Sports Lady®

Sports Lady®

10.1.2015

Saturday relax ja muutama kevyt lemppari resepti


Hyvää lauantaita kaikille! Täällä on päätetty ottaa päivä ihan rennosti. Mä kävin aamulenkillä ja sen jälkeen aamiaista: vihersmoothie (pinaattia, korianteria, kurkkua, sitruunan mehua, suolaa ja vähän vettä) sekä munakas (2 munaa, 3 valkuaista, pari tomaattia kaltattuna ja pieni sipuli sekä paljon valkosipulia). Ja aamun lehti ihan rauhassaParin edellisen päivän lehdet luin vasta eilen illalla.


Kotihommien lomassa vähän jalkatreeniä. Miten moni teistä muuten treenaa kotona? Olisi hauska kuulla! Tällä viikolla kun oli Hesarissa siitä juttuakin.


Lounaaksi tein munakoisopaistosta uunissa. Kuva ei ehkä ole parhain, laitoin ensin kuvan ja ohjeen vain kaverille, mutta ajattelin jakaa teillekin tän ylihelpon ja hyvän reseptin. Suosittelen kavereiden kanssa jakamaan reseptejä ja ruokajuttujase helpottaa monasti viikon ruokien suunnittelua kun saa toiselta idiksiä! Ja mä olen löytänyt monta ihanaa lemppariruokaa ystävien jutuista!

Munakoisopaistos

1 munakoiso
2 paprikaa
Purkki Mutti Polpa tomaattimurskaa
4 isoa valkosipulinkynttä

Paloittele munakoiso ja "itketä" palat leivinpaperin päällä (ripottele niille suolaa ja anna olla hetki, jotta ylimääräinen neste nousee pinnalle ja pyyhi sitten pinta). Paloittele paprika. Lisää uunivuokaan munakoisot, paprikat sekä tomaattimurska ja paloiteltu valkosipuli. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai ehkä vähän enemmän, niin että paistos ei ole vetistä. Tän kanssa söin lohta.


Ruuan jälkeen ulkoilua kaverin ja lasten kanssa ja metsässä seikkailua. Ja sen jälkeen nukuttiin molemmat päikkärit. Aika rankka arjen aloitus oli tällä viikolla ja tän päivän relaus teki hyvää. Ja kotona oon eilen ja tänään saanut tehtyä kaikki kotihommat ja siivottua myösTän vuoden alusta olen arkisin alkanut laittamaan kaiken iltaisin valmiiksi niinettä aamulla homma on mahdollisimman nopeaaPaloittelen munakastarpeet valmiiksilataan kahvinkeittimen ja otan esille aamun vitamiinitTeen seuraavan päivän eväät ja illan ruuan niin pitkälle kuin mahdollistaJos ollaan vasta myöhään ja nälkäisenä kotonaon ruoka-ainekset valmiina pilkottuna ja ruuan laitto on nopeampaa eikä tule sorruttua mihinkään epäterveelliseen tai oikeastaan voi syödä sitä hyvää ja kunnon ruokaa mieluummin kuin jotain nopeaaLaitan laukut ja vaatteet valmiiksi ja näin lähtö on mahdollisimman nopea ja selkeäOn ollut ihana lähteä töihin ja kouluun kun kaikki on valmiinaNiinja menen ajoissa nukkumaan niinettä unta tulee varmasti tarpeeksi huomioiden päivän rasituksetVaikkapa torstaina menin jo yhdeksältä illalla nukkumaankun takana oli pitkä ja rankka koulutuspäivä ja seuraavana päivänä edessä samanlainenKun arki on hallussa on mielikin parempi! 


Illallisella syötiin Thaimaalaista kanaa. Siihen sovelsin vähän mitä kaapista löytyi.

Thaimaalainen kookoskana

Marinadi
Valkosipulia 3 kynttä
Inkivääriä pieni pala
Chiliä noin 4 cm pätkä
Seesamiöljyä 1 rkl
Kalakastiketta 4 rkl
Korianteria 1/4 nippua
1/2 limen mehu
Hunajaa 1 tl

Kesäkurpitsaa
Porkkanaa
Sipulia
Paprikaa
Broilerin fileitä
Kookosmaitoa
Oliiviöljyä
Chilitahnaa
Kanafondia

Kalakastiketta
Korianteria
Limeä

Paloittele ja marinoi broilerin fileet (osta mieluummin fileitä kuin suikaleita) sekä pilko kasvikset. Laita kattilan pohjalle vähän oliiviöljyä ja chilitahnaa. Lisää puolet kookosmaidosta ja kiehauta. Lisää kasvikset ja kypsennä hetki. Lisää broileri ja loput kookosmaidosta ja keitä kunnes broileri on kypsää. Lopuksi lisää vielä pilkottua korianteria, kalalientä ja limeä. Tarjoile riisin kanssa!


Huomenna alkaa joulutauon jälkeen taas Kumpulan kahvakuulatunnit! Siellä nähdään :) Ihanaa viikonloppua!

4 kommenttia:

  1. Hei ja hyvää alkanutta vuotta :).
    Kadehdittavan järjestelmällinen olet ;).
    Mulla kolmivuorotyö ja hommat aina hukassa. Välillä ryhdistäydyn ja teen kotityöt järjestelmällisesti mm. ruokaa useammaksi ateriaksi, pyykit ja tiskit. Sitten homma jotenkin leviää. Nytkin pyykit odottavat viikkaajaa siis noin viiden koneellisen. Surkuhupaisaa. Liikkumisesta en tingi, koti sitten saa repsottaa senkin edestä. Nukkuminen on myös asia, johon täytyy kiinnittää huomiota. Ilmeisesti nukun liian vähän kun taudit iskevät päälle. Ravinto ja liikunta kuitenkin kunnossa.
    Reseptejäsi voisin kokeilla, kuulostavat herkullisilta. Blogisi on positiivinen ja olen saanut siitä motivaatiota. Kiitos sinulle :).
    Kirsikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Kirsikka! Joo, järjestelmällinen taas tämän vuoden alusta. Sanotaanko että tässä on kolme vuotta mennyt vähemmän järjestelmällisesti, kun lapsi oli pienempi ja kaikki piti tehdä ja hoitaa yksin ja yrittäjän ympäri pyöreät päivät verottivat jaksamista. Ehkä niistä on vähän myös ottanut opikseen ja yrittää nyt minimoida sen aamupaniikin ;) Ja lapsikin on jo isompi, joten elämä helpottaa. Kyllä kaikista tärkeintä on kuitenkin että unta tulisi tarpeeksi ja ravinto pysyy suht terveellisenä. Liikkumaan pystyy onneksi myös vaikka kotona :) Nauroin just mun ystävälle, että mustahan on tullut kunnon Martta :)

      Poista
  2. Minä treenaan kotona! Kirjoitin postauksen urheilustressistä ja mainitsin sinutkin siinä kuntokurssiasiassa:) käy lukemassa www.doppwoman.fi hauskaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Loistavaa ja kiitos :) Kävin lukemassa ja sulla on muutenkin ihana blogi. Urheilusta ei munkaan mielestä kannata stressata. Pienetkin määrät riittävät hyvässä kunnossa pysymiseen. Välillä voi olla vähän paremmassa kunnossa ja välillä huonommassa. Niin se syömistenkin kanssa menee. Mutta kun säännöllisesti pitää niistä kummastakin huolta niin se riittää. Hyvää sunnuntaita sinne myös :)

      Poista