Dieettaamisen ikuinen ongelma

Olen "kaikki tai ei mitään" -tyyppi. Keväällä päätin laittaa itseni kuntoon ja siitä ei sitten lipsuttu, ei sitten yhtään vaikka oli kesä ja lämmin sellainen. Siiderit vaihtui Pepsi Maxiin ja herkut vaihtui eväisiin. Firman bileissä olin autolla ja jätin herkut syömättä kun muut mässäsivät vieressä. Rautainen itsekuri. Okei, Pori Jazzeilla vähän lipsuin ansaitusti ja oli ihan superhauskaa! Homma jatkui taas jazzailujen jälkeen, sain itseäni heti niskasta kiinni.



Pori Jazz mässypäivä

Mutta summa summarum, 14 viikon aikana sain painoa muutaman kilon alas ja ulkomuoto alkoi näyttää paljon kiinteämmältä ja vähän lihaksiakin alkoi sieltä kaiken alta paljastua. Kävin salilla 3 kertaa viikossa ja monta kertaa viikossa aamulenkillä. Noudatin tiettyä ruokavaliota pilkun tarkasti. Siinä oli oikeasti tosi kova työ, mutta samalla nautin siitä. Nyt huomaan, että talven tullen olen kadottamassa itsessäni tuon rautaisen itsekurin syömisten osalta. Enkö enää muista montako sataa kilometriä sitä viime kesänä tuli käveltyä että ylimääräiset läskit sulivat pois? Ja yhdellä lenkillä ei montaa grammaa läskiä sula... Nyt maistuisi suklaa ja punaviini viikonloppuisin, ja leipä ja pulla ja vaikka mitkä ihanat herkut... Onko se tämä kylmyys joka tekee tuon olotilan? Aamulenkille tekisi mieli mennä, mutta kun pakkasta on 20 astetta, se ei oikein tunnu kivalta.

Kyllä olisi kiva asua Kaliforniassa, siellä pääsisi aamulenkille ja vaikka ulos salille treenaamaan Muscle Beach Venice -salille Kalifornian punttikarhujen kanssa. Suomessa on niin ankean kylmää ja pimeää. Aurinkoisen aamulenkin sijaan uhmasin aamulla pakkasta ja menin hot joogailemaan, joka on taas jäänyt liian vähiin. Kehittääkseni oikeasti notkeuttani, minun pitäisi 3 kertaa viikossa mennä joogaan tai venyttelytunnille. Tällä viikolla pyhästi lupaan mennä myös torstaina sinne! Ja ehkä loppuviikostakin menen vielä sen kolmannen kerran jos lentoemojen lakon takia en Pariisiin pääse.