Sports Lady®

Sports Lady®

6.10.2012

Mun eka puolimaraton - tunnelmia aurinkoisesta Hangosta


Eicca Toppinen juoksi smokkijuoksijoiden kanssa hyvän asian puolesta ja toimi tapahtuman suojelijana
(ja mun kahvakuulatunneilla muuten soi aina Apocalyptica)
Huippu päivä! Heidi ja Janne tuli hakemaan mua kotoa ja oltiin Hangossa tasan klo 12.00. Kilpailunumeroiden haku loppui tasan samaan aikaan koululla ja oltiin juuri ajoissa paikalla. Sitten kamat narikkaan ja vähän venyttelyä. Ulkona oli tosi kova tuuli (kylmä) mutta aurinko paistoi . Alkulämmittelyä ryhmässä ei tehnyt mieli mennä heti alusta asti vetämään pihalle ja mentiin vasta 15 min ennen lähtöä. Väkeä oli sopivasti ja tunkua ei ollut mihinkään. Siirryttiin rauhassa lähtöpaikalle ja sitten kuului lähtölaukaus. ½ ja ¼ maraton juoksijat lähtivät klo 13.00 ja koko maratonin juoksijat olivat lähteneet matkaan jo klo 12.00.

Lähdettiin tosi rauhallisesti liikkeelle ja vauhti oli juuri hyvä. Midnight Runissa lähdin liian lujaa ja iski hyytyminen heti parin kilsan jälkeen. Siitä oppineena päätin ottaa rauhassa ja kiristää tahtia loppua kohden. Juostiin Heidin kanssa  yhdessä melko pitkään. Sitten jossain vaiheessa jättäydyin Heidistä taaemmas tarkoituksella sillä takanani juoksi joku melkein minussa kiinni. Omaa tilaa kun halusin niin tein tämän päätöksen ja päätin juosta yksin loppumatkan.

2 kilometrin vesipisteen ohi juostiin pysähtymättä ja vasta 5 km pisteellä otin vettä ja muutaman rusinan. Juoksu kulki hyvin. 8 kilsan kohdalla oikea pohje alkoi ilmoitella olemassaolostaan. Koko reitti oli ollut asfalttia ja jaloissa alkoi tuntua se (juoksen yleensä pehmeämmällä pohjalla). Sitten 9 kilometrin kohdalla otin ensimmäisen energiageelin ja puhtia tuli taas lisää. Kympin juomapisteellä urheilujuomaa ja matka jatkui taas. Alkumatka oli kaunista ja idyllistä merenrantanäkymää mutta sitten ehkä 6-7 kilometrin jälkeen juostiin tien viertä ja pääsi vähän pehmeämmällekin alustalle välillä.

Tietä pitkin oli tylsä juosta ja mä jotenkin kaipaan niitä ”aah mikä maisema” elämyksiä ja kympin kohdalla tuli jo melkein ikävä mun puhelinta ja sosiaalisia medioita. Hehe. No matka jatkui edelleen tietä pitkin ja 13 kilometrin kohdalla mulle yllätti aivan mieletön NÄLKÄ! Olisin voinut lopettaa siihen ja mennä pizzalle. Jalat oli tässä vaiheessa vielä ok vaikka vasen pohje koko ajan ilmoitti olemassaolostaan. Vähän ehkä tuntui polvissa kyllä.

Sitten 15 kilsan mehupisteellä otin mehua ja vettä ja suolakurkkua! Ai nam! Ja tämä auttoi! Nälkä hävisi! Jes! Matka jatkui taas uusin voimin. Matkan varrella oli ihania tsemppaavia katsojia ja tuli tosi hyvä mieli ja puhtia juoksuun kun ihmiset hymyillen huusivat ”Heja heja!”. 15 kilometria on paljon juostu mutta jäljellä olisi melkein vielä 1/3 matkasta. Päätin että nyt en hyydy vaikka jalat olivat ihan muusia. Yritin ajatella että voisi lauantain huonommikin viettää eikä tässä nyt ole mikään hätä mihinkään. Vauhti jota piti loppua kohden kiristää ei meinannut millään kiristyä ja välillä se tippui jopa alle 9km/h nopeuteen. Jossain vaiheessa juoksin 8 km/h vauhdilla.

18 kilometrin kohdalla toinen energiageeli suuhun ja sitten päätin kiristää tahtia. Nostin väkisin nopeuden yli 9 kilometriin tunnissa. Kaksi kilometriä ennen maalia vanhempi rouva tsemppasi minua niin kauniisti että itku siinä jo tuli. Jatkoin hölköttelyä ja yritin hillitä itseni etten itke koko loppumatkaa. Jalat sattui niin paljon. Olin jo aika loppu ja ajattelin että hitto tää on mun eka puolimaraton ja matkaa jäljellä enää kilsa! Viimeinen kilometri meni nopeasti ja sitten olin jo maalissa. Siellä maalia lähestyessäni kuuluttaja kuulutti minut nimeltä ja maaliviivan ylitettyäni sain mitalin ja suklaata. Oi että mikä fiilis! Tää oli mun eka puolimaraton! Jeeeeee!!!!
Hyvä Heidiii!!
Meitsi voittajafiiliksellä




Siis mun eka puolimaraton! Minun joka olen aina inhonnut juoksua ja vasta parin viime vuoden aikana sitä vähän harjoitellut ja oppinut siitä jollain tavalla tykkäämään. Ja miettikää en oo juossut kuin 7 kilsan lenkkejä muutaman kerran. Ja Midnight Runissa 10 kilsaa ja testilenkkinä viime lauantaina 14 kilsaa. Alku kannatti kuitenkin ottaa rauhassa sillä viimeisen 4 kilsan aikana ohitin aika monta juoksijaa! Se on ihan parasta se! Mennä jonkun ohi! Jee! Yleensä minä olen se jonka ohi joku menee!

Kisan jälkeen käytiin koululla suihkussa ja sitten meidän hovikuljettajamme (huom meidän ei Heidin kanssa tarvinnut ajaa itse) & valokuvaajamme oli varannut meille pöydän ihanasta På Kroken –ravintolasta. Kiitos Janne! Loistava paikkavalinta! Tässä vaiheessa ei oikein ollut nälkä mutta olo oli ihan ok. Syötiin kuitenkin ihana päivällinen ja sitten takaisin kohti kotia.

Aivan loistava fiilis ja juoksut varmasti jatkuu! Huomenna relaa ja venyttelyä! Kiitos Heidille loistavasta ideasta lähteä tänne! Mun aika oli 2.30.28 ja  energiaa paloi oman perusaineenvaihdunnan verran (1238 kcal)! Oon super tyytyväinen ja soooo happy happy happy!

11 kommenttia:

  1. Onnittelut juoksusta! Hieno suoritus! Taputukset!!!!

    Mulle iski oikein kateus. Mä aloin harjoittelemaan ihan nollasta juoksua heinäkuun alussa ja juoksin ohjelman mukaan, kunnes kolme viikkoa sitten polvet alkoi reistailemaan ja lääkäri kielsi juoksun. Kaksi viikkoa sitten mun piti juosta puolikas Ruissalossa. Harmittaa niiiiin paljon etten päässyt. :( Ehkä sitten ensi kesänä.

    Hei, piti noista sun kuulista kysyä, että onko sulla 10kg kuulia varastossa? Millä aikataululla sellaisen saisi Turun seudulle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Kiitos kovasti :)

      Toivottavasti sun polvet tulee kuntoon. Hyvät lenkkarit ja lihashuolto vaan kehiin. Mutta varmasti kävelyllä ja pienillä lenkeillä ja erityisesti kahvakuulailemalla saat sellaisen peruskunnon että puolikas kyllä menee sultakin vielä helposti.

      Katson löytyykö kymppiä. Voit laittaa mulle vielä meilin siitä hanna@sportslady.fi ja jatketaan kirjeenvaihtoa meilitse :)


      Poista
  2. Kyllä mulla on hyvä kengät ja varusteet muutenkin. Juoksemisessa ei ollut mitään ongelmaa ennen tuota. Yhtäkkiä alkoi polvi vaan oireilemaan. Olin sitä ennen jo tehnyt 17.5km lenkinkin, joten kunto on kyllä kohdillaan puolikasta varten. :) Itse asiassa tänään katsoin niin siitä onkin 4vko kun sain juoksukiellon. Tästä sun postauksesta innostuneena päätin tänään yrittää juoksua ja tein 6km lenkin. Polvi ei sattunut! Jee! :)

    Ja pistän sulle sähköpostia. :)

    VastaaPoista
  3. Moi!

    Huippua! Toivotaan että polvi nyt kestää! Tänään oli aivan upee lenkkeilykelikin! Hienoo!!!!

    VastaaPoista
  4. Hienoa! :) Puolimaratoni olisi kiva itsekin juosta jossain vaihheessa.

    VastaaPoista
  5. Moi Jutta!

    Siitä vaan treenaamaan ja täytyy sanoa että oli aivan huippua :) Suosittelen!

    VastaaPoista
  6. Jee, Onnea upeasta suorituksesta!! Oli hieno lukea fiiliksistä matkan aikana. Omat hölkät on jäänyt unohduksiin mutta josko ne saisi takaisin treenilistalle... ;) T. Sartsa

    VastaaPoista
  7. Voi kiitti Sartsa!

    Vielä ehtii juoksennella ulkon ennen liukkaita ja kohta pääsee taas hiihtämäänkin! Mä ajattelin aloittaa hiihdon tänä talvena ja joskos siitä sitten innostuisi ja ehkä menisi se koko martonkin sitten ens kesänä? Mitään en lupaa mutta olisihan se hieno juosta joskus! Loistavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Hieno kisa ja raportti!

    Ekalla kerralla tärkeintä on tosiaan vain päästä maaliin, mielellään juoksemalla, ja nauttia siitä ekasta isosta kisasta. Hyvin samanlaiset fiilikset ja taustat oli itsellänikin, takana oli yksi pitkä lenkki Länsipuistosta Pihlavaan (noin 16km) ja kun itse kisassa ohitin sen kohdan niin ongelmat alkoivat. Polvet ja lonkat sattuivat niin paljon että viimeiset viisi kilometriä suorastaan matelin maaliin ja mm. toinen käsi meni tunnottomaksi. Aika oli 2.22 ja siitä putosi toisella kerralla tänä keväänä Yyterissä 20 minuuttia pois :) Uskon että sulla on ihan samanlainen harppaus mahdollista jos vain intoa ja kiinnostusta löytyy.

    Et kai oikeasti ajatellut että "15 kilometria on paljon juostu mutta jäljellä olisi melkein vielä 1/3 matkasta"? :D Tuossa kohdassa pitää olla ylpeä itsestään, "wau miten paljon matkaa takana" ja miettiä miten on enää muutama hassu kilometri niin viimeinen kilsa alkaa. Oikeastaan jo kympin kohdalla pitää ajatella että yli puolet juostu ja kohta ollaankin jo maalissa :)

    Onnittelut vielä kerran!

    VastaaPoista
  9. Pakko tulla kommentoimaan kun löysin tämän kirjoituksen taas, kun etsin blogikirjoituksia tämän vuoden Itämerimaratonista. Kaksi vuotta sitten en tosiaan päässyt juoksemaan, (Olen siis tuo nasba, joka on kommentoinut aikaisemmin) mutta tänä vuonna pääsin. Olin nimenomaan tuolla Hangossa ja tykkäsin tosi kovasti. Huhtikuussa aloin juoksemaan ja varovasti ja nyt vedin sitten sen ekan puolikkaan. Ylitin itseni totaalisesti ja ajaksi tuli 2.00.26. :) Vieläkö sinä olet juossut? En ole ehtinyt blogia seurata hirmu aktiivisesti.

    VastaaPoista
  10. Hieno aika! Onnea :) Hangon Itämeri maraton on aivan mahtava!

    Muistan mä sut hyvin tuon nimimerkin takaa. Kiva kuulla susta!

    Mä en oo juossut enää, mutta ehkä joskus taas! Liikaa kaikkea muuta ja selkä sanoi jossain vaiheessa sopimuksen irti juoksun kanssa. Nyt keskityn parantamaan syviä lihaksia ja treenaan muuta. HIIT treenejä tulee kyllä juosten tehtyä joskus!

    Ihanaa syksyä!

    VastaaPoista