Sports Lady®

Sports Lady®

22.10.2011

Haaste

Sain haasteen Heleneltä. Minun tulee paljastaa itsestäni 10 asiaa joita en ole blogissani aiemmin kertonut. Koska blogi on liikunta-aiheinen, paljastan vain liikuntaan liittyviä juttuja. Haaste annetaan eteenpäin 10 bloggajalle. Haluaisin, että Liina, Taina ja Heidi paljastaisivat 10 juttua itsestään.




1) Minulla oli ala-asteella liikunta 6. 


2) Kivitin opettajaa kesken pesäpalloharjoitusten koska minua ärsytti koko touhu. Jouduin rehtorin puhutteluun. Eniten minua harmitti tässä se, että opettaja pilasi ruokailuhetkeni tulemalla kiljumaan minulle kesken ruokailun kun tarjolla oli lempiruokaani (kanaviillokkia ja riisiä). Jouduin jättämään sen kesken ja poistumaan rehtorin kansliaan. 


3) Hiihtokilpailussa piilouduin pusikkoon 1 kierroksen ajaksi odottamaan että muut olivat hiihtäneet uudestaan ohi ja suunnistuksessa "hukkasin" kaikki lappuni. 


4) 1600m juoksutestiä kävelin koko liikuntatunnin ja sählyssä seisoin aina maalin edessä "puollustajana". 


5) Jumppaa inhosin myös. Jokaisella sisäliikuntatunnilla meillä oli sama kasetti, jonka tahdissa opettaja pakotti jumppaamaan: "Hei, olen Ritu, Suomen voimisteluliitosta. Lähde kanssani mukaan vauhdikkaaseen seurajumppaan". 


6) Uinnissa olin hyvä, mutta typerä opettaja piti minua lasten altaassa loppuun asti (olin viimeinen joka pääsi aikuisten altaaseen). Olin äidin kanssa käynyt aivan pienestä asti uimassa (syvässä altaassa) ja tämä oli ainoa laji jossa olin oikeasti hyvä.


7) Innostuin 80-luvulla liikunnasta vähän, kun ihana lapsenhoitajamme Jaana jumppasi aina meillä hoitaessaan meitä :) Jumpattiin yhdessä ja tehtiin koreografioita Madonnan ja Bananaraman biiseihin. Jaanalla oli hieno jumppapuku, kasvosolarium ja kivoja bilemekkoja ja meikkejä.


8) Kotitaloustunnilla oppilaat oli jaettu 4 ryhmiin. Olimme parhaan ystäväni kanssa kahdestaan ja olimme ikionnellisia, sillä saimme syödä 4 edestä! Molemmille maistui ruoka. Opettajalle meidän piti aina tarjota, koska meillä oli eniten ruokaa henkeä kohti. Se harmitti.


9) Lintsasin yläasteella liikuntatunneilta niin usein kuin mahdollista. Istuimme mieluummin viereisessä leipomossa syömässä munkkeja. 


10) Opiskeluaikana, lukion jälkeen, kaverit pakottivat Porihallille jumppaan. Menin koska muut kävivät siellä. En pysynyt mukana ja inhosin koko touhua. Istuin välillä lattialla kädet puuskassa kuin ala-asteen pesis tunnilla ja lähdin ovet paukkuen salista. Minua motivoi jumppaamisessa opiskelukaverit ja kiva vetäjä. Siitä se sitten lähti...


Näiden jälkeen olen innostunut kaikesta mahdollisesta liikunnasta. 

3 kommenttia:

  1. Oli kyllä hauska postaus! :) Itsellä on samankaltaisia muistoja ala-asteen liikuntatunneilta..

    VastaaPoista
  2. Eipä uskoisi samaksi ihmiseksi :)
    Tietääköhän entinen liikunnanopettajasi nykyisestä sinusta??

    Tuo 7 kohta on paras!! Itsekin olen jumpannut Anne "Sämpylän" ajoista kotona. Hänhän veti 80-luvulla tv:ssä jumppia. Tämä harrastus jatkuu vielä nykyäänkin Annen ja Katjan kera.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaapa tutulta! Mullakin oli ala-asteella liikkunannumero vuoden verran kuutonen, en oikein tullut maikan kanssa toimeen... sittemmin musta on tullu urheiluhullu, ainakin puoliksi :)

    VastaaPoista