Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

4.9.2013

Kuinka minusta tuli Sports Lady - alanvaihtoni


Tiedättekö kun toisilla ihmisillä on unelma-ammatti. He tekevät työtä jota täydestä sydämestään rakastavat. Musta ei tullut koskaan näyttelijää niin kuin äidistä. Lääkäriksikään en olisi pystynyt niin kuin isä. Yökötti ja inhotti kaikki missä vähänkin näkyi verta tai jotain. Näyttelemistä on kokeiltu muutamassa näytelmässä ja tv-sarjassa tai leffassa nuorempana. Lääkäriasemalla istuin koulun jälkeen respassa vastaanotossa. Lukion jälkeen olisin lähtenyt Ruotsiin hevosen kanssa ratsastamaanmutta äiti ei onneksi päästänyt. Koska en tiennyt mitä halusin niin pidin välivuoden ja olin töissä. Senkään jälkeen en tiennyt miksi halusin isona. Menin kauppikseen lukemaan markkinointia ja viestintää. Eikä aavistustakaan miksi halusin tulla! 

Valmistuttuani pääsin töihin IT-alan yritykseen ja se oli aivan uusi maailma. Tein ensin markkinointisihteerin töitä. Sitten markkinointiviestintäpäällikön. Olin reilu parikymppinen. Sitten näin Hesarissa ilmoituksenettä Helsingin Pörssi hakee Johdon Assistenttia. Sinne mä hain ja pääsin. Vieläkään en tiennyt mikä musta tulisi isona. Ei ainakaan meklari. Suoritin Pörssin Meklaritutkinnonkin laki- ja sääntöosuuksineen pari vuotta töissä olon jälkeen. Olin ensin johdon assistentti ja lopulta toimitusjohtajan assistentti. Sitten kuuden vuoden jälkeen jäin äitiyslomalle. Elämä oli aina pyörinyt jotenkin työn ympärillä ja moni sosiaalinen juttu liittyi työhön. Iso osa elämästä lähti johonkin. Sain myös etäisyyttä asioihin ja huomasinettä työn tekemisessä "ilman sydäntä" ei ole mitään järkeä. Kukaan ei sinua muista kun työpaikalta lähdet pois ja kukaan ei siitä palkintoa anna vaikka uhraisit kaiken aikasi työlle. En tarkoita että työni Pörssissä olisi ollut sillä tavalla merkityksetöntä. Päin vastoin. Se oli upea työpaikka missä oli valtavan upeita ja viisaita tyyppejä. Opin niin paljon ja sain tehdä töitä upeiden ihmisten kanssa. Sain ottaa vastuuta ja minuun luotettiin! Sain mielekkäitä työtehtäviä! Mutta homma tuntui niin "kylmältä". Yli kymmenen vuoden toimistovuoden jälkeen näin miten työ söi ihmisiä. Palkankorotus ei korvaa jos työ ei ole mielekästä. Enemmin tai myöhemmin on työhönsä yhtä tyytymätön kuin ennenkin jos asiat eivät muutu.  Toivoin ainaettä keksisin sen "mun jutun". Kotiäitiäkään musta ei olisi tullut. Rakastan lastani yli kaikenmutta puolitoista vuotta kotona oli ihan tarpeeksi. Mulla on oltava se oma juttu myös ja olen aina halunnut pärjätä omillani!

GB'llä treeniä
Sitten 2010 keväällä mä laitoin korkin kiinni. En juonut pisaraakaan firman bileissä tai muuallakaanminne aina kuului se "lasillisen" tai parin ottaminen. En ottanut kotonakaan viiniä ruuan kanssa. Mua enemmän ärsytti se ainainen "pullojen kanssa heiluminen". En tarkoitaettä olisin jotenkin juonut paljon mutta alkoholi kuului koko ajan jollain tavalla elämään. Laitoin ruokavalion uusiksi ja yhtäkkiä elämä oli paljon mukavampaa. Kilojakin karisi. Olin pirteämpi kuin koskaan! Sitten tästä eteenpäin on luettavissa siitä MeNaiset Sportin jutustakuinka autoin ystävääni Katjaa virkeämmän ja kevyemmän olon saavuttamisessa. Se ilo minkä toisen onnistuessa koinoli jotain aivan mahtavaa! Tällaista kun voisi tehdä työkseen! Vuonna 2010 sain myös ensimmäisen SM-hopean tanssikisoissa ja samana vuonna joulukuussa ensimmäisen MM-kullan. Se oli merkityksellinen vuosi. Heräsin moneen asiaan muutenkin tämän vuoden aikana ja elämän arvot menivät uusiksi.

Kuitenkin sitten eräänä sunnuntaina riippukeinussa maatessani kesällä keksin mikä musta tulisi isona. Personal Trainer. Sitä Katjakin oli sanonut. Googlasin heti missä voin opiskella. Oli yksi vaihtoehtojossa pystyisin suorittamaan opintoja työn ohella jättämättä perhettäni "oman onnensa nojaan" pitkäksi ajaksi. Kuitenkin takaraivossa jyskytti ajatusetten voi kolmekymppisenä "yhtäkkiä seota" ja mennä opiskelemaan. Ei tullut hirveästi kannustakaan tähän. Mä olen ihminen joka innostun valtavasti kun keksin jotain uutta! Yleensä mulle on ihan nuoresta asti iskostunut päähänettä pitää tehdä sitä mikä on järkevää. Harrastaa voisi muutenkin. Ei meillä ollut rahaa kun olin lapsi. Ja näköjään kolmikymppisenä lähipiirin kannustus oli samaa luokkaa vaikka sitä rahaa oli. Pelkäävätkö ihmisetettä joku on onnellinen? Soitin Katrille ja vaahtosin puhelimessa ihan intona! Hän lupasi tarkistaa minulta alkuviikosta olenko soittanut sinne kouluun. Sitten seuraavana tiistaina tuijotin töissä exceliä ja puhelin soi. Katri kysyi olinko jo soittanut sinne kouluun. En ollut. No sen puhelun jälkeen mä soitin. Onneksi toinenkin ystävä kannusti minua tässä. Kurssi olisi alkanut perjantaina ja en kuulemma ehtinyt mukaansillä materiaalit on jo postitettu kaikille kurssilaisille. Jos haluaisin mukaan minun olisi tehtävä koko koulutusputki. "Hyvä on"sanoin. "Teen sen koko jutun!" Lähdin hakemaan oppikirjoja siltä seisomalta. "Varattu"koodasin työpuhelimeen. Ei mulla mitään rahaa tähän ollut eikä aavistustakaan mitä esimies sanoojos olen joka toinen perjantai pois puoli päivää? Eikä siinä ehtinyt aviomiehellekään kertoa (olin jo toki hänelle siitä vouhkannut sunnuntaina). Mutta päätinettä asiat järjestyy kun tarpeeksi haluaa! No rahoitus järjestyi kun lainasin rahatja vapaatakin sain. 

mun vetämä eka kahvakuulatunti opiskelukavereille
Sitten ne opinnot alkoivat ja olin intoa täynnä. Loppuvuonna kuitenkin koin jotain ei niin miellyttävää (näin sillä hetkellä ajattelin). Minulla oli kehityskeskustelu ja olin valmistautunut siihen huolella. Poikkeuksellisesti tämä pidettäisiin neuvotteluhuoneessa. Nyt soivat hälytyskellot. Mulla oli uusi esimies ja eka kehityskeskustelu. Meillä oli pitkään jaettu "paketteja". Ihmisiä vain katosi! Yhtäkkiä joku ei tullut töihin. Ja näin siitä mun kehityskeskustelusta tuli toisenluonteinen keskustelu. Tuntui tosi pahalta ja arvottomalta. Vaikka ymmärsin ettei se ollut henkilökohtaista. Olin jo vuoden toivonut tätä! Lottovoittohan tää oli. Tunne oli samaan aikaan se lottovoittajan olo ja samalla jotenkin tosi epäonnistunut. Mutta enemmän kuitenkin se "lottovoittajan olo". Lopulta lähdin Pörssistä enemmän kuin tyytyväisenä eikä ollut tarvetta käyttää konsulttitoimiston palveluja uuden työn haussa. Mulla oli sellainen jo selkeänä mielessä. Kävin halimassa ja moikkaamassa kaikki jotka olivat paikalla! En halunnut olla "se joka vain katoaa". Paketin avulla minulla oli mahdollisuus toteuttaa unelmaani kun "palkka niin sanotusti juoksi melko pitkäänkin" enkä joutunut toisten armoille rahallisesti!

Sen sijaan että olisin masentunut asiasta otin ilon irti. Vaikka alussa kyllä oli tosi surkea olo! Päivä päivältä onnistuin näkemään enemmän ja enemmän ne valoisat puolet! Treenasin ja aloin kirjoittaa blogia! Olin aivan liekeissä lopulta. Äiti sanoi että tosta ei hyvää seuraa. Ajatukset pyöri alanvaihdossa koko ajan. Öisinkin. En saanut kunnolla nukuttuakun olin niin innoissani. Aamulla lähdin aikaisin treenaamaan. Menin aika pienillä yöunilla pitkään. Miten paljon voi saada virtaa sellaisesta jutusta mitä on aina halunnut! Tästä tavallaan alkoi "huonolla tavalla" mun väsymyksen kierre vaikka unettomuus johtui vain positiivisista jutuista! 

Loppuvuodesta lähdettiin Istanbuliin lomareissulle. Siellä olimme menossa yhteen paikkaanmutta myöhästyimme ratikasta. Onneksi. Muuten olisimme joutuneet keskelle luotisadetta. Huh miten lähellä! Puhelimet soivat kun kaverit kysyivät onko meillä kaikki kunnossa. Loppupäivä meni miettiessä mitä jos olisimme olleet siellä. Olin pitkään miettinyt mikä mun yrityksen nimi olisi. En halunnut mitään tyhmää nimeä väkisin. Sitten seuraavana aamuna olin aamulenkillä ja vanha setä huusi perääni "Sports Lady"! Siinä se oli! Kiitos!!! Nimi tippui suoraan eteeni sedän suusta! Jotenkin tästä hetkestä alkoi se että aloin pitää silmäni auki. Sports Lady!

Istanbulissa
Tällä reissulla palaset loksahtivat paikoilleen ja tiesin mitä haluan
Keväällä tämän jälkeen alkoi sitten tapahtua. Valmistuin. Kirjoitin blogia. Kiersin saleja ja verkostoiduin. Sitten mun piti kuitenkin olla "järkevä". Hieman painostuksen alaisena hain töihin yhteen toimistohommaan. Sain paikan kun en sitä halunnut. Olin duunissa kolme viikkoa ja otin sitten koeajalla loparit. Työympäristö oli tulehtunut ja ankea. Tulin itkien kotiin joka päivä. Sitten yhtenä maanantaina menin töihin ja sanoin että lopetan. Olisin varmasti jäänytkin tänne mutta paikka vain oli niin ankea! Harmitti vietävästi ja itkuhan siinä tuli kun selitin miksen voi jäädä! Olin tuhlannut heidän aikaansa turhaan. Muutaman itkun ja halauksen jälkeen lähdin ulos ovesta. Mutta teinpä lopulta kuitenkin mitä oma sydän sanooja se hetki kun astuin toimiston ovesta ulos!!! Miten vapaa ja kevyt olo mulla oli! Tämän jälkeen olin muutaman kuukauden töissä eräässä koulutuspalveluja tarjoavassa urheilualan yrityksessä.   

Keväällä 2011 tasan viiden vuoden avioliitto hajosi. Toinen löysi uuden onnen. Se oli niin kamalaa vaikka olikin mennyt jo huonosti pitkään. Tunsin epäonnistuneeni täysin. Olin päättänyt mennä naimisiin vain kerran. Omat vanhemmat erosi kun olin pieni enkä halunnut samaa omalle lapselle. Lapsen vuoksi olin sinnitellyt yhdessä. Sitten kuitenkin erottiin ja ostimme uudet kodit ja vanha koti myytiin. Kauppa kuitenkin peruuntui. Ostaja oli sukulainen lähipiiristä enkä voinut käsittää miten joku (läheinen ihminen!) voi tehdä näin meille tai minulle. Uudet kodit oli ostettu. Yhtäkkäiä olin yksin ja velkaa oli vaikka muille jakaa. Olin suoraan sanottuna ihan kusessa. Onneksi oli äiti. Hän auttoi! Sillä hetkellä ei ollut töitä. Pesti liikunta-alan yrityksessä oli loppunut. Oli tosi tosi surkea olo. Mutta mun asenteella ei periksi anneta. Hain töitä ja laitettiin asunto uudelleen myyntiin. Mitä huonommin mulla aina meneeniin sitä enemmän yritän ja teen! Kämpästä tuli lopulta takkiin ja kunnolla mutta päästiin siitä lopulta kuitenkin eroon. Tässä vaiheessa ajattelinettä asiat on asioita ja raha on rahaa. Se on sama mitä siellä pankkitilin lainasaldo näyttää. Pääasia oli että kaikki olivat terveinä. Sitten parin päivän kuluttua kuulimmeettä äidillä on syöpä. Olin aivan sumussa. Samaan aikaan aloitin smoothiebaarin vetäjänä ja tähän kaikkeen tuli tämä "pieni uranvaihdos". Olin innoissani uudesta työstämutta samaan aikaan painoi suuri suru.

Väsytti aivan järjettömästi! Raahauduin joka paikkaan puoliväkisin. Ajattelinettä väsyttääpä paljon nämä asiat. Auto jäi ex-miehelle ja vedin lasta pulkassa parin kilsan päähän tarhaan. Tiet oli hiekoitettu ja pakkasta liikaa. Ei paljon Pradan kassi olalla lämmittänyt. Syksyllä pyöräiltiin. Talossa ei ollut hissiä ja koti ylimmässä kerroksessa. Oli seisomatyö baarilla ja kävin jatkuvasti tukussa hakemassa isoja kuormia tavaraa baarille. Jalkapohjat särki! Painoa tuli lisää! Väsytti ja väsytti! 

Tämän lisäksi tein Sports Lady työtä. Vedin tunteja ja treenasin asiakkaita. Viikonloppuisin menin Poriin äidin luo. Tätä jatkui vuoden verran. Jossain vaiheessa puolen vuoden raatamisen jälkeen tajusin vähentää omia hommia ja vedin "vain" kahvakuulatunnit baarityön lisäksi. Alkukesällä 2012 tein kahvakuula DVD'n ja levynjulkkareita juhlittiin ennen juhannusta. Kesä 2012 vietettiin Porissa niin paljon kuin mahdollista ja silloin oli äidin viimeisiä hetkiä. Loppukesästä hän menehtyi vuoden taistelun jälkeen. Järjestimme veljen kanssa hautajaiset kaksin. Istuin hautaustoimiston edessä autossa ja annoin haastattelua Iltasanomiin rasvanpoltosta. En muista sanaakaan mitä sanoin toimittajalle.

Elokuussa 2012 
Sitten syksyllä alettiin myydä Porin kotia. Työt jatkui baarilla. Joulukuulle varasin kolmen viikon reissun Thaimaaseen. Oli pakko päästä nollaamaan! Tuijottamaan omaa napaa. Mä olen niin kiitollinenettä peruin kaikki kesän jutut ja viettiin kaikki mahdollinen aika äidin kanssa. En tehnyt sitä siksiettä olisi pitänyt vaan siksi että halusin. Mutta nyt tuntui siltäettä piti päästä jonnekin kauas! Enkä halunnut olla joulua Suomessa. Ei olisi ollut edes paikkaa minne mennä. Lapsen vuoro oli olla isällään. Muutama päivä ennen Thaikkureissua sain kuullaettä päivätyöni loppuu Helsingissä ja mut irtisanottiin kun baari lopetetaan. Tässä vaiheessa taas ajattelinettä kaikella on tarkoituksensa. Hyvillä mielin lähdin reissuun vaikka täytyy sanoaettä taas vähän ahdisti (hulluhan mä olisin jos ei olisi ahdistanut?).  

Reissusta palattuani aloin kokopäivätoimiseksi Sports Ladyksi. Ei ollut mielekästä tehdä mitään muuta. Nyt oli sen aika! Olin kehittänyt omaa yritystä nyt muiden töiden ohella pari vuotta ja oli aika tehdä päätös alkaa yrittäjäksi! Nyt tekisin vain yhtä työtä! Täysillä omaa yritystä! Ei tällä mitään ole siihen asti oikeasti tienannut. Mutta nyt oli ihan eri meininki. Laitoin taas tuulemaan! Tuli uudet nettisivut ja keskitin paukut täysillä omaan yritykseen! En sanoettä tämä mikään kultakaivos on mutta olen onnistunut kuitenkin elättämään itseni ja lapsen. Alkuvuodesta kun tilanteet olivat vähän rauhoittuneet kaikkien murheiden kanssa niin väsymys vain jatkui. Valmennettavat laihtuivat ruokavalioillanimutta omassa olemuksessa ei tapahtunut mitään. Karkkia en ollut syönyt aikoihin ja sitten yhtenä lauantaina lapsen kanssa syötiin irtokarkkeja. Sain niin kamalan olon näistä. Joka paikka kutisi ja oli ihan krapulainen olo! Varasin lääkärin ja selitin oireet ja kaikki muutkin vaivat mitä minulla oli. Otettiin samalla kilpirauhaskokeet. Ja sieltä se sitten löytyiKilpirauhasen vajaatoiminta. Hyvä että löytyi. Ihme että oli "vähän väsyttänyt".

Mun mielestä vuosi tähän asti on mennyt hienosti ja olen mielestäni pärjännyt muutenkin hyvin. Kun olen näistä kaikista jutuista tämän sairauden saattelemana vielä selvinnytniin voin sanoa että selviän mistä vaan. Se väsymys mitä syksyllä 2011 olioli jotain aivan käsittämätöntä! Nukahdin heti kun pääsin istumaan tai makuuasentoon! Asiat eivät varmasti tule olemaan helppoja vastaisuudessakaan ja kaikilla on aina ne omat murheet ja huoletmutta nyt asiat alkavat kuitenkin jotenkin olla balanssissa ja palaset loksahtavat paikoilleen. 

En kirjoittanut tätä siksiettä hakisin tällä jotain hatunnostoa. Että mun huolet olisi jotenkin suurempia kuin muiden. Eivät ne ole. Monilla ihmisillä on niitä raskaita asioita ja niistä aina selvitään! Koko ajan on jotain. En ole ainoa. Emme me tiedä toistemme asioita. En mä ainakaan omia murheitani valita sosiaalisessa mediassavaan hiljaisuudessa laitan tuulemaan ja tilitän niistä parhaille ystäville. Kun pitää asenteen positiivisena ja uskoo itseensä niin silloin kaikki on mahdollista! Uskon siihenettä kaikella on tarkoituksensa. Mua on ollut auttamassa niin ihania ihmisiä ja olen onnellinen jos olen voinut myös itse olla muille avuksi. Halusin vain kertoa senettä asiat eivät aina ole niin helppoja ja mustavalkoisia miltä ne näyttävät!

Mutta toivonettä muilla mahdollinen alanvaihto menee vähän helpommin. Olisinko tehnyt sen jos joku olisi kertonut mitä tulee tapahtumaan? En varmastikaan? Olisinko tehnyt sen yksinhuoltajana? En? Olisinko tehnyt sitä ilman "lottovoittoa"? Who knows? Mutta kaikella on aina se tarkoitus ja mun oli nyt tarkoitus saada toteuttaa oma unelmai. Kiitos siitä! Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan. Ympärillä on ihania ihmisiä ja meillä on ihana koti. Ja saan tehdä sitä työtä mitä oikeasti täydestä sydämestäni rakastan! Kyllä se vaan kannatti! Paljon tämä on vaatinutmutta mielellään sitä tekee kun saa tehdä mieleistä hommaa! Matkan varrella on tullut vastaan kaikenlaista yrittäjää. Sports Ladya on yritetty "huijata" minultamutta tätä blondia ei niin vain sumuteta. Kilpailu on myös kovaa ja välillä epäreilua. Toiset huonolla itsetunnolla varustetut ihmiset yrittävät pahaa puhumalla pönkittää omaa itsetuntoaanKaikkia ei voi miellyttääja aina löytyy joku joka ei sinusta pidä. Jos on iloinenonnellinen ja vielä mukavan näköinenkinse tuntuu olevan ylivoimaista joillekin. Mutta sitten on kyllä vastapainona mulle tullut niin paljon hyviä ihmisiä matkan varrella vastaan! Ihan enkeleitä! Niin kultaisia tyyppejä! Olen saanut niin paljon hyvää! Omaa linjaa vedetään vastaisuudessakin ja hyvillä fiiliksillä mennään eteenpäin!

Mitäkö neuvoja antaisin alanvaihtoa harkitseville? Ensinnäkin voin suositella sitä kaikille teillejotka olette tyytymättömiä tämän hetkiseen tilanteeseenne! Mutta yrittäminen on yrittämistä. Sitä ei tajua ennen kuin alkaa yrittäjäksi. Palkkatyössä tulee aina se sama liksa. Ihmiset stressaavat työtä hakiessaan jos ovat työttömänä. Yrittäjänä töitä on haettava koko ajan ja joka päivä. Stressin sietokyky on oltava hyvä. Joka kuukausi ei ole taa'attua tuloa ja liikevoitto vaihtelee kuukausittain. Töitä pitää tehdä tuplasti siihen mitä toisella ollessa. Loma ei ole palkallista ja lomarahoista ei tarvitse puhuakaan! Mutta mun mielestä kaikki on sen arvoista! Pitää myös muistaaettä yrittäjän ensimmäiset vuodet ovat yleensä niitä jolloin palkkaa ei voi nostaaSitä ei vain tule alussa. Ehkä alussa on hyvä tehdä hommia toiselle ja kehittää omaa hommaansa samalla! Silloin ei starttirahaa voi nostaa (niin kuin en itsekään tehnyt)mutta sillä ei mielestäni ole merkitystä sillä on parempikin tehdä "yrittämistä" alkuun sivutoimisesti! Ellei sitten ole tosi hyvää "sponsoria"? Tässä asiassa huono puoli on seettä työnantaja saattaa kokea oman busineksesi uhaksi hänen toiminnalleenja "puurot ja vellit" menevät niin sanotusti sekaisin! Pitää miettiä mitä haluaa ja tehdä sen mukaan suunnitelmat!

2010
2013
Koskaan ei ole liian myöhäistä! Iällä ei ole merkitystä! Mä olin 33 vuotias kun tein ratkaisevat liikkeet! Jos vain keksit mitä haluat tehdäniin uskalla tehdä se! Helppoa se ei varmasti ole mutta on lopulta sen arvoista. Me olemme täällä vain kerran ja itse olen siitä niin valtavan kiitollinen että uskalsin tehdä tämän! Kiitos kaikille teille rakkaillejotka olette minua auttaneet ja kannustaneet! En unohda sitä koskaan!



21 kommenttia:

  1. Kiits Hanna rehellisestä ja puhuttelevasta kirjoituksesta. Ollaan tallattu pitkälti samoja polkuja, kukin omaansa. Yhtäläisyyksiä siis löytyy, alanvaihdos, läheisen syöpä ja kuolema, avioero(n uhka)... Sitkeydellä selviää kaikesta. Kaikkea hyvää sinulle ja pojallesi!

    VastaaPoista
  2. Ihana, rohkea ja todellinen kirjoitus! Kiitos siitä rakas <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Hanna alanvaihto blogista! Huh ja Wau! Olet hurjan rohkea nainen!
    Toivon Sinulle paljon hyvää ja onnea jatkoon, Sports Lady :)

    VastaaPoista
  4. Itsekin olen kokenut tuon irtisanomisen (vielä samalla toimialalla) ja samoja tunteita koin. Varmasti tämä kirjoitus antaa toivoa muillekin, että vaikeistakin kokemuksista voi seurata jotain hyvää. Mulle ainakin ne vaikeat kokemukset on sitten toisaalta auttaneet (pakottaneet?) etsimään sitä mikä tuntuu itsestä omimmalta. Uskaltaa rohkeammin olla sellainen kuin on ja tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä ympäristön paineista huolimatta.

    Olet kyllä mielettömän hyvin selvinnyt kaikista koettelemuksista. Jokainen noista asioista olisi jo yksinään kova stressitekijä saati sitten kaikki yhdessä. Muista kehua ja helliä itseäsi! Toivon sulle kaikkea ihanaa jatkossa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Hanna kun kerroit tarinasi!:) Olet rohkea ja vahva nainen, jatka samaan malliin!! Seuraan blogiasi ahkerasti,se toimii innoittajana itselläni tulevaisuuden muutosten suhteen :) Kaikkea hyvää elämääsi ja paljon onnellisuutta! :)

    VastaaPoista
  6. Hieno kirjoitus :) minulla on ihana ja mielekäs työ, mutta välillä tulee hetkiä että haluaisi tehdä jotain ihan muuta,ehkä jonain päivänä sen vielä teen :) Minua harmittaa kun asun niin kaukana pääkaupunkiseudulta, olisi kivaa käydä sun tunneilla tai olla sun valmennettava, tämä blogi antaa onneksi paljon inspiraatiota :) Ihanaa syksyä <3

    VastaaPoista
  7. Kiitos koskettavasta ja ajattelemisen aihetta antavasta kirjoituksesta! Kovan tien olet kulkenut ja hienosti olet pärjännyt!Vaikeimman kautta olet nyt tuossa tilanteessa jossa olet. Itse haaveilen myös PT:n työstä mutta haaveeni on vielä "hautumis" vaiheessa. Kirjoituksesi antoi uskoa ja toivoa haaveiden toteuttamiselle.

    -Mia

    VastaaPoista
  8. Kiitos kun jaoit tarinasi! Tsemppiä myös jatkoon :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä olet rohkea ja sitkeä! kiitos että kerroit tarinasi! Toivon todella kaunista ja hyvää elämääsi jatkossa! Itse haaveleinen tämän tästä (38vuotiaana) alan vaihdosta, mutten edes tiedä mitä haluaisin tehdä ja jos tietäisin uskaltaisinko... kirjoituksesti antoi kuitenkin rohkeutta uskoa itseeni. Tosin en usko että olisin selviytynyt vastoinkäymisistä yhtä hienosti kuin sinä. Olet huippu!


    Jenni

    VastaaPoista
  10. Ihana Hanna, kiitos tästä rohkeasta ja rehellisestä kirjoituksesta. On hienoa, että uskallat kirjoittaa blogiisi myös niistä ei-niin-positiivisista asioista. Olet upea esimerkki siitä miten vaikeudet ovat voitettavissa oikealla asenteella. Olet kaunis ja inspiroit monia. Myös minua, joka olen se kamala ihminen joka mainitsin niistä otsarypyistä. Anteeksi vielä, tarkoitukseni ei ollut loukata.

    Kaikkea hyvää sinulle nyt ja jatkossa!


    Heli

    VastaaPoista
  11. Hanna
    iso ja lämmin kiitos, että jaoit tämän kaiken meidän lukijoiden kanssa. Tiesin, että olet ns. "alanvaihtaja" (kuulun itse samaan porukkaan, tosin jälleen mietin näitä juttuja -> vaihdokseni ei lopulta ollut niin radikaali), mutten tiennyt että olet joutunut kokemaan läheisen eli oman vanhemman poismenon (myös tämä kuuluu omaan lähihistoriaan viime vuosilta).

    Samaistuin niin moneen asiaan ja kun luin tätä, tuli sellainen olo että olet yksi rohkeimpia ihmisiä mitä tiedän. KAikki vastoinkäymiset mitä olet kokenut välittyy tästä, mutta ne ei nouse koskaan mitenkään muuten kirjoituksistasi ja olet aina niin positiivinen, iloinen, kannustava ja upea tyyppi. Kaltaisiasi ei ole montaa ja uskon, että taustasi on tähän kaikkeen vaikuttanut että näät elämässä kaiken sen hyvän, mitä siellä on, sen sijaan että keskittyisit niihin harmaisiin ja mustiin hetkiin.

    Luen tämän uudelleen rauhassa kotona ja ajatuksella. Olen todella kiitollinen, että kirjoitit näin avoimesti ja rehellisesti. Kaikki kirjoituksesi on mainioita, mutta tämä on kyllä se suurin helmi kaulakorussa.
    Olen nähnyt sinut kerran ohimennen kun olin samassa paikassa tunnilla, missä ohjasit kahvakuulaa. Sinusta välittyi todella positiivinen ja lämmin fiilis ihmisenä.

    Toivon, että elämäsi olisi täynnä kaikkea ihanaa ja hyvää jatkossa. Olet sen kaiken ansainnut ja enemmänkin.

    :) Niina

    VastaaPoista
  12. Hei Hanna,
    Kirjoituksesi osui ja upposi suoraan sydämeeni, kiitos tästä. Olen viime vuodet itse työskennellyt alalla, joka on ollut minulle todella epäsopiva ja kuluttavakin. Olen haaveillut itse itseni työllistämisestä niin kauan kuin muistan ja viime vuoden aikana vihdoin huomasin jostain kumpuavan rohkeutta kuunnella omaa oloani ja antaa mahdollisuus unelmilleni. Minulle tämä alkava syksy on uuden kynnyksellä oloa ja helppoa ei ole ollut. Tunteet vaihtelevat epätoivosta vapauden hurmokseen :)Tuntui todella koskettavalta lukea tarinasi, joka muistutti minua siitä valtavasta voimakkudesta ja rohkeudesta, joka meidän kaikkien sisällä on aina ja koko ajan olemassa, vaikka sen välillä tuntisi kadottaneensa. Tämän tekstin lukeminen oli minulle juuri mitä tarvitsin tähän hetkeen. Toivon sinulle paljon iloa ja ihanuutta elämääsi!Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Hanna,

    iso kiitos tarinasta nykyisyytesi takana. Se oli koskettavaa luettavaa. Itse tein uranvaihtokokeilun muutama vuosi sitten, 35- vuotiaana. Ura ei mennyt tuon myötä sittenkään kokonaan vaihtoon mutta avasi silmäni sekä vanhalle että uudelle. Olen siitä onnekkaassa asemassa nyt, että voin tehdä sekä vanhaa työtäni sekä tätä uutta. Joskus on mentävä kauemmas nähdäkseen lähelle. =) Selviytymistarinasi äitisi menettämisen myötä oli rohkaiseva ja voimaa antava. Olen juuri nyt samassa tilanteessa äitini kanssa mitä sinä kesällä 2011. Suru on jo läsnä, tiedän sen kasvavan taudin edetessä mutta kertomuksestasi sain voimaa uskoa, että kaikesta selviää lopulta. Ehkä meissä porilaisissa asuu taistelijan ja selvityjän luonne. ;) Ainakin toivon niin. Kaikkea hyvää ja kaunista elämässäsi eteenpäin!!

    -Ulla-

    VastaaPoista
  14. Mahtava kirjoitus! Olet kyllä ollut todella kovilla, mutta nyt olet varmaan vahvempi näiden kokemusten takia.

    Onnea tulevaisuudellesi ja yrityksellesi! ja onnea uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  15. Aivan mahtava kirjoitus. Onnea ja menestystä tulevaisuudelle. Olet tosi vahva Nainen!

    VastaaPoista
  16. Moikka,

    löysin tän sun blogin vasta vähän aikaa sitten, mutta oon lukenut jo aika pitkälle taaksepäin. Nyt kun tän postauksen luin, niin tuli fiilis, että jotain pitää sanoa.

    Oli tosi mielenkiintoista lukea osa tätä sun tarinaa. Elämä ei tosiaankaan aina mene helpoimman kautta ja on hienoa, että jollain on rohkeutta tuoda se myös esiin. Positiivisella asenteella pääsee kuitenkin jo pitkälle, kyllä se elämä kantaa. Sun kirjoituksista loistaa läpi tekemisen ilo ja sitä on ihana seurata. Tuun varmasti jatkossakin seuraamaan tätä sun blogia.

    Kaikkea hyvää tulevaisuuteen ja onnea uuteen kotiin! :)

    -Netta

    VastaaPoista
  17. Kylmät väreet meni kun luin tätä tarinaa. Osui niin monella tavalla ytimeen. Tässä juuri samanikäisenä tekemässä alanvaihdosta PT:ksi eikä moni ole siihen kannustamassa. Silti tässä mennään nyt oman sydämen ääntä kuunnellen ja elämään luottaen. Onnellisin syksy mitä muistan pitkiin aikoihin jo ihan tämän päätöksen ansiosta!
    Kiitos, että jaoit tarinasi!

    VastaaPoista
  18. Tsemppiä ihan hirveästi sulle alanvaihtoon. Sydäntään pitää kuunnella. Mä kannustan sua! Tiedän miten tärkeää on, kun saa tehdä jotain täydestä sydämestään! Go girl!

    VastaaPoista
  19. Tosi hyvä ja rohkaseva kirjoitus.

    Mulla on kans ollu viime vuodet yhtä sekamelskaa - avioero, uusi suhde ja sotkut siinä, äidin sairastaminen, ongelmat exän kanssa, masennus... Mut sit päätin kans tehdä "täyskäännöksen". Se alkoi sillä että hain kosmetologikouluun ja suoritin sen hienosti läpi. Nyt koulun jälkeen mulle on valjennut oman kuntokuurini ja sitä seuranneen elämäntapamuutoksen myötä, että tahtoisin tehdä töitä vielä kokonaisvaltaisemmin hyvinvoinnin parissa. Suunta vaan ei ole vielä selvillä. Mutta uskon että mulla, niinkuin sullakin, asiat jossain vaiheessa lutviutuu just niinkuin niiden pitää. Tää teksti anto lisäuskoa siihen :)

    VastaaPoista
  20. Moi Heidi! Kiitos sun kommentista ja upeeta kuulla että olet tehnyt hienon elämäntapamuutoksen! Kyllä elämä kantaa ja positiivisuudella pääsee aina pitkälle vaikka joskus onkin vaikeaa! Tsemppiä tosi paljon tulevaisuuden hyvinvointijuttuihin ja kaikkeen :)

    VastaaPoista