Sports Lady®

Sports Lady®

10.9.2011

Salutorgetin herkkuja ja superfood pohdintaa



Tällä viikolla otin pitkästä aikaa omaa aikaa ja nautin ihanan illallisen hyvässä seurassa Salutorgetissa. Ulkona syöminen on aina ihanaa, mutta kyllä mä oikeasti tykkään eniten niistä "omista", terveellisistä ruuistani. Mutta kyllä tätä Salutorgetin menuakin kelpasi maistella.


Superfoodeihin olen hurahtanut aivan täysin tänä vuonna ja seuraava hankintani tulee olemaan Chia -siemenet. CocoVi bar'ien ihanissa pirtelöissä käytetään myös Chia -siemeniä, sitä kautta niihin olen tutustunutkin. Ne ovat tällähetkellä todella huudossa maailmalla superfood -rintamalla. Ensi viikolla on aivan pakko saada tuorepuuroa aamiaiseksi, ohjeen tähän nappasin CocoVi blogista.




SYKSYINEN CHIA-TUOREPUURO (kahdelle)


1/2dl chia-siemeniä
1 1/2dl vettä
Aavistus 
Kalaharin suolaa
1rkl 
lucumaa
2 omenaa raastettuna
Kanelia
Hunajaa
Päälle kookoslastuja / hampunsiemeniä / pähkinöitä / superfoodeja
Sekoita chia-siemenet ja vesi. Anna seistä muutama minuutti ja sekoita. Anna seistä vielä n. 10 minuuttia, jolloin siemenet turpoavat ja muodostuu chia-hyytelöä. Lisää joukkoon raastettu omena, lucuma ja suola. Ripottele päälle kookoslastuja / pähkinöitä / superfoodeja sekä kanelia. Nauti esimerkiksi aamuisin.

2 kommenttia:

  1. Superfoodeista puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Itsekin olen jotain kokeillut mysliin, puuroihin yms. lisättyinä. Oletko huomannut mitään olotilan muutosta, energiatason lisäystä tms?

    VastaaPoista
  2. Palautumiseen olen huomannut auttavan ja kipeä en ole ollut ties milloin. En edes muista koska viimeksi... Vireystilaan en osaa sanoa, kun muutenkin menen ja teen aina koko ajan :)

    Ja tykkään tosi paljon superfoodien mausta. Aamupuuro ei mene enää ilman macaa ja lucumaa. Mutta vehnänoras -shottien juomisessa on vielä pieni opetteleminen...

    VastaaPoista