Sports Lady®

Sports Lady®

18.1.2014

Method Putkisto Pilates orientaatiopäivä Kisakalliossa


Mulla soi aamulla kuudelta kelloPiti herätä hyvissä ajoinettä ehtii syödä aamiaisen ja sitten ajella Lohjan suuntaanKisakallion urheiluopistolleOli ihan pimeää vielä kun lähdinja pitkät päällä sai ajella pikkutienpätkän perille asti

Ihan mahtavaa aloittaa koulutus ja tavata uusia ihmisiäKivan oloinen porukka meillä ja heti alkoi synkata jo ryhmän sisälläkinkun alettiin miettiä seuraavaa koulutusviikonloppuakimppakyytejä tai majoitusta yhdessäMulla on mielettömän korkeat odotukset ammatillisesti tästä vuoden kestävästä koulutuksestaja on mielenkiintoista myös nähdä kuinka oma keho tulee sen aikana muuttumaan! Ja aina niin mahtavaa tavata huippuja tyyppejä! Marja itse ei orientaatiopäivässä ollut vielä kouluttamassamutta hänet tapaamme maaliskuussa ensimmäisellä kurssiviikonlopulla. Odotan sitä innollasillä emme ole vielä tavanneetainoastaan puhuneet puhelimessa! Upea nainen ja todella arvostan hänen työtään!



Päivän aikana käytiin läpi koulutuksen ja koko vuoden kulkua ja rakennettaPaljon tuli asiaaja hyvällä suunnittelulla tästä saa rakennettua itselle loistavan kokonaisuuden stressaamatta sen kummemmin asioista

Yksi osa päivää oli kuvien ja mittojen ottaminenTässä muutama esimerkki kuvistamutta niitä otettiin useitamonesta eri asennosta ja suunnastaTämän lisäksi otettiin mittoja vartalostaRinta (mitta sisään hengitettäessä sekä ulos hengitettäessä)vyötärölantiomolemmat reidetJa sitten käsien venyvyys (koukista vasen käsi alas ja kurota sormilla selän takaa ylösja samalla koukista oikea käsi ylös ja käännä kyynärpäästä alasja tavoittele vasemman käden sormiaÖööja kaikki tajusi mitä tarkoitan? Ehkä otan tästä kuvan joskus?) Toinen vähän epätavallisempi mitta oli suoliluun harjusta toiseenJa sitten mitattiin pituusToivoa sopii että tämä 158 senttinen kroppa saisi hieman lisää pituutta vuoden aikana? Raporttia ja kuvia luvassa sitten vuoden kuluttua! Ja ne "ennen jälkeen kuvat" mitä näinolivat aika uskomattomia!






Omat treenit aion aloittaa täysillä heti ensi viikosta
ja meillä on melkein pari kuukautta aikaa suorittaa tiettyjä juttuja ennen varsinaista koulutuksen aloitusta. Paljon on kalenteriin luvassa omaa harjoitusta ja sen lisäksi myös observointia sekä tunneilla avustamista!

Marjan uusimman kirjan ostin heti mukaani
ja siihen on tarkoitus perehtyä heti ensitöikseniSitten on tarkoitus aloittaa mahdollisimman pian myös "30 päivän ohjelma"Siitä enemmän lähiaikoinaAnatomiaa pitää myös alkaa kertaamaan taas

Myös harjoitustunnit saadaan aloittaa jossain vaiheessa ja aion alkaa heti pitämään niin Method Putkisto tunteja kuin MP Pilatestakin kun "mut päästetään irti". Eli niiden suhteen kannattaa olla kuulolla ja monelle tarjoutuu pian hyvä mahdollisuus päästä kokeilemaan tai jatkamaan MP Pilates harjoittelua mun kanssa.

Kotiin ajelin koulutuksen jälkeen ja nyt oon vaan nauttinut illasta!
Hyvää ruokaa & saunaa & Putous ja "vähän" raakasuklaata! Lepopäivä ja vähän herkkupäiväkin!



4 kommenttia:

  1. Hurjasti onnea ja tsemppiä uusiin opintoihin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! Tästä tulee jännä vuosi :)

      Poista
  2. Hei! Tosi mielenkiintoista seurata kokemuksiasi koulutuksesta. Olen jo itse useamman vuoden miettinyt koulutuksen käymistä ja mukava kuulla millainen koulutus on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulutukseen sisältyy paljon ja se on hyvin perusteellinen. Sieltä saa erinomaiset eväät lähteä ohjaamaan Method Putkistoa ja Pilatesta. Siksi juuri itsekin olen tykännyt eniten Putkiston tunneista, kun ohjaajat ovat ammattitaitoisia.

      Tuun kirjoittelemaan täällä kyllä koko ajan opintojen edetessä. Siihen kuuluu paljon omaa harjoittelua, observointia ja avustamista. Mikä on tosi hyvä!

      Poista