Sports Lady®

Sports Lady®

11.8.2014

Viikonloppu ja lahjakorttien arvonta

Viikonloppu meni tosi rennoissa tunnelmissa. Annoin kropan levätä ja lauantaina en tehnyt mitään treeniä. Sunnuntaina uitiin lapsen kansaa vähän maauimalassa. Oli pakko päästä pelien jälkeen vilvoittelemaan, koko päivän oltiin paahtavan kuumalla fudiskentällä Käpylä Cupissa. Illalla vedin kuulatunnin.

Lounasta Lonnassa
Lauantaina olin picnicillä Lonnassa. Ihana, pieni saari, jossa sai aivan rauhassa pitää picnicciä. Lauantai oli myös herkkuoäivä. Ja lauantai ilta oli herkkuilta leffakarkkeineen.

hunajalla täytettyjä luomuvohveleita ja mansikoita jälkkärinä
sunnuntaina kuulaa
Viikonloppu on mennyt myös ilman bloggaamista. Perjantainkin postauksen olin aiemmin ajastanut. Hetkessä eläminen on se juttu, mikä lopulta merkitsee. Viikolla oli hyvin aikaa kirjoitella juttuja, kun lapsi oli päivisin leirillä. Sitten viikonloppu tuli pyhitettyä kokonaan ihanille ihmisille ja nyt taas paluu arkeen. Niin töiden, kuin urheilemisen ja kirjoittamisen osalta. Kiva kuulla, että ootte tykänneet kotitreeneistä. Niitä tulee jatkossa myös. Tällä viikolla taas uusi systeemi niiden osalta!

Tää päivä onkin haastava treenien osalta. Nyt aamulla kävin kävelyllä, ennen kuin ajan Lohjalle Method Putkisto Pilates koulutukseen. Päivän jälkeen mulla on Lohjalla yksi treenattava. Sitten ajelen kotiin ja varmaan teen kotitreenin siinä samassa, kun katsotaan koulua varten reppu ja tavarat valmiiksi. Tai sitten kun lapsi menee nukkumaan. Huomenna on suuri päivä. Ekaluokkalainen aloittaa koulun. Ei me kumpikaan osata sitä sen isommin jännittää, mutta kuulemma se elämä siitä muuttuu koulun aloituksen myötä paljonkin. Tiistain tunti Aleksanterin Teatterilla onkin tämän vuoksi poikkeuksellisesti peruttu. Myös huomisen koulutuspäivän suoritan myöhemmin samasta syystä.

Ja vielä loppuun arvonnan voittajat. 50 euron lahjakortin Gazokselle voittivat Eeva ja Poppis. Voittajille on ilmoitettu sähköpostilla henkilökohtaisesti! Onnittelut vielä ja ihanaa viikkoa kaikille. Mä lähden nyt Kisakallioon katsomaan mitä opiskelukavereille kuuluu :)


6 kommenttia:

  1. Hei,
    Esittäisin toiveen postausaiheesta. Mielelläni lukisin vinkkejä litteän vatsan saavuttamiseksi.
    Kiitos mitä mainioimmasta blogista.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä ja lupaan kirjoittaa aiheesta! Loistavaa viikkoa! Ja kiva kun luet ja kommentoit. Tuun aina niin iloiseksi kun saan palautetta ja teidän kommentteja :)

    VastaaPoista
  3. Jee! Ihanaa, kiitos paljon :) Tuo Lonna on vielä käymättä, täytyypä pitää mielessä seuraavaa picniciä suunnitellessa ;)

    VastaaPoista
  4. Ilo on mun puolellani! Ihanaa että voin hemmotella teitä lukijoita tällaisilla palkinnoilla <3 Joo kandee käydä Lonnassa! Se on ihanan pieni saari!

    VastaaPoista
  5. Varaa Nessuja aamulla mukaan.
    Meidän tyttö aloitti viime torstaina ekan luokan ja haikeaa oli.
    Tyttö oli reipas. :)

    Innoitat minua todella usein teksteilläsi.
    Esim. iltaisin kun on aikaa...mennä vaikka jääkaapille, niin luettuani blogiasi jätän menemättä tai valitsen jotain fiksua mässyä.

    Kivaa iltaa. - Katinka

    VastaaPoista
  6. Moi Katinka!

    Pitää ottaa kyllä nessut varmaan mukaan. En mä taida itsekään oikein tajuta tätä vielä! Sen verran kyllä kyynel tirahtaa kevät- ja joulujuhlissa ja muutenin aina, että parasta on varautua :)

    Tosi kiva kuulla! Välillä kun kukaan ei kommentoi, niin tulee sellainen olo, että kuka näitä mun juttuja edes jaksaa lukea? Tilastot vain kertovat, että paljon käy porukkaa blogissa, mutta tuun kyllä aina niin onnelliseksi kun joku vielä kommentoi!

    Tsemppiä teille myös ekan luokan haasteisiin!

    VastaaPoista