Sports Lady®

Sports Lady®

28.10.2011

Testissä Elixia Tali ja lapsiparkki






Kun kynnys on kerran jo ylitetty, päätin mennä toisenkin kerran treenaamaan paikkaan jossa on lapsiparkki. Tällä kertaa testiin pääsi Elixia Talissa. Viereisessä SATSissa onkin tullut treenattua muutamat kerrat PT-koulutusjaksolla. 


Eiliseksi treenipaikaksi valitsin kaikista Elixioista Talin, koska sinne on kätevä mennä meiltä autolla. Elixia on Talin tenniskeskuksen vieressä, sielläkin on tullut käytyä muutamat kerrat. Innostuin pelaamaan jokin vuosi sitten tennistä, mutta se jäi ajanpuutteen vuoksi. Mutta takaisin Elixiaan. Paikka oli pienempi kuin ajattelin, olen aiemmin käynyt Salmisaaressa ja Aleksilla. Odotin jotain Salmisaaren tyylistä ehkä.. Tämä oli vanhempi sali. Ensin piti hakea tiskiltä parkkilätkä autoon, ettei muisteta pikavoitolla. Seuraavaksi täytimme laput tutustumista varten ja sitten meille olisi ystävällisesti näytetty salia ja kerrottu siitä. Yleensä otan tällaiset esittelykierrokset mielelläni vastaan, mutta nyt oli hoppu päästä treenaamaan. Tai ennemminkin lapsella oli hoppu päästä leikkihuoneeseen. 

Kello 18.00 salin lämmittelylaitteet olivat tupaten täynnä, salin puolella onneksi oli rauhallisempaa. Tehtiin hyvä treeni ja ilokseni törmäsin täällä myös siskooni :) Oli kiva olla uudessa paikassa missä oli paljon ihmisiä. Tykkään katsella miten kukakin treenaa... Osa treenasi Elixian PT:n kanssa ja osa itsekseen. Salin puolella oli sopivasti porukkaa, ei tarvinnut jonotella mihinkään. Ryhmäliikuntatunneilla oli tunkua. Salin viereisessä jumppasalissa oli meneillään kahvakuulatunti. 

Treenin jälkeen lapsen haku leikkihuoneesta. Hän oli aivan innoissaan. Hoitaja oli mukava ja lapseni oli piirtänyt hienon piirrustuksen. Lapsia oli aika monta siellä ja minulla oli melko turvallinen olo jättää hänet sinne (kävin vain 3 kertaa moikkaamassa kesken treenin). Lapsiparkissa on tietyt säännöt ja lapsille täytetään hoitokaavake, jossa kysytään heistä tietoja. Käsien pesu olisi ehkä hyvä lisätä käytäntöön...? Ei se mitään varmasti auta, mutta siihen on niin tottunut joka paikassa, että se loisi jonkinlaista tunnetta siitä että tässä paikassa ei kaikki pöpöt leviä. 

5 kommenttia:

  1. Aivan huippu huomio käsienpesun lisääminen lapsiparkkiin! Käyttäväthän lapset päiväkodeissakin käsidesiä, puhuvat "tipasta" ja ovat oppineet sen käytön. NIIN TÄRKEÄ asia! Miksei kuntokeskusten lapsiparkkeihin voisi lisätä käsidesin tai pesun ennen leikkiin lähtemistä.

    VastaaPoista
  2. Niinpä, Ikeankin lapsiparkissa kädet desinfioidaan ennen kuin pääsee sinne.

    VastaaPoista
  3. Moikka.
    Olen töissä kyseissä lapsiparkissa. Siellä itseasiassa LUKEE SÄÄNNÖISSÄ JO, että VANHEMMAN TULEE PESTÄ LAPSEN KÄDET LAPSEN PARKKIIN TULLESSA. :) Meillä on myös seinällä käsidesipullo ja tarvittaessa avustamme lasten käsien pesussa, vaikka se on aina ensisijaisesti vahemman tehtävä samalla, kun tuo lapsen parkkiin. Yleensä hoitajamme aina pyrkivät vahtimaan, että kädet tosiaan pestään, mutta inhimmillistä on, että jos lapsia on paljon, niin jokaisen käsienpesua ei tule vahdittua. Tätä voisi jatkossa vahtia paremmin. :)

    VastaaPoista
  4. Hei,

    Elixian Talin lapsiparkista löytyy käsidesiä sekä ohjeistus jopa ovelta, että kädet tulee pestä tullessa... Itse olen tyytyväinen kyseisen lapsiparkin käyttöön ja hoitjaiin. :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä tietää, emme huomanneet tällaista ohjeistusta eikä siitä mainittukaan. Ehkä olisin voinut itse katsella ympärilleni tarkemmin, mutta kiireessä treenaamaan tullessa olisi varmasti hyvä jos hoitaja siitä vielä muistuttelisi :)

    VastaaPoista