Sports Lady®

Sports Lady®

1.1.2016

Vuoden ensimmäinen päivä


vuoden ekana päivänä luistelemassa, tai olin jo ehtinyt vaihtaa luistimet pois
Hyvää alkanutta vuotta teille ihanat! Meidän Uusi Vuosi sujui rauhallisesti ja oli mahtavan kiva ilta. Oltiin Jarnalla ja Paavolla kylässä. Oli ihanat tarjoilut ja niin hyvää perunasalaattia en ole koskaan syönyt. Resepti on otettu talteen, ja sitä herkkua voi helposti tehdä lisäkkeeksi muulloinkin. Laitettiin lasten kanssa raketteja ja paukkuja, valvottiin myöhään ja nukuttiin tänään pitkään. 

Tänään hitaan aamun jälkeen lähdettiin luistelemaan ja saatiin Birgitta meille kaveriksi. Ulkoilun jälkeen tultiin meille laittamaan ruokaa, vietettiin kiva päivä ja valettiin vielä tinaa. Uudelleen. 

Trenaamisessa on ollut taukoa, sillä vilustuin viime viikonloppuna fudispeleissä. Yhden päivän oltiin kokonaan kotona, katsottiin leffoja ja pelattiin pelejä. Se auttoi ja muutenkin on otettu rennosti, joten eiköhän se tästä. Varmasti ensi viikolla on jo treenikunnossa.


Menussa tänään oli lohisalaatin lisäksi ihan rehellisesti ranskalaisia ja kalapihvejä. Fish and chips. Mä oon viimeksi laittanut ranskalaisia kolme vuotta sitten. Onnistuin suhteellisen hyvin :D


Onnea on ihanat ystävät ja joulun pyhät :)

4 kommenttia:

  1. Onnellista Uutta Vuotta Hanna sekä paljon terveyttä <3
    Odotan jo sun ruoka ja treenipostauksia, ajattelin kanssa vähän kiristellä ja ottaa sun ohjeet taas pöydälle..tosin smoothieta ja mehuja haluan kyllä tehdä mutta täytyy vähän kattoo tarkemmin mitä niihin laittaa ;) Vähän on päässy pari ylimääräistä kiloa kertyy tässä loppu vuoden aikana mutta eiköhän ne pois saa ku lisää liikuntaa ja kattoo syömisiä..Halauksin, HennaK

    VastaaPoista
  2. Kiitos Henna ja samoin <3 Niitä tulee varmasti. Nyt vain pitää päästä tästä ärsyttävästä flunssasta. Toivottavasti kuitenkin pääsee taas pian heilumaan. Pari kiloa lähtee kuukaudessa pois ja sä tiedät miten se tehdään. Pitää vaan olla tiukkana ja unohtaa nää loppuvuoden ihanuudet ja herkkuruuat. Sama täälläkin edessä. Kolme kiloa olisi sulateltavana. Mun "dieetti" alkaa loppiaisen jälkeen. Sain joululahjaksi illallisen Farangiin ja mennään tiistaina syömään. Mutta sen jälkeen.. Takaisin ruotuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihana tuo Farangin lahjakortti, nam.. Helposti nää herkuttelut kyllä jää päälle ja salakavalasti tulee kiloja tai sellasta löysyyttä koko kroppaan.. Mulla kans oli se pitkä flunssa ja enkös nyt saanut ehkä sit jälkitautina korvatulehduksen, istuin päivystyksessä hakemassa troppia kesken työvuoron sillon uv aattoiltana.. Tänään oli uintia suunnitelmissa mutta uinti pitää nyt hetkeks unohtaa. Joten ole säkin varovainen sen flunssan kanssa :) Pitää kaivaa kans mehukone kaapista, teinkin yhdessä vaiheessa paljon porkkana- inkiväärimehua mutta täytyykin nyt kokeilla noita sun ohjeita :)Kauppaan siis hakemaan lisää tarvikkeita.. Oisko se Lidlin keikka ;)Kivaa viikonloppua!
      hennak

      Poista
  3. Pitää ottaa varovasti. Enkä oo maanantain jälkeen mitään treenejä tehnyt edes. Nyt kun voi töidenkin puolesta levätä, niin en liiku lainkaan ennen kuin olo on ok. Ota säkin nyt rauhallisesti <3 Kyllä sitä sitten ehtii :) Kivaa viikonloppua sinne myös! Ja parane pian!

    VastaaPoista