Sports Lady®

Sports Lady®

21.11.2010

Treenipäiväkirjan merkintöjä tältä viikolta


Treenipäiväkirjaani kertyi tällä viikolla liikuntaa 9,25 tunnin edestä. Tämä viikko oli kevyt treeniviikko. Tällä viikolla kolme treeniä oli peruskestävyysalueella  ja loput treenit kevyitä, sykkeellä 50-60 % maksimista. Viikkoon mahtui muutama salitreeni, joogaa, kävelyä, tanssia ja kahvakuulailua. Ja myös täydellinen lepopäivä, tottakai.
Hyvä viikko, mutta on siinä tekemistä että malttaa oikeasti pitää tehot alhaalla kun mieli tekisi aina mennä täysillä. No nyt on levätty ja syöty ja ensi viikolla mennään taas vähän kovempaa!

4 kommenttia:

  1. Heippa!

    Eksyin sattumalta blogiisi kun etsin googlesta neuvoja tanssijan ruokavalioon/oheisharjoitteluun.
    Voin jotenkin hirmu hyvin samaistua sinuun ammattitoiveideini ja liikkumiseni perusteella. Tanssitreenejä viikossa on 13-15krt ( 60-120min kerta) ja ohjaan jumppia. Haluaisin lisäksi ehtiä salille ja en oikein tiedä millainen ohjelma minun pitäisi suunnitella, jotta se tukisi muuta treeniä, koska ehdin salille max. 1-2krt/vko. Suurin ongelmani on kuitenkin ruokavaliossa. Monesti treeneissä turvottaa ja ateriavälit venyvät pitkiksi, jonka jälkeen syö mitä vaan..viimeisissä treeneissä tulee jo huimausta kun verensokerit laskee. En tiedä miten saisin skarpattua? Olen myös usein sairaana joten tasapainoinen ruokavalio voisi lisätä vastustuskykyäni..Mitenhän saisin itseäni niskasta kiinni:D

    VastaaPoista
  2. Moi,

    Sulle tulee tosi paljon kyllä treenejä. Kun urheilusuoritus kestää yli 2 tuntia, olisi treenin aikana hyvä hörppiä jotain energiapitoista juomaa, näin jaksat paremmin.

    Ennen treenejä pitää muistaa syödä (n. 2-3 h ennen riippuen treenistä) hyvä ateria että jaksaa urheilla. Myös suorituksen jälkeen on hyvä ottaa heti palauttava ateria (missä hiilaria ja proteiinia, ei rasvaa) tai palautusjuoma. Siitä noin puolentoista tunnin päästä voi sitten syödä varsinaisen aterian. Itse syön ihan kunnon illallisen aina treenien jälkeen (kanaa/kalaa, vihanneksia, riisiä/pastaa) vaikka menisi myöhäänkin. Sitten taas jaksaa seuraavana päivänä, kun energiavarastot on täydennetty! Ja kun muistaa syödä hyvin, niin pysyy terveenäkin paremmin. Oikeastaan syömisessä kaiken a ja o on säännöllisyys. Itse syön 2-4 h välein.

    Kannattaa tehdä 1 jakoinen ohjelma. Sitä voit tehdä 1-2 kertaa viikossa. Perusliikkeitä koko kropalle!

    Toivottavasti näistä vinkeistä oli sinulle apua :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkeistä!

    tuota energiajuomaa voisinkin kokeilla, pitäisi kuitenkin varmaan olla jotain joka ei ole kovin sokerista.

    Nyt vaan kuntosaliohjelman suunnitteluun:)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista