Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

17.4.2015

Torstain tunnelmia ja fillarilenkki


Olipa torstai. Puistotuntien asiaan sain kulutettua aika paljon aikaa, muuten olisi ollut kerrankin leppoisa päivä. No olipa aikaa soitella joka suuntaan ja kirjoittaa illan teksti. Sen jälkeen keskustelu yltyi todella mukavasti omassa facessa, Sports Ladyn facessa ja Twitterissä. Jospa nyt saadaan asiaan jokin tolkku. Blogitekstiä on käyty lukemassa tuhansia kertoja! Nyt kaikki mahdollisimman paljon vain keskustelua Twitteriin @rakennusvirasto! Ensi viikolla on lautakunnan kokous, jossa asia käsitellään uudelleen.

Kesken päivää oli kuitenkin hyvä vähän nollata ja mentiin heti koulun jälkeen kahden aikaan ostamaan lapselle uusi pyörä, sellainen missä on vaihteet. Kyllä nyt kelpaa pyöräillä. Sen jälkeen tehtiin vielä pitkä pyörälenkki ja illalla jatkoin töitä. Yrittämisen yksi hyvistä puolista on se, että lapsen voi hakea Iltapäiväkerhosta vaikka jo kahden aikaan jos ohjaukset loppuu jo silloin.. Ja jatkaa sitten töitä yön pimeinä tunteina ;) Tavallisessa työssä en saisi viettää näin paljon aikaa hänen kanssaan.


Tänään aamun lenkki tehty. Ja maistui aamupala sen jälkeen. Meinasi paukut jo loppua kesken juoksun, tyhjään vatsaan kun lähdin. Ja kamala nälkä oli kun pääsin kotiin. Mutta kyllä maistui aamupala hyvälle. Nyt töiden ja asiakkaiden kimppuun ja sitten viikonlopun viettoon. Kivaa perjantaita kaikille ja käykää twiittaamassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti