Personal Trainer Hanna Antti-Poika

Personal Trainer Hanna Antti-Poika

7.4.2013

Kahvakuulakurssi tänään







Kiitos vielä kaikille osallistujille hyvästä päivästä! Mukana oli ihan vasta-alkajia ja sitten muutaman kerran kuulan kanssa harjoitelleitaKävimme parin tunnin aikana läpi erilaisia liikkeitä jokaiselle liikepankkiin ja paria erilaista tapaa kuinka voi tehdä harjoitusta itsenäisesti. Jokaisen omien kuulien lisäksi toin eri kokoisia kuulia joita sai sitten oman kuulan lisäksi käyttää ja kokeillaKaksituntinen meni nopeasti ja sitten lopussa vielä vatsoja ja venyttelyäkin vähänDVD lähti jokaiselle osallistujalle mukaan kotiin.

Seuraavat kurssit jonne voi vasta-alkaja tai vähän kuulaillut 
tulla ovat seuraavasti

lauantai 20.4 klo 11-13 Tampere (tarkempaa tietoa luvassa pian)

sunnuntai 21.4 klo 12-14 Aleksanterin Teatteri

sunnuntai 19.5 klo 11-13 Aleksanterin Teatteri

sunnuntai 2.6 klo 11-13 Aleksanterin Teatteri

Tuo 2kesäkuuta on Aleksanterin Teatterilla kurssi jossa mennään vielä syvemmälle juttuihinSinne voi osallistua esimerkiksi jo näille edellisille kursseille osallistuneet sekä te jotka olette enemmän jo kuulailleet joko mun tunneilla tai jossain muualla! Lisätietoja ja ilmoittautumiset hanna@sportslady.fi.

5 kommenttia:

  1. Kiitos erittäin hyvästä ja mukavasta kurssista :) Ryhmä oli juuri sopivan kokoinen. Oli tosi kiva, että kiertelit katsomassa meidän tekniikoita ja opastit liikkeissä!!

    Kirjoittelen omaan blogiin myös kurssista :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja kiva kuulla että tykkäsit :)

    Sen takia pyrin pitämään tietyn ryhmäkoon että aikaa riittää jokaiselle henkilökohtaisesti!

    Jännityksellä jään odottamaan sun tekstiä! Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ja kiva kuulla että tykkäsit :)

    Sen takia pyrin pitämään tietyn ryhmäkoon että aikaa riittää jokaiselle henkilökohtaisesti!

    Jännityksellä jään odottamaan sun tekstiä! Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos tehokkaasta kurssipäivästä! Kiva, kun jaksoit opastaa meitä aloittelijoita eri tekniikoissa ja asennoissa. Puistokuulatunteja odotellessa, Annika

    VastaaPoista
  5. Eipä kestä kiittää Annika! Kiitos mun puolesta! Te olitte kyllä kaikki tosi nopeita sisäistämään jutut :) Nähdään Kaivarissa!

    VastaaPoista