Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

6.1.2012

Siinain vuorelle vaellus

Terveisiä Egyptistä. Tulin maanantaina ja olen viettänyt aivan unohtumattoman viikon. Olin elämäni ensimmäistä kertaa matkalla yksin. Kertaakaan loman aikana en ole ehtinyt miettiä blogin päivitystä (pahoittelut siitä) tai yleensä netissä käymistä.  Voisin sanoa että tämä oli paras loma ikinä. Olen tutustunut niin upeisiin ihmisiin. Urheiltua lomalla ei tullut, paitsi ensimmäisenä aamuna. Silloin kävin aamulenkillä, lähinnä tutustuakseni rannan maisemiin. Ja yhden päivän vietin merellä ”Moscow II” aluksella (snorklaten).

Mutta halusin vielä tehdä jotain sellaista, mitä en ole koskaan kokeillut. Ja ehkä jotain sellaista minkä tekeminen vähän pelottaakin. Kuulin että Siinaille matkustetaan bussilla 3 tuntia ja sitten kiivetään vuorelle ja katsotaan kuinka aurinko nousee. Rakastan auringonnousuja….

Suomalaiset matkanjärjestäjät eivät järjestä yöretkiä Siiinaille, joten päätin varata sen Thomas Cookin kautta.  Matkaa minulle varannut henkilö ei tiennyt asiasta kovin paljon. Hän sanoi että mukana on oltava passi, lämpimät vaatteet ja kunnon kengät. Esitettä ei ollut…Siinä kaikki mitä matkasta tiesin. Kun ojensin rahat naiselle, kadutti jo vähän.

Perjantaina illalla klo 22.00 minibussi hakee minut ja eväslaatikkoni hotellilta.  Muita ei tule kyytiin. Ajamme hetken ja hyppään isompaan bussiin. Muut ovat saksasta ja venäjältä sekä Belgiasta. Nukun koko 3 tunnin matkan ja perillä Siinailla ollaan klo 2.00 yöllä. Thomas Cookin opas Ahmed on mukava ja kertoo myös englanniksi mitä tapahtuu. Vieläkään en tajunnut sitä että kävelemme todella pitkän matkan ylös asti.

On kylmä ja pimeää. Beduiinimiehiä pyörii luostarin läheisyydessä ja tapaan siinä myös beduiinioppaamme Mahmoudin. Matkaa huipulle on 7 kilometriä ja vuori on 2 km korkea. Tie on kapea, pimeä ja kivinen ja jyrkkä. Klo 2.30 starttaamme Pyhän Katriinan luostarilta. Ensimmäinen pysähdys on 30 min kuluttua. Polku kapenee ja jyrkkenee, vastaan tulee kameleita ja takaamme myös. Kameleita ja beduiinimiehiä on myös alkuvaiheessa tien vieressä.  Taskulampun avulla on katsottava joka askel. Camel camel, miehet huutavat, mutta kaikki kävelemme.  Välillä on hypättävä syrjään niitä väistämään.
Ensimmäisen tauon jälkeen reitti jyrkkenee taas. Syke nousee… Mahmoud ottaa minua onneksi kädestä kiinni ja vetää perässään kun taskulamppuni ei enää toimi. En näe mitään. Entinen Hanna olisi halunnut kääntyä takaisin, nyt ei tule mieleenkään.  Syke nousee jyrkkyydestä ja jännityksestä. Välillä edessä makaa kameli, jota ei pilkkopimeässä näe lainkaan.  Pimeydestä kuuluu vain kamelin murahdus… Mietin onkohan täällä käärmeitä… Parempi kun ei mieti mitään.
Seuraava pysähdys on 3.20. Beduiinimies kysyy haluanko maistaa teetä, kyllä ehdottomasti. Kukaan muu ei ota. Matka jatkuu ja nenä alkaa vuotaa. Oppaani ojentaa minulle ruusuntuoksuisen nenäliinan, koko paketin. Tie on jo tosi jyrkkä ja pakaroissa tuntuu kapuaminen. Jutellaan oppaan kanssa enkä osaa pelätä, en edes näe miten korkealla olemme kun on niin pimeää.  Taas pysähdytään beduiinileiriin.
Loppumatka huipulle tehdään ”portaita” pitkin. 749 askelmaa.  Mietin miten huonokuntoinen ihminen pystyy tähän… Noin 700 askelman jälkeen tulee viimeinen leiri. Nyt on kylmä. Ostan kahvin beduiinimieheltä leiristä ja viltin. Juon kahvin ja nukun hetken. Odotamme että aurinko alkaa nousta ja sitten lähdemme kiipeämään viimeiset askelmat huipulle. On ihan tosi kylmä. Asettaudun muurin viereen. Värjöttelen viltin sisällä kamera valmiina. Tuulee. Saan päähäni beduiinihuivin. Kultainen opas laittaa sen minulle, olen ihan jäässä.  Hanskat olisivat kiva juttu…
Ja sitten kun aurinko nousee, upeaa! Joka puolelta kuuluu huokauksia ja ihastuksen ääniä. Räpsin kuvia ja tuijotan aurinkoa lumoutuneena. Opas ohjaa minut vielä toiselle puolelle ja ottaa kuvia. Hän asuu alhaalla beduiinikylässä muun 11 000 ihmisen kanssa. Mahmoud on kiivennyt tänne 13 vuoden ajan 4-5 kertaa viikossa, alussa 2 kertaa päivässä. Hän tuntee joka kiven. Tässä seurassa ei pelota.
Kun aurinko on ihasteltu, alkaa laskeutuminen.  Tietä pitkin takaisin 7km vai 3 km ja 3000 ”porrasta”? Valitsen portaat. Paras näköala. Mahmoud kantaa kamerani ettei se hajoa jos kaadun. Välillä otetaan kuvia. Sitten pestään kädet ja saan evästä häneltä, omat ovat alhaalla luostarilla.
Jalat tärisee jo ihan hirveästi väsymyksestä. Luostari häämöttää alhaalla pienenä pisteenä. Matkalla opas pelastaa belgialaisrouvan, hän ei uskalla enää mennä alas. "You have so big heart", nainen sanoo oppaalle. Minä kävelen perässä eikä pelota, ai että olen ylpeä itsestäni. Viime kesänä ruikutin Vuokatin Vaaralla alastullessa kun pelotti niin paljon. Nyt ei käy mielessäkään pelätä, olo on turvallinen ja hyvä. So proud of myself.

Klo 9.00 saavumme Pyhän Katriinan luostariin ja syömme hotellin meille mukaan pakkaamat eväät. Ehdin syödä yhden leivän seisaaltani ja hörpätä vähän vettä. Muut olivat jo alhaalla aiemmin, me tulimme viimeisinä. Loput eväät otan mukaan, syön ne bussissa ajattelen. Sitten tulee pieni beduiinipoika ja pyytää ruokaa. Annan kaiken ruuan hänelle ja purskahdan itkuun. Aivan epätodellinen olo. Nämä ihmiset täällä ovat niin kultaisia. Heillä on suuri sydän. Vaikka heillä ei ole juuri mitään, heillä on kaikkea. Poika on riemuissaan, koko kassillinen syötävää.  Matkatoimiston Ahmed on aivan ihmeissään reaktiostani ja lohduttaa minua. Jälkeenpäin hän sanoo olleensa niin otettu reaktiostani, olen ryhmän enkeli. Minun mielestäni enkeli on opas Mahmoud. Hän auttoi minua voittamaan pelkoni ja osoitti sen kuinka niin pienillä asioilla voi olla niin suuri merkitys muille ihmisille.


Kokemuksena tämä oli aivan unohtumaton, yksi parhaista elämässäni. Suosittelen kaikille yksin matkustamista, mutta myös Egyptiä voin suositella lämpimästi. Näillä ihmisillä on sydän paikallaan. 

8 kommenttia:

  1. :') Kuulostaa todella upealta kokemukselta. Voit tosiaan olla ylpeä itsestäsi.

    VastaaPoista
  2. Ensin tuli jännitys ja lopuksi kyyneleet nousivat silmiini luettuani kertomuksesi! Voin vain kuvitella miten mahtava reissu sulla on ollut ja etenkin tuo vaellus katsomaan auringon nousua!

    Minunkin unelma on lähteä ihan yksin reissuun. Ehkä parin vuoden päästä sen teenkin!

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Asiani ei mitenkään liity kyseiseen postaukseen, vaan Maca-jauheeseen. Lueskelin postaukset, jotka sivuttivat kyseistä jauhetta, mutta silti haluaisin kysellä siitä.

    Se on mun makuun ihan hirveä jauhe (pahanmakuinen), onko vinkkejä, miten sitä käyttää niin ettei sen maku liikaa tulis esiin? Kuinka paljon esim. mukannaaseen sitä laitat? Voiko sitä laittaa niin kylmiin kuin lämpimiin ruokiin?
    Kiitos jo etukäteen vastauksestasi! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus!!!! Mullekin tuli kyyneleet silmiin lopussa <3 Nyt kyllä täytyy heti käydä Napsussa...

    VastaaPoista
  5. oi tää oli kiva postaus! Olin itse juuri ennen joulua Egyptissä ja ihastuin paikkaan! Olisin halunnut myös tehdä retken kyseiselle vuorelle, mutta ehkä ensi kerralla :D varsinkin tuon kuvauksesi jälkeen en malta odottaa sinne pääsyä!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana postaus, kiva että löytyy syvällisempiäkin bloggaajia! :)

    VastaaPoista
  7. Voi Hanna - itku tuli minulleki! Hieno Sinä - sinulla on sydän kohdallaan!

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos teidän ihanista kommenteistanne. Välillä aina mietin kirjoittaessani, sanonko liikaa tai paljastanko liikaa mitä ajattelen, tunnen ja koen. Ihanaa oli lukea palautettanne :)

    VastaaPoista