Sports Lady®

Sports Lady®

7.11.2016

Liftaava kasvohoito luomuna



Sain I Love Me -messujen VIP-bloggaajana kutsun mennä tutustumaan Kristallihoitola Enkeli & Pumpuli hoitoihin. Postaus on toteutettu yhteistyössä Enkeli & Pumpuli -hoitolan sekä I Love Me messujen kanssa. Vielä korostan tässäkin yhteydessä, että kirjoitan vain sellaisista asioista täällä mitä voin todella sydämestäni suositella myös teille. Mistä tykkään myös itse ja mitä voin vilpittömästi suositella myös muille.  

Liike on avattu syyskuussa Tampereen ytimeen ja sen yhteydessä sijaitsee myös hoitola, joka tarjoaa mm. orgaanista kasvojenkohotusta sekä kristallihoitoja. Kasvojenkohotus on aina taikasana jokaiselle keski-ikäiselle naiselle. Ja minulle erityinen taikasana oli vielä orgaaninen. Haluan hoitaa ihoani luonnonmukaisesti. 




Orgaaninen kasvojenkohotus -hoito (hoidon nimi oli Ultimaattisen säteilevä Aroma kasvohoito) on hyvä tehdä viikon sisään 2-3 kertaa joten sovittiin, että tehdään toinen hoitokerta mahdollisimman pian. Ensimmäiseen hoitoon menin perjantaina messuilla Helsingissä, ensimmäisen messupäivän päätteeksi. Toinen hoito varattiin seuraavalle viikolle Tampereen hoitolaan. Sain hyvän syyn mennä moikkaamaan samalla rakasta ystävää Tampereelle. Ilta ystävän kanssa ja seuraavana aamuna hoito olivat loisto syy ajaa Helsingistä Tampereelle. 


Sitten itse hoitoon. Katja kertoi heti hoidon aluksi mitä siinä tullaan tekemään. Hoidossa voiteita imeytetään sähkön avulla iholle, ja kasvoja hierotaan tietyin pyörivin liikkein plus ja miinus merkkisillä navoilla. Olen pari kertaa aiemmin ollut hoidossa, jossa käytetään sähköä. Ensimmäinen kerta oli Bankokissa eräällä klinikalla, jossa hoito tehtiin lusikoilla. Hoidon tekijä ei puhunut engantia. Sain useita sähkötällejä lusikoista (olen sähkölle herkkä) ja vihdoin tajusivat, että sitä pitää laittaa pienemmälle. Tallinnassa tapahtui sama juttu. Katjaan mulla oli kuitenkin nyt täysi luotto enkä pelännyt saavani tälliä :) Kerroin myös herkkyydestäni sähkölle. Eikä sellaista todellakaan tullutkaan. Sähkövirta jota tässä hoidossa käytetään on turvallinen ja tehokas ja sitä käytetään sopusoinnussa kehon omien sähkökenttien kanssa. Sähkövirrasta saatavat hyödyt ovat: tehostaa mikrotason nestekiertoa, parantaa ja korjaa ihoa, stimuloi kollageenia, torjuu tulehduksia, kiinteyttää ja sävyttää, kuorii ihoa ja rentouttaa. 

Itse hoito kesti pari tuntia ja sen aikana ehdittiin jutella vaikka mitä. On aivan mielettömän hienoa tavata upeita ihmisiä, jotka täydellä sydämellä ja sielullaan tekevät työtään. Hoito myös itsessään oli aivan mielettömän rentouttava. Oli aivan käsittämättömän hyvä olo. Katja varoitteli, että iho saattaa nipistellä, mutta mitään sellaista ei ollut. Seuraavana aamuna herätessäni kasvot näyttivät selvästi liftaantuneemmilta verrattuna edelliseen päivään. Oli kaunis, hehkeä ja kohotettu olo. Ja hyvä fiilis muutenkin. Itse asiassa tulokset olivat näkyvissä jo välittömästi hoidon jälkeen. Samalla iho oli myös syväpuhdistettu. Syväpuhdistus tässä hoidossa on kuulemma 7 kertaa tehokkaampi. Kasvot liftaantuivat, kiinteytyivät ja iho näyttikin selvästi kuulaammalle ja säteilevämmälle. Kasvohoito oli myös hyvin ravitseva ja ihoa kosteuttava ja se kiinteytti kasvojen lihaksia. Hoidossa käytettiin 100% orgaanisia tuotteita, jotka sisältävät eteerisiä öljyjä. Hoito tehtiin mekaanisesti kasvojenkohotus ja -puhdistuslaitteella.


Tulen varmasti käymään hoitolassa vielä toistekin, vaikka se ei omassa kotikaupungissa sijaitsekaan. Yhden hoitokerran hinta on 149 eur. Yhteen hoitokertaan menee 2 tuntia. Aivan ihana hoito, koukuttava suorastaan. Suosittelen lämpimästi! Kiitos Katja <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti