaaPoista
  4. Lähtötilanne oli 61,5 kg ja tavoite 58 kg.

    VastaaPoista