Sports Lady®

Sports Lady®

3.7.2013

Aamutreeni ja sporttikirppis

Kai sitä on vähän levon tarpeessa. Herättiin tänään puoli kymmeneltä ja koska ilma nyt ei ollut ihan kaikista lämpimin niin suunnitellun retken sijaan mun henkilökohtainen kirittäjäni halusi Elixiaan. Pikkumiehelle aamupalaa ja itselle iso lasi vettä. Ja niin tylsää kuin se onkin, niin kulutin Elixian juoksumattoa tunnin verran. Mutta hyvä aamulenkki. Hiki virtasi ja tuli hyvä mieli! Jes Jes! Tottakai mä ulkona oisin lenkkeillyt, mutta lapsen kanssa pitää olla vähän luova jos haluaa liikkua.

Perhettä ei todellakaan voi käyttää tekosyynä, että ei ehdi liikkua. Viime viikolla oli aivan huippua kun moni kuulailija oli ottanut jälkikasvun mukaan sekä Kumpulaan että Kaivariin ja aina tauolla lapset juoksivat halimaan äitiä kentälle <3 Juuri näin sen pitää mennä ja ottakaa lapset mukaan puistotunneille! Kaikilla on kivaa! Lapset tykkää osallistua ja heille on tärkeää tietää mitä äiti tai isi vapaa-ajalla puuhaa. Pikkumies on ollut mulla salilla, kuulatreeneissä, tanssitreeneissä ja vaikka missä. Vauvana lenkilläkin. Mutta isompana ollessaan hänellä ei ollut aavistustakaan, että äiti käy lenkillä. Kun kerroin että käyn kävelyllä tai juoksemassa niin hän pari vuotta sitten ihmetteli että miksi? Minne mä kävelen tai juoksen? En minnekään, lenkkeilen. Se oli hänestä hassua ja käsittämätöntä :) Ja yhdessä voi mennä myös jo uimaan, laskettelemaan, luistelemaan ja seinäkiipeilemään.


No eilen mä kuitenkin pidin lepopäivän treeneistä. Kropassa ei yhtään tuntunut siltä, että olisin saanut treenistä mitään irti. Oltiin koko päivä ulkona. Sen lisäksi, että urheilua on tullut paljon viime aikoina, oon laittanut kirppiskamoja. Kaivarin Kanuunaan on mennyt kassikaupalla vaatetta, mekot on myös kohta myyty. Tänään tulee yksi teistä lukijoista taas hakemaan pari itselleen. Löysin myös lisää treenitoppeja. Niistä mä teen samanlaisen sivun faceen kuin mekoistakin. Varmaan tänään päivällä. Olkaa tarkkana. Kohta saa edullisesti treenivaatteita!

Mukavaa päivää ja illalla sitten nähdään Kumpulassa!


- Posted using BlogPress from my iPhone

3 kommenttia:

  1. Lapselliset joutuvat tosissaan käyttämään usein luovuutta päästäkseen liikkumaan. Ihana, että saitte sumplittua juoksusi niin, että pojallasi oli samalla mukavaa puuhaa. Eilen mulla olisi ollut loistava mahdollisuus lenkkeilyyn yksin ollessani, mutta halusin nautiskella kodin rauhasta.
    Kiitos ihanista mekoista, niistä on iloa pitkään! Oli mukava nähdä sut ja ihana pikkumies. Enköhän tule kahvakuulailemaan Kaivariin joku kerta ;)

    VastaaPoista
  2. Samoin oli mukava nähdä ja kiva kun mekot sai uuden kodin! Joskus vaan tekee kyllä hyvää nauttia kodin hiljaisuudestakin! Se tekee yhtä hyvää kuin sporttailu aina välillä! Ihanaa viikkoa ja toivottavasti nähdään Kaivarissa!

    VastaaPoista
  3. Blog is very nice found some good stuff and good information here! it is very informative for the Sport personals. I enjoyed reading this post. Search for Body Composition Testing i have some information for you I could attain my fitness goal within 10 weeks. check how.

    VastaaPoista