Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

16.10.2012

LymphaTouch hoidossa


Nyt tulee juttua lupailemastani LymphaTouch hoidosta/urheiluhieronnasta jossa olin viime viikolla hieroja Seija Vuorijärvellä Medsteps hoitolassaTekstissä esiintyviä tulehdusta aiheuttavia vaivoja voidaan helpottaa LymphaTouchilla ja sillä voidaan helpottaa myös iho-onglmiaTämä perustuu aineenvaihdunnan vilkastuttamiseen ja tulehdustekijöiden poistamiseenApua siis saa acneen, rosaceaan ja joihinkin kroonisiin ihottumiin. Minä kaipasin apua yksinkertaisesti jumissa olevaan kroppaaniEnsi näkemältä Seija ajatteli että olen helppo tapaus mutta yllätyksenä olinkin melko jumissa. Seisomatyö ja menevä elämäntyyli olivat jo kipeyttäneet vasemman jalkani aika pahaksikin jo.

Minulla ensimmäisellä kerralla käytiin läpi alakroppa ja odotan innolla seuraavaa käyntiä myös. Halusin apua lihaskireyksiin ja ajattelin että puolimaratonin jälkeen tämä olisi täydellisen palauttava hoito. Lisäksi vasen olkapääni revähti 2010 syksyllä aika pahasti ja viime talvena onnistuin reväyttämään vähän kevyemmin oikean puolen. Olen Jerellä käynyt hoidattamassa itseäni mutta kesätauon jälkeen halusin kokeilla tätä hoitomuotoa Birgitan suosituksesta. Sitten hieman taustatietoa LymphaTouch hoidosta ja erilaisista vammoista ja niiden taustoistaSeijalta sain tätä arvokasta tietoa ja jaan sen nyt myös teille.




Ensin taustaa lymfajärjestelmästäImukudokset ovat eri puolilta elimistöä löytyvistä kudoksista koostuva elinjärjestelmä, jonka tehtävänä on suojata elimistöä mikro-organismeja vastaan ja vieraiden aineiden aiheuttamilta haitoilta. Elimistöön joutuneet vieraat molekyylit joutuvat ennen pitkää kosketuksiin imujärjestelmän kanssa. Solujen ulkopuolelta mm. sidekudoksista neste kulkeutuu ns. imunesteenä imusuonia pitkin imusolmukkeisiin.  Verenkiertoon joutuneet vieraat molekyylit kulkeutuvat pernaan.  Lymfasuonet huolehtivat kudoksiin kertyneiden partikkeleiden ja erityisesti proteiinien poistosta eli ne ylläpitävät ns. kolloidiosmoottista painejärjestelmää. Imusuonia ei ole hermokudoksessa, rustossa, luussa, luuytimessä eikä istukassa, mutta muualla kudoksissa on. Imusolmukkeita on kaikkialla elimistössä, mutta erityisen runsaasti niitä esiintyy kaulan, nivusten, kainaloiden ja suoliston alueella.

Liiallisen rasituksen, yksipuolisten liikkeiden tai äkillisen iskun yhteydessä muodostuneen kudosvamman seurauksena syntyy tulehdusreaktio, proteiinikertymää ja nestettä mm. lihaksissa, jänteissä tai lihasten ja jänteiden kiinnityskohdissa.  Kipu on elimistön viesti syntyneestä tulehduksesta ja turvotuksesta. Kipu käynnistää nk. anti-inflamatorisen reaktioketjun.  Kun tulehdus saadaan pois sen jälkeen aktivoituvat satelliittisolut.

Satelliittisolut, jotka ovat lihassolujen esiasteita, ja jotka voidaan tarvittaessa aktivoida lihassolujen käyttöön. Satelliittisolut sijaitsevat lihassolukalvon ja lihasta ympäröivän tyvikalvon välissä.  Satelliittisolut osallistuvat lihaksen muodostumiseen stimuloinnin seurauksena ja aktivoituvat mm. stressin, hermolihasjärjestelmän sairauden ja lihasvaurioiden aikana.  Lihasvamma voi saada aikaan satellittisolun aktivoitumisen, jonka seurauksena satelliittisolu siirtyy vaurioituneelle alueelle ja yhdistyy jo olemassa oleviin lihasfiibereihin tai yhdistyy uuteen lihasfiiberin muodostumisvaiheessa. Satelliittisolujen tärkein tehtävä on korjata vahingoittuneita lihassoluja. Esim. olkapää ja hamstring-vammoissa tai vanhoissa arpimuodostumisissa LymphaTouchilla saadaan tuloksia.

Nivelen ympärillä on kapseli, joka sisältää nivelnestettä, jonka tehtävänä on ravita ja voidella tervettä niveltä sekä vaimentaa iskuja. Tärkein nivelnesteen komponentti on hyaluronihappoo, joka muistuttaa koostumukseltaan munanvalkuaista. Ensimmäinen reaktio vammautuneessa nivelessä on nivelkapselin sisäpinnan tulehdus, synoviitti. Nivelkapseli suojaa ruston pintaa ja sisältää rustoa ravitsevia ja voitelevia ainesosia. Ajan myötä tulehdus alkaa näkyä päällepäin aiheuttamalla kipua, lämpöä ja turvotusta ja ontumista.  Tässä vaiheessa vahingolliset entsyymit ovat jo vapautuneet nivelnesteeseen, missä ne vähentävät sen viskositeettiä ja hyaluronihapon paksuutta. Ohut ja juokseva neste ei enää toimi iskunvaimentajana ja jo vahingoittunut rusto vahingoittuu lisää, vapauttaen lisää haitallisia entsyymejä. Jos vamma jätetään hoitamatta, synoviitti aiheuttaa pysyvän rustovaurion eli degeneratiivisen nivelrappeuman. Kun huonosti suojatut luun päät hankaavat toisiaan vasten, syntyy luukudokseen muutoksia. Tilaa kutsutaan osteoartriitiksi.

Nivelsidevammat syntyvät, kun nivel taipuu tai se väkivallin taivutetaan normaalin liikeratansa ulkopuolelle. Vaurio aiheuttaa verenpurkautumaa ympäröiviin kudoksiin. Nivelsiteen osittainen repeämä - muutamien nivelsiteiden tai nivelsiteen kiinnityskohdan osittaista repeämää. Nivel on kuitenkin edelleen stabiili eli vakaa. Artriitti eli niveltulehdus on elimistön vastaust kudosvaurioon, jonka aiheuttajana voi olla paine, toistuva rasitus tai ulkoinen väkivalta. Kudosvaurioita voivat aiheuttaa myös bakteerit. Artroosi eli nivelrikko on tulehduksellinen nivelrairaus. Kohtaavien luiden kontaktipintoja peittää rustokudos. Artroosissa nivelpintojen rustokudos kuluu, rusto pehmenee ja menettää elastisuutensa, lopuksi jopa rikkoutuu. Aikaa myöten rustokudos voi kulua luuta myöten, jolloin luupinnat joutuvat ottamaan vastaan nivelalueen kuormituksen. Näitä tulehdusta aiheuttavia vaivoja siis voidaan helpottaa LymphaTouchilla.


Ja vihdoin! Miten minun hoitoni meni ja kuinka saatiin kulumaan kaksi tuntia alakroppaan aivan huomaamatta?

Hoitolaan tullessa odottelin viihtyisässä odotustilassa hetken ja edellinen asiakas tuli juttelemaan ja kertoi miten huippuammattilainen Seija onMinulla oli myös odotuksia että varmasti tykkäisin hoidosta sillä Birgitta oli kovin kehunut häntäSitten itse hoitoonEnsin olin selinmakuulla hoitopöydällä ja kroppa käytiin läpi LymphaTouch laitteella lymfapisteitä läpikäydenSitten hierottiin ja hierontaa tehostettiin vielä laitteella erilaisin toiminnoinSitten käännyin vatsamakuulle ja sama tehtiin toiselle puolelleJa hups siinä meni yli kaksi tuntia helposti! Samalla juteltiin Seijan kanssaHäneltä opin niin paljon asioista ja oli mukava keskustella. Täältä pääset katsomaan fiilikseni suoraan hoidon jälkeen!

Ja voitte vain kuvitella että todella odotan seuraavaa hoitokertaaSitten katsotaan missä kunnossa yläkroppa on

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti