Sports Lady®

Sports Lady®

3.9.2013

Aamun juttuja ja pohdintoja

Tänään alkaa mun remonttiEnnen tunnille lähtöä siirsin vielä loput tavarat makkareista poisVäsytti aivan julmetustiKirjoitin yhteen asti yöllä mun alanvaihtojuttuajoka alkaa kohta olla valmisMun piti ensin tehdä kirjanpitohommatmutta ajattelin sitten relata vaanMun relaaminen on kirjoittamistaJutussa on kerrottu millaista kaikki oikeasti on kahden vuoden aikana ollutEi helppoa todella. Viilaan sitä nyt vielä ennen kuin julkaisen! Mietityttää haluanko ihan kaikkea kertoa? Toisaalta me kuullaan aina niitä onnistumisiakuinka joku on vaihtanut alaa ja kaikki on vaan niin hemmetin hienostiJätetään kertomatta että väliin on mahtunut niitä ahdistuksen hetkiä kun ei tiedä enää miten päin olisija kulkeeko henkikään enää? Ja miten siitä sitten selviää ja selviääkö? Auttaako pelkkä usko ja tahto? Tunteet ovat vaihdelleet suuresta riemusta ja ilosta syvään epäonnistumisen ja surun tunteisiin

Yamassa on joogakurssi tällä ja ens viikolla ja oltiin alakerran "Puutyöhuone" -tanssisalissa aamutuntilaisten kanssaSamassa missä olen pitänyt kurssejakinTykkään siitä ja tuntilaiset oli tyytyväisiäEnsi viikolla on sama paikka! Olen iloinenettä tunnille löytää koko ajan enemmän ja enemmän porukkaa!

Tunnin jälkeen sain (kiitos kiitos kiitos) jälleen konsultaatiota kaappi- ja väriasioissa! Oi tulee ihanat. Mä olen oikeasti aika käsi näissä sisustusjutuissaja arvostan niin paljon kun saan asiantuntevaa apuaNyt on rauhallinen mieli kun väreistä tulee hyvät!

evästä
kuullota valkosipulia öljyssä ja lisää joukkoon papuja ja pinaattia - paras lisuke
Kävin Ruoholahden Cittarista hakemassa evästäSiellä oli loistava "salaattibaari"Sai itse rakentaa haluamansa setin! Otin myös tomaatteja ja mustikoita sekä tota ihanaa Chi kookosvettä! Tässä myös kuva mun lempparilisukkeesta mitä pitää pian tehdä! Koittakaa! Iltapäivällä mulla alkaa taas Oulunkylän Kuntoutussairaalan henkilökunnalle tunnitKiva nähdä tää porukka pitkästä aikaa! Ja ensi viikolla alkaa Toimelan tunnit! Kaikki on kuulemma täynnä! Hienoa!

Illalla meen Katrille evakkoonSitten saa relata! Jes! Oon sen tarpeessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti